Testisivu organisaatioiden IP-rajoituksille.
Yhteyden kautta kohti mentalisaatiota – Vanhempien tulkintoja erityistä tukea tarvitsevan lapsen käyttäytymisestä
Jael Virtanen, Johanna Gummerus, Mirjam Kalland, Elina Kontu
Vanhemmat, joiden lapset ovat autismikirjolla ja/tai joilla on kehitysvamma sekä haastavaksi koettua käyttäytymistä, kaipaavat usein tukea kasvatustyöhön. Mentalisaatiovaikutteinen psykoedukaatioryhmä on yksi tärkeä tukimuoto kasvatuksen tueksi. Mentalisaatio tarkoittaa kykyä havaita, tulkita ja kuvata mielentiloja sekä toisessa ihmisessä että itsessä (Fonagy, 2008). Tutkimuksessa tarkastellaan, miten ryhmään osallistuneet vanhemmat tulkitsevat lastensa käyttäytymistä ja vuorovaikutusta sekä miten nämä tulkinnat muuttuvat mentalisaatiovaikutteisen ryhmäprosessin kuluessa. Aiempaa tutkimusta mentalisaation soveltamisesta tähän kohderyhmään ei juurikaan ole, vaikka nämä diagnoosit voivat kuormittaa kasvatustyötä merkittävästi ja johtaa negatiiviseen vuorovaikutuksen kehään.
Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa mentalisaatiosta prosessina, joka auttaa vanhempia hahmottamaan oman vuorovaikutuksensa merkitystä haastavissa tilanteissa ja niiden ennaltaehkäisyssä. Aineiston hankinnassa on hyödynnetty teemahaastattelua sekä
havainnointia, ja analyysimenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan vanhempien on vaikeaa tulkita lapsen käyttäytymistä ennen ryhmään osallistumista, eikä oman vuorovaikutuksen merkitystä nähdä selkeästi. Ryhmän aikana vanhemmat oivaltavat vastavuoroisen vuorovaikutuksen voiman haastavien tilanteiden helpottajana ja oppivat näkemään paremmin lapsen tarpeita, jotka johtavat haastavaan käyttäytymiseen. Tutkimuksen avulla saatiin tietoa mentalisaatiosta neljän vaiheen kautta etenevänä prosessina: aluksi lapsen käyttäytymisen tulkinta on vaikeaa, mutta yhteyden luominen lapseen auttaa ymmärtämään lasta. Tämän jälkeen vanhemmat reflektoivat omaa käyttäytymistään ja kehittymiskohtiaan. Lopuksi mentalisaatio mahdollistuu, jolloin ymmärrys vuorovaikutuksen vastavuoroisuudesta syvenee ja lapsen välittö-
män käyttäytymisen taakse näkeminen helpottuu. Mentalisaatiokyvyn vahvistuminen näyttäisi muuttavan vanhempien käsityksiä lapsen haastavasta käyttäytymisestä myönteisemmiksi ja edistävän myönteisen vuorovaikutussuhteen rakentumista.
Lapsuudessa todettu matematiikan oppimisvaikeus ja arjen matematiikan vaikeudet aikuisuudessa
Tuija Rämö, Tuire Koponen, Sira Määttä, Tuija Aro
Matematiikan oppimisvaikeutta on tutkittu huomattavasti lukivaikeutta vähemmän, ja aikaisempi tutkimus on keskittynyt pääasiassa lapsiin ja nuoriin. Tutkittua tietoa matematiikan oppimisvaikeuden jatkuvuudesta aikuisikään ja sen vaikutuksesta arkeen on hyvin vähän. Tarvitsemme kuitenkin matematiikkaa monissa eri arjen toiminnoissa, kuten rahan käytössä, ajanhallinnassa ja etäisyyksien sekä määrien arvioimisessa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, jatkuvatko matemaattiset vaikeudet aikuisikään ja millaisia arjen matemaattisia vaikeuksia kokevat ne aikuiset, joilla on lapsuudessa todettu matematiikan oppimisvaikeus. Aikuisilta, joilla oli todettu lapsena matematiikan oppimisvaikeus, kysyttiin heidän kokemuksistaan arjen matematiikan taitojen osalta ja heidän matemaattisia taitojaan tutkittiin. Näitä tuloksia verrattiin verrokkiryhmään, joka koostui Digi- ja väestötietorekisteristä saadusta otoksesta. Matematiikan oppimisvaikeus oli huomattavasti yleisempää tutkimus- kuin verrokkiryhmässä (50 % vs. 18 %). Esiintyvyys oli yhtä yleistä miehillä ja naisilla. Tutkimusryhmäläiset kokivat myös verrokkiryhmään verrattuna tilastollisesti merkitsevästi enemmän vaikeuksia arjen matematiikassa. Vaikeudet näyttäytyivät arjen laskujen ja mittayksiköiden hallinnassa, mutta eivät niinkään ajanhallinnassa. Tulokset osoittavat, että tukea ja kuntoutusta tulee tarjota erityisesti arjessa tarvittaviin matematiikan taitoihin myös peruskoulun jälkeen. Tutkimusta tulisi jatkaa, jotta voisimme paremmin kuntouttaa ja tukea näitä kyseisiä aikuisia opinnoissa, työelämässä ja arjessa. Tämän lisäksi on tärkeää kuntouttaa lapsia ja nuoria, joilla on oppimisvaikeuksia, jotta voimme ennaltaehkäistä sekundäärisiä ongelmia aikuisuudessa.
