Yläkoulun oppilaiden kouluun kuulumisen kehityskulut 7. luokan alusta 8. luokan alkuun: Kehityskulkujen yhteys oppilaiden käytösoireisiin

Tuomo Virtanen, Olli-Pekka Malinen, Kaisa Haverinen

Abstrakti:

Kouluun kuuluminen on yksi oppilaiden tunneperäisen kiinnittymisen osa-alue. Sillä viitataan oppilaan kokemuksiin siitä, miten hän tulee hyväksytyksi, arvostetuksi, mukaan otetuksi ja tuetuksi koulun sosiaalisessa ympäristössä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan henkilökeskeisesti kouluun kuulumisen kehityskulkuja 7. luokan alusta 8. luokan alkuun 485 oppilaan vastaukset sisältävällä kyselyaineistolla. Lisäksi tutkitaan, millaisia yhteyksiä kouluun kuulumisen kehityskuluilla on oppilaiden raportoimiin käytösoireisiin.

Aineistosta oli tunnistettavissa kaksi erilaista kouluun kuulumisen kehityskulkua. Ensimmäisessä ryhmässä, johon kuului 94 prosenttia oppilaista, lähtötaso oli 7. luokan alussa korkea ja se pysyi tasaisesti korkeana 8. luokan alkuun asti. Toisessa ryhmässä, johon kuului 6 prosenttia oppilaista, lähtötaso oli 7. luokan alussa samalla tasolla kuin ensimmäisessä ryhmässä, mutta kehityssuunta oli voimakkaasti laskeva. Tasaisesti korkean kehityskulun ryhmän oppilailla oli vähemmän käytösoireita kuin laskevan ryhmän oppilailla 7. luokan alussa. Seitsemännen luokan lopussa sukupuolen vaikutuksen kontrolloinnin jälkeen yhteys kouluun kuulumisen kehityskulkujen ja käytösoireiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Heikon kouluun kuulumisen haittavaikutukset voivat kasautua käyttäytymisen pulmina, heikkona koulumenestyksenä sekä akateemisen sinnikkyyden puutteena. Hyvät ihmissuhteet voivat kuitenkin ehkäistä käyttäytymisen ongelmia, joten niiden luomiseen tulee koulussa olla monipuolisia mahdollisuuksia. Täytyy kuitenkin myös huomioida, että kouluun kuulumisen sisäinen kokemus ei näy kaikkien oppilaiden käyttäytymisessä. Kuulumisen kokemusten systemaattinen seuranta olisi tärkeää, jotta sen heikkeneminen havaittaisiin ennen kuin se vaikuttaa esimerkiksi koulumenestykseen.

Lataa pdf

Toisen ja vieraan kielen ääntämisen oppimisen haasteet

Riikka Ullakonoja, Hannele Dufva

Abstrakti:

Katsausartikkelissamme käsittelemme niitä seikkoja, jotka vaikuttavat toisen tai vieraan kielen ääntämisen oppimiseen. Yleisiä oppijaan liittyviä tekijöitä ovat esimerkiksi oppijan ikä ja hänen motivoituneisuutensa. Myös oppimisympäristö vaikuttaa. Kun kieltä opitaan oleskelemalla kohdekielisessä ympäristössä, oppimiseen voivat vaikuttaa mm. maahantuloikä, oleskeluaika ja erilaiset yhteisölliset seikat (esim. asennoituminen vieraaseen aksenttiin), kun taas kielen formaalissa opiskelussa kouluissa ja oppilaitoksissa tärkeitä voivat olla esimerkiksi opetuksen keinot ja oppimateriaalit. Myös oppijan äidinkielen ja opittavan kielen äänteelliset erot ja yhtäläisyydet vaikuttavat oppimiseen.

Lisäksi pohdimme toisen tai vieraan kielen oppijan ja opettajan tavoitteita ääntämisen oppimisessa ja opettamisessa ja esittelemme lyhyesti joitain opetuksen menetelmiä. Katsauksemme osoitti myös, että eri tutkimusten vertailu on vaikeaa. Kielellinen ja yhteiskunnallinen konteksti, äidinkielen ja opittavan kielen väliset suhteet sekä tutkimusasetelma itse vaikuttavat tutkimustuloksiin. Keskeinen päätelmämme onkin, että hyvään toisen tai vieraan kielen ääntämistaitoon ei ole yhtä tietä. Siksi ääntämisen oppimista tulee tarkastella oppijaan, hänen ympäristöönsä ja kyseisiin kieliin liittyvien tekijöiden ryppäänä.

Lataa pdf

Kieli, kojeet ja koulutus? Kuulovammaisten lasten perheet valintojen edessä

Marjatta Takala, Päivi Rainò

Abstrakti:

