Kategoria: Yleinen

Tutkimusartikkelissaan ”Opettajan asenne heijastui suoraan oppilaan koulumenestykseen” – Riittävät ja riittämättömät tukitoimet koulussa ADHD-perheiden näkökulmasta viime vuosien aikana Erja Sandberg ja Heidi Harju-Luukkainen (2017) tarkastelevat Suomen kouluissa tarjottavia tukitoimia silloin, kun perheessä on ADHD-oireinen peruskoulun oppilas. Tutkimusaineisto sijoittui vuosille 2000–2014. Tutkimukseen osallistuneista 208 perheestä 108 valittiin jatkotutkimukseen, sillä niihin kuului tutkimusaikana peruskoululainen, jolla esiintyi merkittäviä ADHD-oireita. Kaikkiaan vain puolet (51 %) perheistä piti ADHD-oppilaan saamia tukitoimia riittävinä.

Riittävä tuen saaminen on tärkeää erityisesti heti kun ADHD-oireita havaitaan, sillä ADHD-oireinen oppilas on tutkimusten mukaan keskimäärin alttiimpi akateemiselle alisuoriutumiselle kuin kognitiivisesti samantasoinen oppilas, jolla oireita ei ilmene. ADHD-oireita voivat olla keskittymisen hankaluus, tarkkaamattomuus, heikko toimintakyky, impulsiivisuus, käyttäytymishäiriöt sekä toiminnanohjauksen ja elämänhallinnan pulmat. Lisäksi sosiaalisissa taidoissa voi ilmetä puutteita, vireystilan säätely voi tuottaa vaikeuksia ja reagointi käyttäytymisestä saatuun palautteeseen voi olla poikkeavaa.

Verkkovälitteisenä etnografisena tutkimuksena, netnografiana, toteutettu tutkimus pyrki keräämään kokemusperäistä tietoa yhteiskunnan tukipalveluiden toimivuudesta silloin, kun ADHD on vahvasti läsnä perheen arjessa. Jatkotutkimukseen osallistuneista perheistä 51 % piti tukitoimia riittävinä, siinä missä 49 % piti tukea riittämättömänä. Vastauksissa korostuivat opettajien ennakkoasenteet, ADHD-tietotaito, vahvuusajattelu, moniammatillinen yhteistyö sekä kodin ja koulun yhteistyö. Jos edellä mainitut osa-alueet olivat kunnossa, tuki koettiin riittäväksi, ja päinvastoin. Opettajan asennoitumista pidettiin koulun tukitoimien lähtökohtana. Vanhempien kokemusten perusteella opettajien asennoituminen ADHD-oireiseen oppilaaseen heijastui suoraan lapsen koulusuoriutumiseen – paitsi negatiivisesti, myös positiivisesti silloin, kun asennoituminen oli kannustavaa. Opettajan ajanmukaisen tietotaidon ja pedagogisten ratkaisujen koettiin myös vaikuttavan oppilaan pärjäämiseen ja opettajan kykyyn tunnistaa ADHD-oireilu varhaisessa vaiheessa.

Moniammatillisen yhteistyön ja kasvatuskumppanuuden myötä vanhemmat kokivat lisäksi olevansa riittävän tietoisia lastensa suoriutumisesta, saavansa monipuolisesti tietoa heidän oireistaan, sekä pystyvänsä suunnittelemaan konkreettisten tukitoimien järjestelyn paremmin. Kaikkiaan tulokset tyytymättömyydestä tarjottuihin tukitoimiin ovat huolestuttavia. Vuonna 2014 uudistuneiden opetussuunnitelman perusteiden myötä korostuva kasvatuskumppanuus ja vanhempien kokemukset onkin syytä huomioida jatkossa paremmin koulun arjessa myös tukitoimia suunniteltaessa ja toteutettaessa.

Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti Bulletinissa 2/2017.

Timi Tervo, erityispedagogiikan kandidaattiopiskelija, harjoittelija

Tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ryhmämuotoinen Maltti-kuntoutus on Niilo Mäki Instituutin kehittämä kuntoutusmenetelmä 7-11-vuotiaille lapsille, joilla on kouluympäristössä vaikeuksia keskittymisessä ja oman toiminnan ohjaamisessa. Maltti-kuntoutusta toteutettiin Kainuussa osana koulun tukitoimia koulupsykologin, laaja-alaisen erityisopettajan sekä koulukuraattorin yhteistyönä. Kuntoutuksen ensisijainen tavoite on kehittää tehtävätilanteissa toimimista ja se etenee kolmen vaiheen kautta. Ensimmäisessä vaiheessa harjoitellaan tarkkaavuuden perustaitoja ja kielellistämistä, toisessa oman toiminnan säätelyä tehtävätilanteissa ja kolmannessa suunnitelmallista työskentelyä ja oman toiminnan ohjaamiseen liittyviä strategioita. Kolmannessa vaiheessa mukana on lisäksi ryhmätyöskentelyn ja sosiaalisten taitojen harjoittelua. Kainuun alueen kokeilussa kuntoutus yhdistyi luontevaksi osaksi koulun tukitoimia ja yhteistyö koulun muiden toimijoiden kanssa sujui hyvin.