Toimitukselta
Palmun väitöskirjan lektiossa kuvataan väitöskirjan keskeiset tulokset liittyen ADHD piirteisiin ja haitallisiin suoritusstrategioihin sekä koulumenestykseen. Lektiossa kuvataan myös lähestymistapa, jolla lapsia ja nuoria voidaan tukea ja välttää negatiivisten kehien syntymistä.
Meskanen ym. tutkivat yksinäisyyden kokemusta toisen asteen opiskelijoilla koronapandemian poikkeusolojen aikana. Kymmenesosa vastaajista koki usein yksinäisyyttä. Puolet yksinäisyyttä kokeneista – erityisesti naiset ja yksin asuvat opiskelijat – kokivat yksinäisyyden lisääntyeen poikkeusolojen aikana. Lisääntynyt yksinäisyys oli yhteydessä psyykkiseen oireiluun.
Mentalisaation hyödyt ovat herättäneet kiinnostusta viime vuosien kasvatuspsykologisessa tutkimuksessa, mutta vain vähän tiedetään mentalisaation hyödyntämisestä erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa. Virtasen ja kumppaneiden tutkimuksessa tarkastellaan mentalisaatiovaikutteiseen ryhmään osallistuneiden vanhempien tulkintoja lapsen käyttäytymisestä ja vuorovaikutustaidoista. Aikuisen tekemät tulkinnat lapsen käyttäytymisestä ovat tärkeitä, koska ne vaikuttavat lapsen minäkäsitykseen sekä lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteeseen.
Rämö et al. tarkastelivat sitä, jatkuvatko lapsuudessa todetut matemaattiset oppimisvaikeudet aikuisuuteen, sekä minkälaisia arjessa näkyviä pulmia aikuisuuden matemaattiset vaikeudet aiheuttivat. Lapsena havaitut matematiikan oppimisvaikeudet näyttäisivät jatkuvan aikuisuuteen noin 50 % tutkittavista, yhtä todennäköisesti sekä miehillä että naisilla. Vaikeudet aikuisuudessa liittyivät arjen laskujen ja mittayksikköjen hallintaan, mutta ei ajanhallintaan. Kuntoutusta tulisikin suunnata näiden tekijöiden hallintaan aikuisuudessa.
Toimituskunta
Toisen asteen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukset koronapandemian poikkeusolojen aikana
Elisa Meskanen, Sofia Peltonen, Nelli Lyyra, Matilda Sorkkila, Sami Kokko, Noona Kiuru
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin toisen asteen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemusten yleisyyttä ja niissä koettuja muutoksia koronapandemian poikkeusolojen aikana. Lisäksi tutkimme sosiodemografisten tekijöiden ja psyykkisen oireilun yhteyttä koettuihin yksinäisyyden muutoksiin. Tutkimuksemme oli osa laajempaa Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimushanketta, jonka aineisto kerättiin keväällä 2020. Otoksemme (n=2003) koostui 16–28-vuotiaista toisen asteen opiskelijoista, joista 85 % opiskeli lukiossa ja 15 % ammattioppilaitoksessa. Joka kymmenes kyselyyn vastannut opiskelija koki olevansa usein yksinäinen. Vajaa puolet yksinäisyyttä kokevista opiskelijoista koki yksinäisyyden lisääntyneen, kymmenesosa sen vähentyneen ja loput sen pysyneen ennallaan poikkeusolojen aikana. Naisopiskelijat kokivat miesopiskelijoita enemmän yksinäisyyden lisääntyneen, kun taas miesopiskelijat kokivat naisopiskelijoita enemmän yksinäisyyden pysyneen ennallaan tai vähentyneen. Asumismuodon osalta havaittiin, että yksin asuvat toisen asteen opiskelijat olivat yleisemmin yksinäisiä ja poikkeusaikana yksinäisyys lisääntyi tässä ryhmässä yleisemmin kuin esimerkiksi vanhempiensa kanssa asuvien nuorten ryhmässä. Psyykkisen oireilun osalta havaittiin, että toisen asteen opiskelijat, jotka kokivat yksinäisyyden lisääntyneen, kokivat myös muita useammin alakuloisuutta, hermostuneisuutta ja ärtyneisyyttä. Tulosten perusteella erityisesti naisopiskelijoiden ja yksinasuvien suurempi riski kokea yksinäisyyttä tulisi ottaa huomioon. Tutkimus vahvisti käsitystä siitä, että koettu yksinäisyyden lisääntyminen on yhteydessä yleisempään psyykkiseen oireiluun. Olisi tärkeää pohtia, voitaisiinko sulkutoimia tai etäopetusta välttää tulevaisuudessa, koska ne vaikuttavat olevan haitallisia osalle nuorista.