Tässä kerrotaan tutkimuksesta, jossa selvitettiin 29:n vaikeasti kuulovammaisen lapsen perheen valintoja. Perheet ovat täyttäneet kyselylomakkeen neljään kertaan kuuden vuoden aikana. Erityisesti tarkastellaan perheen kommunikaatiota ja tulevaisuuden odotuksia. Suurin osa perheistä valitsi lapselleen sisäkorvaistutteen ja sen mukana puhutun kielen. Jos perheessä oli kuulovammainen vanhempi, viittomakieli oli yksi perheen käyttämistä kielistä. Muutenkin viittominen eri muodoissa kulki puheen rinnalla lähes joka perheessä. Mukana olleista lapsista kolmasosalla oli kuulovamman lisäksi jokin muu vamma. Erityisesti näissä perheissä käytettiin puheen lisäksi jotain viittomisen varianttia tai viittomakieltä. Perheet eivät aina saaneet asiantuntijoilta tukea kielivalinnoilleen, viittomista arvosteltiin. Tavallinen päiväkotiryhmä ja yleisopetus olivat yleisiä valintoja, mutta osa halusi lapsensa erityisopetuksen pariin. Perheen piti toimia usein lapsensa asianajajana, asioiden hoitajana ja informanttina. Jo varhaisessa vaiheessa tarvittaisiin enemmän ja monipuolisempaa tietoa esimerkiksi eri kieli- ja kouluvaihtoehdoista, toisaalta kaivataan perheen tekemien valintojen kunnioitusta ja tukemista. Kuusivuotisen seurantatutkimuksen loppuvaiheessa suurimmalla osalla oli ainakin kaksi kieltä tai kielen muotoa käytössään, näistä kuitenkin puhuttu kieli oli dominoivana.

Lataa pdf

Opetuksellisesti haastavat lukivaikeuslapset – samanlaisia vai erilaisia?

Kaisa Peltomaa

Abstrakti:

Artikkeli pohjautuu Kaisa Peltomaan väitöskirjaan “Opinkohan mä lukemaan?” Lukivaikeuksien tunnistaminen ja kuntouttaminen alkuopetusvaiheessa. Väitöskirja on julkaistu vuonna 2014 sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numerona 487.

Artikkelissa tarkastellaan lapsia, joiden lukitaidot etenivät hitaasti tukitoimista huolimatta. Tutkimukseen osallistui 370 koulutulokasta. Lapset (n = 72), joilla oli heikot lukivalmiudet koulun alkaessa, saivat ensimmäisen luokan syyslukukaudella erityisopetusta, ja puolet heistä pelasi lisäksi Ekapeliä. Kevätlukukauden alussa tehtiin seurantatutkimus. Lukitaidoiltaan heikoimmat lapset (n = 20) saivat yksilöllistä lukikuntoutusta – ensimmäinen kymmenen lapsen ryhmä ensimmäisen luokan kevätlukukaudella ja toinen kymmenen lapsen ryhmä toisen luokan syyslukukaudella. Opetuksellisesti haastaviksi määriteltiin lapset, joiden tekninen luku- ja kirjoitustaito oli toisen kouluvuoden päättyessä erittäin heikko (< -2 kh) ja jotka eivät hyötyneet yksilöllisestäkään lukikuntoutuksesta. Näitä lapsia oli neljä. Heidän tarkastelussaan hyödynnettiin itsearviointeja, vanhemmilta ja opettajilta kyselylomakkeilla saatuja tietoja sekä neuropsykologisia testejä ja lukitehtäviä.

Tulokset osoittivat, että erilaiset neurokognitiivisten vaikeuksien yhdistelmät voivat aiheuttaa sitkeitä vaikeuksia lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa. Koulunkäynnin alkaessa tehdyissä arvioinneissa kaikilla opetuksellisesti haastavilla lapsilla oli suurimmat vaikeudet tehtävissä, joissa keskeistä on kyky yhdistää fonologista ja visuaalista tietoa. Opettajien arvioiden mukaan kaikilla oli motivationaalis-emotionaalisia haasteita toisen luokan keväällä. Muilta osin lasten yksilölliset profiilit olivat hyvin erilaiset. Tulokset vahvistavat aikaisempien tutkimusten havaintoja lukivaikeuden ja muiden neurokognitiivisten vaikeuksien päällekkäistymisen monimuotoisuudesta.

Lataa pdf

Opettajan toiminnan yhteys kolmasluokkalaisten onnistumiseen ongelmatehtävän ratkaisemisessa

Anu Laine, Liisa Näveri, Maija Ahtee, Erkki Pehkonen

Abstrakti:

Tämän artikkelin tavoitteena on tarkastella yhteyttä opettajien (N = 7) toiminnan ja heidän kolmasluokkalaistensa (N = 86) ongelmanratkaisusuoritusten välillä Neliönjako-tehtävässä. Tutkimusaineistona käytettiin oppilaiden ratkaisuja, oppitunneista nauhoitettuja videoita sekä opettajien tuntisuunnitelmia. Opettajien toimintaa analysoitiin ongelmanratkaisutunnin vaiheiden (johdatteluvaihe, tutkimisvaihe ja yhteenvetovaihe) avulla. Oppilaiden ratkaisut luokiteltiin, ja heidän suorituksiaan verrattiin eri luokissa. Tutkimuksen tulosten perusteella oppilaiden oli mahdollista saada ongelmatehtävästä korkeimman tason ratkaisuja matematiikan peruslaskutaidosta riippumatta. Opettajan toiminnalla oli selkeä yhteys oppilaiden suoriutumiseen, ja se oli erilainen kaikissa ongelmanratkaisutunnin vaiheissa. Johdatteluvaiheessa oppilaiden suoritukseen vaikuttivat opettajien tapa esittää ongelmatehtävä ja erityisesti keinot havainnollistaa keskeisiä käsitteitä. Tutkimisvaiheessa muodostui merkitykselliseksi se, miten opettaja ohjasi oppilaita sekä minkälaiset työskentelyvälineet hän valitsi. Selkeää aloitusta ja aktivoivaa ohjausta käyttäneiden opettajien oppilaat suoriutuivat tehtävässä paremmin riippumatta matematiikan peruslaskujen osaamisesta.

Lataa pdf