Maahanmuuttajataustaisten lasten varhaisten matemaattisten taitojen interventiotutkimus

Alma Westerholm & Pirjo Aunio

Varhaiset matemaattiset taidot ennustavat vahvasti sitä, kuinka lapsi oppii matematiikkaa myöhemmin. Tässä tutkimuksessa tutkittiin ThinkMath-harjoitusohjelman (Mononen & Aunio, 2012) vaikutusta maahanmuuttajataustaisten esikoululaisten matemaattisten taitojen oppimiseen. Varhaisten matemaattisten taitojen interventio-ohjelmaa muokattiin lisäämällä siihen motivointia sekä ohjaavaa puhetta, sillä näiden on kansainvälisissä tutkimuksissa havaittu pienen ryhmäkoon lisäksi olevan keskeisiä piirteitä tuettaessa maahanmuuttajataustaisten lasten varhaisia matemaattisia taitoja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, voidaanko intensiivisellä harjoitusohjelmalla tukea maahanmuuttajataustaisten lasten varhaisia matemaattisia taitoja. Tutkimus tehtiin pääkaupunkiseudulla, ja tutkittavana oli esiopetusryhmään integroituja valmistavaa opetusta saavia lapsia. Lasten varhaisten matemaattisten taitojen osaamista mitattiin Lukukäsitetestillä (Van Luit, Van de Rijt & Aunio, 2006) ennen interventio-ohjelman aloittamista, heti intervention jälkeen ja viisi viikkoa intervention päättymisen jälkeen. Interventioryhmään kuuluneiden maahanmuuttajataustaisten lasten matemaattiset taidot paranivat interventio-ohjelman aikana. Oppimisen lisääntyminen näkyi myös viivästetyssä mittauksessa harjoittelun jo loputtua.

Lue artikkeli pdf-muodossa

”Sellaista meidän maassa ei oikeastaan vielä ollut” – uraauurtavaa työtä teoriasta käytäntöön

Timi Tervo

Jyväskylän yliopiston tehtävissä yli kolmekymmentä vuotta toiminut Timo Ahonen on nähnyt yliopistomaailman monesta kulmasta. Psykologian laitoksella tutkijana, opettajana, professorina ja dekaanina sekä yliopiston hallituksessa toiminut Ahonen kertoo yliopiston näyttäytyneen joka asemasta aina hieman erilaisena. Hänelle punainen lanka yliopistotoiminnassa on ollut korkealaatuisen kansainvälisen tutkimustiedon yhdistäminen käytäntöön ja saattaminen kentälle sekä yleiseen tietoon. Samainen ajatus kyti Ahosen mielessä Niilo Mäki Instituuttia perustettaessa vuonna 1990.