Bulletin 2/2024
”Pääsen vihdoin puhumaan tästä”– Venäläistaustaiset yliopisto-opiskelijat Ukrainan sodan varjossa
Sanna Mustonen ja Eija Aalto
Tässä artikkelissa tarkastellaan neljän Suomessa asuvan venäläistaustaisen yliopisto-opiskelijan positiointeja suhteessa Venäjään ja venäläisyyteen, kun Ukrainan sodan syttymisestä oli kulunut vuosi. Monet venäläistaustaiset ihmiset joutuvat kohtaamaan syrjintää elämän eri osa-alueilla taustansa vuoksi. Tavoitteena oli antaa ääni ihmisille, joiden tarinoita on konfliktin eskaloitumisen jälkeen vähemmän kuultu. Aineisto koostui neljästä puolistrukturoidusta haastattelusta, ja se analysoitiin hyödyntäen kriittisen diskurssintutkimuksen lähestymistapaa ja positiointianalyysia, jotka molemmat kiinnittävät kielen ajalliseen ja paikalliseen kontekstiin ja tekevät näkyväksi kielellä rakennettuja eriarvoisuuksia ja asemointeja. Tunnistimme aineistosta identiteettiristiriidan, pelon ja toivon diskurssit, jotka ovat rakentuneet vastaan vallalla olevaa diskurssia pahasta Venäjästä. Osallistujien positiointeja tarkasteltiin suhteessa kolmeen tarinalinjaan. Aineistosta havaittiin, että sodan syttymisen jälkeen osallistujien positioinneissa oli tapahtunut muutos niin oman elämänkaaren ja venäläistaustaisen perheen kuin Suomessa olevien sosiaalisten verkostojen ja institutionaalisten tarinalinjojen osalta. Polarisaation ehkäisemiseksi erityisesti kouluissa ja oppilaitoksissa tulisi nostaa esiin venäläistaustaisten, kuten muidenkin vähemmistöjä edustavien oppilaiden, ääni ja rakentaa näin ymmärrystä ja dialogia eri ihmisryhmien kesken.
Onko terveyteen liittyvä tieto yhdenvertaisesti nuorten saatavilla? WHO-koululaistutkimuksen yhdeksäsluokkalaisten terveyden lukutaidon tuloksia vuosilta 2014, 2018 ja 2022
Leena Paakkari, Markus Kulmala, Mari Manu, Jenni Ruotsalainen, Jenni Salminen, Olli Paakkari ja Minna Torppa
Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella, onko terveyteen liittyvä tieto yhdenvertaisesti nuorten saavutettavissa. Tätä arvioitiin terveyden lukutaidon näkökulmasta itse arvioituna, koettuna osaamisena eli taitona etsiä tietoa, jota ymmärtää, sekä kykynä vertailla sitä ja arvioida tiedon paikkansapitävyyttä, sekä suhteessa eri taustatekijöihin (sukupuoli, arvosana äidinkielessä, koulutusorientaatio, perheen varallisuus, perheen tuki, perherakenne, yksinäisyys ja alakuloisuus). Aineistona käytettiin keväällä 2014, 2018 ja 2022 kerättyä WHO-koululaistutkimuksen yhdeksäsluokkalaisten kyselyaineistoa (n = 981–2 476).
Terveyden lukutaito heikkeni vuosien 2014 ja 2022 välillä, mutta muutos oli pientä eivätkä nuorten väliset erot kasvaneet. Kouluun, hyvinvointiin ja perheeseen liittyvät tekijät selittivät eri vuosina 11–15 prosenttia nuorten välisistä terveyden lukutaidon eroista. Selittäjät olivat pääosin samoja kaikkina vuosina, ja vahvimpia selittäjiä olivat äidinkielen numero, akateeminen orientaatio ja perheen tuki. Perheen monitoroinnin ja perherakenteen vaikutus terveyden lukutaitoon oli vuosien välillä tilastollisesti merkitsevästi poikkeava. Monitorointi selitti terveyden lukutaitoa vähemmän vuonna 2018 kuin muina vuosina, ja perherakenne selitti terveyden lukutaitoa enemmän vuonna 2022 kuin aiempina vuosina.
Koetun terveyden lukutaidon kautta arvioituna terveyteen liittyvä luotettava tieto ei ole yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla. Tiedon saavuttivat etenkin nuoret, joilla oli hyvä äidinkielen numero, jotka aikoivat jatkaa lukioon ja joilla oli vahva perheen tuki. Mahdollista polarisaatiokehitystä terveyden lukutaidossa ei havaittu, vaikka kehityssuunta oli negatiivinen, mikä voi tarkoittaa merkittävää heikkenemistä pitkällä aikavälillä.