Taustaa: Tarkkaavuuden ongelmat ovat yksi yleisimmistä lapsilla koulussa ilmenevistä vaikeuksista. Tarkkaavuuden ongelmat saattavat näkyä vaikeuksina suunnata, ylläpitää, siirtää tai jakaa huomiota kohteiden välillä. Vaikeudet toiminnanohjauksen taidoissa liittyvät lähes aina tarkkaavuuden ongelmiin, mutta ne on liitetty myös moniin lapsuusiän pulmiin, kuten lukemisen ja matematiikan oppimisen vaikeuksiin. Toiminnanohjaus on kykyä ohjata, kontrolloida ja koordinoida muita kognitiivisia toimintoja sekä käyttäytymistä. Vaikeudet toiminnanohjaamisessa voivat ilmetä mm. impulsiivisuutena, aloittamisen vaikeuksina ja häiriöherkkyytenä. Vaikea-asteisina tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ongelmat ovat diagnosoitavissa tarkkaavuushäiriöksi, jonka keskeisimpiä diagnostisia piirteitä ovat tarkkaamattomuus, impulsiivisuus ja motorinen levottomuus (Käypä hoito –suositus, 2013).
Suomalainen Käypä hoito –suosituksen (2013) mukaisesti lapsille, joilla havaitaan eriasteisia tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen pulmia, tukitoimet tulisi aloittaa välittömästi ongelmien ilmettyä, ja jos tukitoimista on apua, ei tarkempia tutkimuksia ja diagnostista arviota välttämättä tarvita. Näille lapsille erilaiset psykososiaaliset tukitoimet ovat ensisijaisia tukimuotoja päiväkodin ja koulun pedagogisten tukimuotojen rinnalla.

Tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen kuntoutusmenetelmä, ryhmämuotoinen Maltti-kuntoutus on suunniteltu toteutettavaksi kouluissa tai koulun tukipalveluissa osana koulun ja oppilaiden tukitoimia. Se on tarkoitettu 7-11-vuotiaille lapsille, joilla on vaikeuksia keskittyä ja ohjata omaa toimintaansa tehtävätilanteissa. Tavoitteena on harjoitella tarkkaavuuden perustaitoja, ohjata lapsia tietoiseen ja suunnitelmalliseen työskentelyyn sekä luoda onnistumiskokemuksia ja myönteinen ryhmäkokemus. Intervention toteuttajina voivat toimia opetus-, kasvatus- ja terveydenhuollon ammattilaiset.

Tähän mennessä saadut tutkimustulokset (Katajamäki & Paananen, 2015; Paananen, Aro Närhi & Aro, valmisteilla) ovat osoittaneet myönteisiä muutoksia Maltti-ryhmiin osallistuneiden oppilaiden tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen toiminnoissa kuntoutuksen aikana. Katajamäen ja Paanasen tutkimuksessa (2015) opettajien arvioiden mukaan myönteiset muutokset lasten keskittymiskyvyssä ja toiminnanohjauksessa olivat havaittavissa vielä 6 kuukautta kuntoutuksen päättymisen jälkeenkin.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Niilo Mäki -säätiön NMI-Bulletin Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehdessä 4/2015. Lue artikkeli täältä

Kaisu Anttila, koulutussuunnittelun harjoittelija, KK

Solareksen, Määtän ja Kiurun (2015) Kaveripiirin merkitys ammattikoululaisten koulumotivaatiossa – tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, muistuttavatko nuoret kavereitaan koulumotivaation suhteen, solmivatko he uusia kaverisuhteita samanlaisen koulumotivaation perusteella sekä vaikuttaako kaveripiirille tyypillinen motivaatio heidän omaan koulumotivaatioonsa. Motivaatiota tutkittiin sisäisenä koulumotivaationa ja käyttäytymiseen liittyvinä suoritusstrategioina sekä tehtävään suuntautumisen että tehtävän välttelyn näkökulmasta.

Tutkimusaineisto kerättiin Jyväskylän ammattiopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoilta (n= 1293) syksyllä 2009 ja toisen vuoden opiskelijoilta (n= 644) syksyllä 2010. Enemmistö osallistujista oli ensimmäisenä vuonna 15-16-vuotiaita ja toisena vuonna 16-17-vuotiaita. Tutkimuksen kumpaakin vaiheeseen osallistui tasaisesti poikia ja tyttöjä. Kyselyn toiseen vaiheeseen vastasi kuitenkin vain 50 prosenttia ensimmäiseen kyselyyn vastanneista. Aineisto on peräisin Niilo Mäki Instituutin Motivoimaa -hankkeesta.

Tulosten mukaan ammattikoululaisnuoret muistuttavat kavereitaan sisäisen motivaation ja tehtävien välttelyn suhteen. Nuoret solmivat uusia kaverisuhteita koulumotivaatioltaan ja suoritusstrategioiltaan samankaltaisten nuorten kanssa. Lisäksi voidaan todeta, että nuori ennemmin etsii koulutehtäviin samalla tavalla suuntautuneita nuoria kavereikseen kuin mukautuu itse kaveripiirin kaltaiseksi. Näin ollen oppilaitosten kannattaisikin kartoittaa koulutehtäviin välttelevästi suuntautuneita ja heikon motivaation omaavia kaveriryhmiä, sekä pyrkiä kohdentamaan heihin ryhmäkohtaista tukea esimerkiksi interventiohankkeiden muodossa.

Tulokset antavat viitteitä siitä että, tytöt muistuttivat kavereitaan motivaatioltaan ennen kaikkea opintojen alussa. Vaikuttaisi myös, että poikien kaveriryhmissä koulumotivaatio olisi samankaltaisempi ja erityisesti sisäinen motivaatio olisi tullut samankaltaisemmaksi ensimmäisen opiskeluvuoden ja toisen opiskeluvuoden välillä. Kaiken kaikkiaan poikien koulumotivaatio oli tyttöjen koulumotivaatiota heikompi, minkä vuoksi poikien opiskelumotivaation tukemisen tukikeinoja tulisi selvittää ja kehittää lisää.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Niilo Mäki -säätiön NMI-Bulletin Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehdessä 1/2015.

Sonja Oikari, koulutussuunnittelun harjoittelija KK