Virtaa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon arviointiin

Riikka Heikkilä, Jenni Puttonen, Tiina Siiskonen

Suomalaisten lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaito sekä huoli niiden heikkenemisestä ovat olleet viime aikoina otsikoissa ja poliittisten päätösten kohteena. Opetushallitus on tarttunut tähän huoleen rahoittamalla luku- ja kirjoitustai-oon keskittyviä täydennyskoulutushankkeita, joista yksi on Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin yhdessä toteuttama LUKILOKI-hanke. Hankkeen tavoitteena on tarjota opettajille varhaiskasvatuksesta aina toiselle asteelle saak-ka tutkimukseen perustuvaa tietoa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon tukemiseen. Arviointi on yksi hankkeen keskeisistä teemoista.Tässä kirjoituksessa pyritään valottamaan tutkimustiedon ja käytännön näkökulmista luku- ja kirjoitustaitojen arvioinnin merkitystä osana opettajan työtä ja oppilaan tukemista. Arviointi on yksittäisiä arviointitehtäviä laajempi, moniammatillisena yhteistyönä toteutettu kokonaisuus. Arvioinnissa voidaan erottaa kolme tasoa: tuen tarpeen tunnistaminen, taitojen yksilöllinen arviointi ja tuen vaikuttavuuden seuranta. Sen tuloksena saadaan tietoa siitä, millaiset vaikeudet ja vahvuudet vaikuttavat oppijan suoriutumiseen sekä siitä, millaisin keinoin oppimista voidaan tukea ja miten tuki vaikuttaa. Arvioitavat taidot riippuvat oppijan iästä ja kehitysasteesta, mutta myös siitä, millaista tietoa tuen suunnittelua varten tarvitaan. Artikkelissa kuvataan, millaisia taitoja kussakin vaiheessa on hyvä ottaa arvioinnissa huomioon sekä arvioinnin taso-ja osana oppijan tukemista.

Lataa pdf

”Opinkohan mä lukemaan?” Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa

Kaisa Peltomaa

Abstrakti:

Kaisa Peltomaan psykologian väitöskirja ”Opinkohan mä lukemaan? Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa” tarkastettiin Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa 8. helmikuuta 2014. Vastaväittäjänä toimi professori Pekka Niemi Turun yliopistosta ja kustoksena professori Heikki Lyytinen Jyväskylän yliopistosta. Väitöstutkimukseni tavoitteena oli kehittää käytäntöjä lukivaikeusriskilasten varhaiseen tunnistamiseen ja kuntouttamiseen. Kiinnostuksen kohteena olivat etenkin lukemaan oppimisessa eniten tukea tarvitsevat lapset. Tutkimuksessa seurattiin 370 lapsen lukemaan ja kirjoittamaan oppimista alkuopetusvuosien ajan. Lapset, joilla oli heikot oppimisvalmiudet koulun alkaessa, saivat lukitaitojen kuntoutusta, jonka tuloksellisuutta seurattiin. Tutkimuksessa käytin Yhdysvalloissa laajasti käytössä olevaa kuntoutuksen tuloksellisuuden eli interventiovasteen seuraamiseen perustuvaa mallia (Response To Intervention, RTI). Se osoittautui toimivaksi myös suomalaislasten tukitoimia suunniteltaessa. Lapset, joilla todettiin riski lukivaikeuksiin, hyötyivät äänne-, kirjain- ja tavutietoisuutta vahvistavasta kuntoutuksesta. Eniten heti koulunkäynnin alussa aloitetuista tukitoimista hyötyivät lukivalmiuksien alkukartoituksessa heikoimmin suoriutuneet lapset. Suurin osa lapsista, joilla oli todettu heikkoja lukivalmiuksia koulunkäynnin alkaessa, saavutti luokkatasoisen luku- ja kirjoitustaidon interventiovasteeseen perustuvan tuen avulla alkuopetuksen aikana. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että opetuksellisesti haastaville lapsille, joiden lukutaito etenee tukitoimista huolimatta hyvin hitaasti, on tärkeää harjoittelun ja seurannan jatkaminen yksilöllisesti ja pitkään. Tukitoimien sisällön suunnittelussa ja interventiovasteen seurannassa psykologien ja opettajien yhteistyö on tärkeää. Väitöskirja e-julkaisuna osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5586-1

 

Lataa pdf

Erityisoppilaasta nuoreksi aikuiseksi – peruskoulun erityisopetuksen oppilaiden myöhemmät koulutuspolut ja työurat

Kirsti Laakso

Abstrakti:

Tämän selvityksen juuret ulottuvat 20 vuoden takaiseen väitöstutkimukseeni kouluvaikeuksien ennustamisesta ja sen perustalle vuosia sitten hankittuun lisäaineistoon. Väitöstutkimuksessa tarkastelin käyttäytymisongelmien sekä puhe-, lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksien pysyvyyttä peruskoulun alusta yläasteelle asti. Tutkimuksessa seuratussa usean sadan oppilaan joukossa oli vajaat 150 oppilasta, jotka olivat saaneet peruskoulun aikana jonkintyyppistä erityisopetusta vaikeuksiinsa. Tämän joukon elämäntilannetta halusin selvittää, kun heistä oli kasvanut kolmikymppisiä nuoria aikuisia. Vaatimattomien resurssien vuoksi tyydyin kuvaamaan nuorten elämäntilannetta varsin yleisellä tasolla, viranomaistiedostoista saaduilla ryhmäkohtaisilla tiedoilla. Tarkoituksena oli selvittää, millaista jatkokoulutusta erityisopetuksessa olleet oppilaat olivat hankkineet, miten hyvin he olivat työllistyneet ja missä määrin he olivat käyttäneet Kelan etuuksia kuluneiden vuosien aikana. Vanhan aineiston erityisopetuksen tyypin mukaan jaotelluista ryhmistä saatiin koulutus- ja palvelujenkäyttötiedot Tilastokeskuksesta ja Kelasta vuodelta 2005. Tuloksia vertailtiin valtakunnallisista tilastoista saataviin koko maan tilastoihin ikäluokasta. Kohderyhmän pienuus ja varsinkin erityyppistä erityisopetusta saaneiden ryhmien koot on huomioitava tulosten tarkastelussa; tuloksia voidaan pitää suuntaa-antavina. Ala-asteelta yläasteelle saakka lukiopetukseen osallistuneet oppilaat olivat päätyneet koko maan vastaavan ikäistä nuorisoa lyhyempään koulutukseen. Jatkokoulutus oli yleisimmin silloinen ammattikoulututkinto. Mitä pitkäkestoisempaa ja intensiivisempää erityisopetusta oppilas oli saanut, sitä todennäköisemmin koulunkäynti oli jäänyt pelkkään peruskouluun. Selvityksen tulokset korostavat koulutuksen merkitystä työuran kannalta. Lukiopetuksessa olleet olivat kokeneet työttömyyttä koko maan vastaavanikäisiä nuoria useammin. Tämä selvitys oman aikakautensa erityisopetuksen oppilaiden elämänpolun kuvailuna antanee taustaa, kun seurataan erityistä tukea tarvitsevien lasten opetuksen vaikuttavuutta.

 

Lataa pdf