Osallisuuden valokeiloja ja katveita suomalaislukioissa
Mikko Hiljanen, Eija Räikkönen ja Matti Rautiainen
Artikkelissa tarkastellaan suomalaislukioita, lukiolaisten taustatekijöitä sekä heidän osallisuuttaan ja tietojaan omien sekä yhteisten asioiden hoitamisesta. Tutkimuksessa selvitettiin, millaiset opiskelijat (sukupuoli, vuosikurssi, kieli ja äidin koulutustaso), missä päin Suomea ja millaisissa lukioissa (opiskelijamäärä, sisäänpääsypistemäärä lukioon ja lukion menestyminen ylioppilaskirjoituksissa) kokevat suurinta osallisuutta ja tietävät parhaiten, miten hoitaa omia ja yhteisiä asioita. Artikkelin tulokset perustuvat keväällä 2019 tehtyyn lukiolaiskyselyyn, jossa kerättiin taustatekijöiden lisäksi tietoa lukioiden demokratiakasvatuksen tilasta sekä opiskelijoiden osallisuudesta lukioissa sekä yhteiskunnassa laajemmin. Kyselyyn vastasi 3 476 opiskelijaa ympäri Suomen. Lisäksi aineistona on käytetty Opetushallinnon (Vipunen, 2019) tarjoamia tietoja lukioiden koosta, sisäänpääsyrajoista sekä ylioppilaskirjoituksissa menestymisestä.
Kaikkiaan osallisuus ja tiedot vaikuttamisesta olivat korkealla tasolla. Opiskelijan taustatekijöistä ruotsinkielisyys kytkeytyi myönteisempään osallisuuden kokemukseen kuin suomenkielisyys ja sukupuoli erotteli tietojen osalta: miesopiskelijoilla oli naisopiskelijoita paremmat tiedot yhteisiin asioihin vaikuttamisesta. Lukiokohtaisista tekijöistä sijainnilla ja ylioppilaskokeiden kokonaismenestyksellä oli merkitystä sekä osallisuuden kokemisessa että tietojen määrässä. Itäsuomalaisissa lukioissa ja toisaalta keskimääräistä paremmin ylioppilaskirjoituksissa menestyneissä lukioissa opiskelijat kokivat olevansa muita enemmän osallisia päätöksentekoon ja heillä on muita paremmat tiedot vaikuttamisesta. Äidin koulutustasolla, lukion koolla tai sisäänpääsyrajalla ei ollut merkitystä.
Opettajien käsityksiä roolistaan kotouttamisen edistäjinä
Vilma Komulainen, Inka Perokorpi, Sanna Mustonen, Sirpa Eskelä-Haapanen
Tässä tutkimuksessa selvitettiin opettajien kokemuksia roolistaan maahanmuuttotaustaisten äitien kotouttamisprosessissa sekä toimista, joilla heidän nähdäkseen on vaikutusta onnistuneeseen kotoutumiseen. Aineisto kerättiin yksilöhaastatteluina kuudelta Äidit mukana-hankkeessa toimivalta opettajalta helmikuussa 2022. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella ja sen analyysitapa oli ongelmalähtöinen sisällönanalyysi.
Opettajat näkivät oman roolinsa kotouttajina yhteiskunnallisesti merkityksellisenä. He kokivat pystyvänsä omalla toiminnallaan edistämään hankkeeseen osallistuneiden äitien kotoutumista tukemalla muun muassa heidän kielitaitonsa kehittymistä, kohtaamalla heitä sekä vahvistamalla heidän toimijuuttaan. Kielitaito nähtiin tärkeänä kotoutumista edistävänä tekijänä, mutta vastauksista ilmeni, ettei kielitaito yksin riitä kotoutumiseen. Keskeistä on, että maahanmuuttajat pääsevät osallistumaan heille merkityksellisiin yhteisöihin ja toimintaan ja että myös vastaan ottava yhteisö on valmis oppimaan uutta.
Kotoutumisen kaksisuuntaisuus on entistä ajankohtaisempi aihe kielellisesti ja kulttuurisesti moninaistuvassa ja segregoituvassa yhteiskunnassamme. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä kasvaa kaikilla koulutusasteilla, ja jokaiselta opettajalta edellytetään kielellistä ja kulttuurista vastuullisuutta. Opettajille tulisikin tarjota niitä taitoja ja tietoja, joita maahanmuuttajaopetuksessa työskentelevät opettajat ovat ilmaisseet tarvitsevansa. Lisäksi kotoutumiskoulutusmalleja tulisi kehittää sellaisiksi, että ne kohtaisivat erilaisista taustoista tulleiden maahanmuuttajien tarpeet ja mahdollistaisivat aidosti kaksisuuntaisen integraation.
Pedagoginen yhteistyö kulttuurisesti ja kielellisesti moninaisessa kouluyhteisössä
Mirja Tarnanen, Mira Kalalahti ja Tuire Palonen
Artikkelissa tarkastellaan henkilöstön pedagogista yhteistyötä kahdessa koulussa, joissa on enemmän maahanmuuttotaustaisia oppilaita kuin suomalaisissa kouluissa yleensä. Pedagogisella yhteistyöllä tarkoitetaan henkilöstön yhteistä toimintaa, jonka tavoitteena on parantaa kaikkien oppilaiden oppimisen mahdollisuuksia ja vahvistaa oppimista tukevien käytänteiden soveltamisesta siten, että se ehkäisee polarisaatiota ja tukee oppimisen lisäksi osallistavan kouluyhteisön kehittämistä. Tutkimusaineisto koostuu kahden koulun henkilöstölle lähetetyn verkostokyselyn vastauksista (n = 115) ja kahdeksasta kyselyyn vastanneelle tehdystä teemahaastattelusta. Sähköisellä lomakkeella kerätty verkostoanalyysiaineisto perustuu vastaajien raportoimiin verkostoulottuvuuksiin (tiedonvaihto oppilaisiin liittyvistä asioista, yhteistyö, maahanmuuttotaustaisten oppilaiden tuki, emotionaalinen tuki ja inspiraation tuominen) omissa kouluissaan. Verkostokyselyn tulosten mukaan oppimiseen ja oppilaiden hyvinvointiin liittyvä tietämyksen vaihto on tihein verkostoulottuvuus, ja kouluyhteisöjen keskiössä näyttävät olevan erityisesti tiettyihin tehtäviin keskittyvät asiantuntijat, eivät niinkään opettajat yleensä. Haastatteluaineiston mukaan yhteistyön tekemistä haastavat monenlaiset tekijät, kuten työn rakenteet, lisääntyneet oppimisen tuen tarpeet, johtaminen, oman ammatillisen osaamisen riittävyys sekä jotkin kielelliset ja kulttuuriset tekijät. Pedagogisessa yhteistyössä pyritään ehkäisemään polarisaatiota, mutta toisaalta yhteistyö, tiivistyessään tiettyjen henkilöiden välille, myös ylläpitää polarisoivaa ajattelua ja toimintaa.
Opettajien välittäminen ja oppilaiden koulutyöhön kiinnittyminen yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden kokemana
Maarit Hosio ja Teija Koskela
Tämä tutkimus avaa näkökulman oppilaiden käsityksiin siitä, millainen vuorovaikutus ja opetus tukevat oppimista ja koulutyöhön kiinnittymistä, sekä siitä, millainen opettajan toiminta saa oppilaat tuntemaan opettajan välittävän heistä. Tutkimus vastaa kysymykseen ”Miten koulutyöhön kiinnittyminen ilmenee oppilaiden kokemuksissa opettajien välittävästä toiminnasta?”
Tutkimus tehtiin puolistrukturoituna haastattelututkimuksena, ja kohderyhmänä olivat yhdeksäsluokkalaiset oppilaat. Analysointiprosessi noudatteli kvalitatiivisen sisällönanalyysin menetelmää, ja siinä tarkasteltiin aineistolähtöisesti oppilaiden koulutyöhön kiinnittymisen ja välittämisen kokemuksia.
Tulokset esitellään kolmessa pääluokassa: henkilökohtaiset kontaktit opetuskontekstin ulkopuolella, kiinnittymistä tukeva ilmapiiri sekä henkilökohtainen keskustelu ja työ oppimisen tukemiseksi. Tulosten mukaan oppilasta huomioiva ja kunnioittava vuorovaikutus ja luottamuksellisen suhteen syntyminen vahvistavat oppilaan kiinnittymistä koulutyöhön. Oppilaiden mukaan myös hyvin suunnitellut oppitunnit ja hyvä oppimisilmapiiri vahvistavat kouluun kiinnittymistä. Varhaisessa vaiheessa havaittu tuen tarve ja annettu tuki auttavat oppilasta opinnoissa lisäämällä innostumista ja koulutyöhön kiinnittymistä.
Onnistuneilla vuorovaikutustilanteilla, oppilaita ja oppimista kunnioittavan ilmapiirin luomisella ja vaalimisella sekä oppilaita sitouttavalla opettamisella voi sekä tämän että aiempien tutkimusten mukaan olla vaikutusta oppilaiden poissaolojen ja koulusta pois jäämisen vähenemiseen, mikä korostaa tämän tutkimuksen sosiaalista merkitystä kasvatuksellisen ja opetuksellisen merkityksen lisäksi.
Osaaminen, kouluinto ja koulu-uupumus kaupunkikoulujen eriytyneissä oppilasryhmissä: painotetun ja yleisopetuksen luokat Turussa
Mari Siipola, Satu Koivuhovi, Piia Seppänen, Faruk Nazeri, Arja Rimpelä ja Mari-Pauliina Vainikainen
Artikkelissa tarkastellaan painotetun opetuksen mukaisen oppilasryhmittelyn yhteyttä kuudennen luokan oppilaiden osaamiseen sekä kouluintoon ja koulu-uupumukseen. Tutkimuksessa käytettiin Turussa kerättyä aineistoa kuudennen luokan oppilaiden (N = 876) vastauksista kysely- ja tehtäväpakettiin. Oppilaat tulivat 22 alakoulusta, yhteensä 49 luokalta, ja neljäsosa heistä opiskeli painotetun opetuksen luokalla. Sisäkorrelaatioiden ja kaksitasomallien avulla analysoitiin oppilasryhmittelyn yhteyttä oppilaiden osaamiseen, kouluintoon ja koulu-uupumukseen. Oppilaiden välisiä osaamiseroja selitti erityisesti luokka, kun taas koulun merkitys osaamiseroissa oli pieni. Oppilaita valikoiva painotetun opetuksen mukainen oppilasryhmittely muodostaa koululuokkia, jotka poikkeavat yleisopetuksen ryhmistä oppilaiden taustan ja osaamisen suhteen. Painotetun opetuksen luokissa oppilaat tulevat yleisopetuksen oppilaisiin verrattuna korkeammasta sosioekonomisesta taustasta, ja yleisopetukseen näyttää muodostuvan luokkia, joiden oppilaista useampi tarvitsee tehostettua tai erityistä tukea ja suomi toisena kielenä -opetusta verrattuna painotetun opetuksen ryhmiin. Kouluinnon tai -uupumuksen kokemukset eivät olleet yhteydessä siihen, opiskeliko lapsi yleisopetuksen vai painotetun opetuksen luokalla. Kouluinnon kokemuksiin oli yhteydessä luokan kokoonpanoon liittyviä tekijöitä: Mitä enemmän luokassa oli suomea toisena kielenä opiskelevia oppilaita tai mitä korkeammasta taustasta luokan oppilaat keskimäärin tulivat, sitä enemmän luokassa koettiin kouluintoa. Koulu-uupumuksen kokemukset eivät selity luokan kokoonpanolla. Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että koulutasolla peruskoulujärjestelmä on melko tasalaatuinen eikä koulujen välillä ole suuria eroja oppilaiden osaamisessa. Koulujen sisään kuitenkin kätkeytyy luokkien välisiä eroja.
Huoltajien näkemyksiä lapsensa oppimisesta etäopetuksessa ja lapsen tuen tarpeiden heijastuminen niihin
Sanni Pöysä, Eija Pakarinen ja Marja-Kristiina Lerkkanen
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin huoltajien näkemyksiä lapsensa oppimisesta koronapandemian aikaisessa etäopetuksessa. Lisäksi selvitettiin, missä määrin huoltajien näkemys lapsen tuen tarpeista oli yhteydessä heidän näkemyksiinsä lapsen oppimisesta etäopetuksessa. Teemahaastatteluun osallistui 114 huoltajaa, joiden alakouluikäinen lapsi oli osallistunut etäopetukseen keväällä 2020. Temaattisessa analyysissa aineisto jäsennettiin kolmeen teemaan sekä niiden alla lukeutuviin alateemoihin. Teemat olivat: 1) Oppimista tukevia tekijöitä (esim. Lapsen hyvät työskentelytaidot ja Huoltajan panostus lapsen oppimiseen), 2) Oppimista heikentäviä tekijöitä (esim. Pulmat lapsen työskentelytaidoissa ja Etäopetuksen heikko laatu) ja 3) Oppimiseen liittyviä huolia (esim. Huoli riittävästä edistymisestä). Laadullista analyysia täydennettiin numeerisesti ja verrattiin tuloksia sen mukaan, oliko huoltajan mukaan lapsella ollut tuen tarpeita ennen koronapandemiaa vai ei. Tulokset osoittivat, että huoltajien vastauksissa painottuivat erilaiset asiat sen mukaan, oliko lapsella tuen tarvetta vai ei. Esimerkiksi huoltajilla, joiden
lapsilla oli tuen tarpeita, korostui työskentelytaitojen ja huoltajan panostuksen merkitys lapsen oppimiselle enemmän kuin niillä huoltajilla, joiden lapsilla ei ollut tuen tarpeita. Tulokset vahvistavat aiempaa näkemystä siitä, että etäopetus asetti tuen tarpeessa olevat lapset epätasa-arvoiseen asemaan oppimisensa suhteen. Opetuksen järjestämisessä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kaikkien lasten yhdenvertainen mahdollisuus opiskeluun kyetään takaamaan myös mahdollisessa etäopetuksessa.
Luokan kertaajien taidot ja taitojen kehitys luokilla 1–4
Jenni Ruotsalainen, Minna Torppa, Tuire Koponen, Martti Siekkinen, Anna-Maija Poikkeus ja Marja-Kristiina Lerkkanen
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella 1. luokan kerranneiden oppilaiden luku- ja laskutaitojen sekä oikeinkirjoituksen kehitystä sekä heidän saamaansa erityisopetusta luokilla 1–4. Tutkimuksessa tunnistettiin kaksi luokan kerranneiden oppilaiden ryhmää: samanikäiset kertaajat (n = 34) sekä samalla luokalla olleet kertaajat (oppilaat muita oppilaita vuoden vanhempia; n = 32). Näihin kertaajaryhmiin kuuluvien oppilaiden taitoja tarkasteltiin suhteessa samanikäisten kertaajien verrokkeihin (n = 34), jotka eivät kerranneet luokkaa, ja pääaineistoon, jonka muodostivat muut seuranta-aineiston oppilaat (n = 1 828). Lisäksi tarkasteltiin, olivatko samanikäiset kertaajat ja näiden verrokit saaneet seurannan aikana erityisopetusta. Ryhmien välisiä eroja taidoissa tarkasteltiin mittapisteittäin yksisuuntaisella varianssianalyysillä ja taitojen kehitystä ensimmäiseltä neljännelle mittapisteelle toistomittausten varianssianalyysillä. Erityisopetuksen saantia tarkasteltiin kuvailevien tietojen ja ristiintaulukoinnin avulla erikseen kunkin neljän seurantavuoden osalta. Seuranta-aikana samanikäisten kertaajien taitojen ero pysyi luku- ja laskusujuvuudessa samanlaisena suhteessa verrokeihin. Tämän kertaajaryhmän oikeinkirjoituksen taidot olivat hyvin heikkoja seurannan alussa, mutta ero muihin ryhmiin pieneni seurannan aikana. Samalla luokalla olleet kertaajat olivat seurannan alussa taidoissaan toista kertaajaryhmää ja näiden verrokkeja edellä lukusujuvuudessa, mutta ero hävisi seurannan aikana. Erityisopetuksen osalta havaittiin, että samanikäiset kertaajat eivät saaneet kertausvuonna yhtä todennäköisesti erityisopetusta kuin 2. luokalle siirretyt verrokit. Tutkimuksen tulokset eivät selkeästi puolla luokan kertaamisen hyödyllisyyttä keinona tukea oppilaan luku- ja laskutaitojen kehitystä, vaan pikemminkin tarvetta tukea taitoja pitkäkestoisesti.
Musiikkikasvatus esteettisenä kasvatuksena ja taidekasvatuksena ehkäisemässä polarisoitumista
Katri-Helena Rautiainen
Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten luokanopettajaopiskelijoiden (N = 43) käsityksiä esteettisestä kasvatuksesta ja sen ohjaamisesta sekä esteettisen kasvatuksen keinoista ehkäistä polarisoitumista musiikkikasvatuksen kontekstissa. Tutkimuksessa avataan esteettisen kasvatuksen olemusta vastakkainasettelujen avulla: elämys – kokemus, kauneus – rumuus, vaistonvarainen kokemus – analyyttinen pohdinta, me ja he -ajattelu ja esteettinen – praksiaalinen musiikkikasvatus. Viitekehyksessä käsitellään myös taidekasvatuksen mahdollisuuksia oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa sekä vuoropuhelun edistämisessä. Aineistona käytetään opiskelijoiden oppimispäiväkirjoja.
Analysointimenetelmänä sovelletaan aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tulosten mukaan opetuksessa on tuettava oppilaiden moninaisia mahdollisuuksia kohdata, tulkita ja ilmentää luovan itseilmaisun välityksellä perusolemustaan ja maailmankuvaansa. Esteettisten elämysten ja kokemusten avulla myös ohjataan oppijan hyvinvointia ja oppimista. Luokanopettajan esteettisen kasvatuksen keinot ja niiden pedagogiset ratkaisut ovat avainasemassa, kun pohditaan, miten estetiikkaa voidaan opettaa koulussa. Tässäkin ratkaisevina tekijöinä ovat opettajan oma ymmärrys estetiikan ja ihmisyyden perusolemuksesta. Tuloksena syntynyt pedagoginen jatkumo pyrkii ilmentämään ja jäsentämään esteettisen kasvatuksen oppimisprosessia, jota voidaan soveltaa käytännön opetustyössä. Esteettinen tarkastelu auttaa havainnoimaan ja kohtaamaan moninaisuutta ja ymmärtämään ja sallimaan niiden erilaisia ilmenemismuotoja. Voidaankin katsoa, että esteettisen kasvatuksen keinoin voidaan auttaa havaitsemaan polarisoitumisen ääri-ilmiöitä ja ohjata keskustelua moniaistillisin keinoin dialogiseen suuntaan.
Oppijan ja opettajan oikeus digitaaliseen osaamiseen – digitaalisen polarisaation uhkakuvista tasa-arvoiseen osaamisen kehittämiseen
Piia Näykki, Emilia Ahlström, Mari Manu, Silja Penttinen ja Tuula Nousiainen
Tämän narratiivisen katsausartikkelin tavoitteena on osallistua keskusteluun digitaalisesta polarisaatiosta ja tuoda esiin näkökulmia oppilaiden ja opettajien digitaalisesta osaamisesta ja osaamisen kehittämisestä. Kirjallisuuskatsaus aloitettiin hakemalla tietokannoista aihepiiriin liittyviä aiempia empiirisiä tutkimuksia, jotka on tehty vuosien 2014–2023 aikana suomalaisessa kontekstissa. Kirjallisuuskatsauksen avulla muodostettiin kolme teemakokonaisuutta: 1) suomalaisen peruskoulun nykytila: oppilaiden ja opettajien digitaalinen osaaminen sekä digitaalisen teknologian hyödyntämisen luokkahuonekäytänteet, 2) digitaalisen teknologian opetuskäytön vaikutukset oppilaiden
oppimistuloksiin ja 3) oppilaiden ja opettajien digitaalisen osaamisen kehittäminen. Artikkelissa tarkastellaan eriarvoistuvan yhteiskunnan huolten ohella myös vastuullisia tekoja, jotka liittyvät koulujen digitaalisten toimintaympäristöjen kehittämiseen sekä oppilaiden ja opettajien digitaalisen osaamisen tukemiseen. Yhteenvetona toteamme, että tarvitsemme kriittistä yhteiskunnallista tarkastelua ja keskustelua digitaalisia ympäristöjä ja työkaluja hyödyntävän oppimisen ja opettamisen nykytilasta sekä konkreettisia toimenpiteitä osaamisen kehittämiseen nyt ja tulevaisuudessa.
Bulletin 4/2023
Toimitukselta
Vuosi 2024 tuo muutoksia lehteemme. Pitkäaikainen päätoimittajamme Sirpa Eskelä-Haapanen jättäytyi tehtävästä ja hänen tilalleen valittiin NMI:n tutkimuspäällikkö Jarkko Hautala. Kiitos Sirpa merkittävästä työstäsi lehtemme hyväksi ja tervetuloa Jarkko toimitukseemme! Otimme myös käyttöön sähköisen toimitusportaalin (https://ojs.nmi.fi/index.php/bulletin), jonka kautta käsikirjoitukset jatkossa lähetetään lehteemme arvioitavaksi. Lisäksi valmistelemme koko lehden muuttamista elektroniseksi vuoden 2025 alusta alkaen. Vuonna 2024 Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI Bulletin ilmestyy sekä painettuna paperisena että maksuttomana e-lehtenä. Ilmoittaudu oheisella lomakkeella, jotta saat lehden e-artikkelit käyttöösi heti niiden ilmestyttyä: https://koju.nmi.fi/bulletin-24/ . Palvelu on lisämaksuton eli sisältyy lehden hintaan.
Leskisen tuore väitöskirja tarjoaa uutta tutkimustietoa jaetuista johtamis- ja innovaatiokäytännöistä alakoulun makerspace-oppimisympäristössä. Opettajajohtoiset, oppilasjohtoiset ja jaetut johtajuuskäytännöt ilmenivät tutkimuksen oppimisympäristössä rinnakkain. Oppilaat tarvitsivat kuitenkin opettajan tukea osallistuakseen käytäntöjen rakentamiseen.
Äikäs ym. tarkastelevat sisällönanalyysin keinoin, miten inklusiivisen kasvatuksen sisällöt ja erityispedagogiikka näkyvät varhaiskasvatuksen-, luokan- ja aineenopettajaopintojen opetussuunnitelmissa. Tulosten mukaan inklusiivinen kasvatus esiintyy näissä opetussuunnitelmissa lähinnä yksittäisinä käsitteinä ja erityispedagogisia opintojaksoja löytyy opetussuunnitelmista enimmillään kaksi.
Toivainen ym. tutkivat oppilaiden tapaa muodostaa itsenäisesti pienryhmiä. Ryhmiä muodostettiin kaveruuden, sukupuolen ja erityisen tuen saamisen pohjalta. Koska nämä neuvottelutilanteet potentiaalisesti herättävät turvattomuuden tunteita, tutkijat suosittavat ennakkoon suunniteltua ryhmäjakoa spontaanin sijaan.
Pöysä ym. kuvaavat neljännellä luokalla järjestetyn lasten neuvottelukunnan toimintaa ja nostavat esille lasten viestejä aikuisille ja päättäjille. Lasten mukaan aikuisten pitäisi ymmärtää lasten voivan kokea tilanteita ristiriitaisesti ja että lasten ei ole aina helppo tuoda esiin omia ajatuksiaan tai tietää, mistä saisi apua. Neuvottelukunta on lupaava menetelmä lasten kuulemiseen ja heidän osallisuutensa edistämiseen.
Hautala vetää yhteen teknisen lukutaidon, sen kehityksen ja tukemisen tutkimusta erityisesti suomen kielen ja kansallisen lukutaitotyön näkökulmista.
Toimituskunta
Bulletin 1/2024
