Esiopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukeminen ThinkMath-interventiolla

Riikka Mononen, Pirjo Aunio & Siri Leijo

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin matemaattisiin suhdetaitoihin ja laskemisen taitoihin
keskittyvän ThinkMath-intervention vaikutusta matemaattisissa taidoissa tukea tarvitsevien esiopetusikäisten lasten oppimiseen. Tutkimukseen osallistui 191 lasta, joista interventioon osallistui 39 matemaattisissa taidoissa joko selkeästi tai jonkin verran tukea
tarvitsevaa lasta. Esiopettajat toteuttivat intervention osana esiopetuspäivää. Opetustuokiot pidettiin pienryhmässä, kahdesti viikossa kahden kuukauden ajan. Lasten matemaattista osaamista arvioitiin ennen interventiojaksoa sekä välittömästi ja viivästetysti sen jälkeen. Tulosten mukaan interventio-ohjelmalla oli myönteinen vaikutus selkeästi tukea tarvitsevien lasten matemaattisten taitojen oppimiseen. Sen sijaan jonkin verran tukea tarvitsevien lasten interventioryhmä ei eronnut taitotasoverrokeistaan missään tutkimuksen vaiheessa. Tuloksemme osoittavat, että selkeästi matemaattisissa taidoissa tukea tarvitsevat lapset on tärkeää tunnistaa jo esiopetusiässä ja heille tulisi tarjota lisätukea pienryhmässä matemaattisten taitojen harjoitteluun ohjelmalla,
jossa korostuu eksplisiittinen opetus ja havainnollistamismateriaalien käyttö.

Oppilaiden lukustrategiat ja niihin yhteydessä olevat tekijät 9. luokalla

Katariina Hiltunen, Laura Annala, Eija Pakarainen & Marja-Kristiina Lerkkanen

Tutkimuksessa selvitettiin lukutaidon yhteyttä yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden lukustrategioihin. Lisäksi tarkasteltiin, oliko taustamuuttujilla (sukupuoli, lukutottumukset ja
vanhempien koulutustausta) yhteyttä oppilaiden lukustrategioihin. Tutkimusaineisto oli osa
laajempaa Alkuportaat-pitkittäistutkimuksen 9. luokan oppilasaineistoa (n = 1 745 oppilasta, joista 829 oli tyttöjä ja 916 poikia). Oppilaiden lukutaitoa mitattiin lukemisen sujuvuuden ja tekstin ymmärtämisen tehtävillä. Oppilaat arvioivat lukustrategioiden hyödyllisyyttä ja lukutottumuksiaan vastaamalla kyselylomakkeeseen. Analyyseissa huomioitiin myös oppilaan sukupuoli ja vanhempien koulutustausta. Muuttujien välisiä yhteyksiä analysoitiin kolmitasoisella regressiomallilla. Oppilaat arvioivat hyödyllisimmiksi lukustrategioiksi sellaiset vaihtoehdot, joissa mainittiin tekstin tai kysymysten huolellinen lukeminen, tekstin tiivistäminen omin sanoin, tekstin sisällöstä keskusteleminen ja tekstin tärkeiden kohtien alleviivaaminen. Oppilaiden arviot olivat lähestulkoon linjassa lukutaidon ammattilaisten arvioiden kanssa, joten voidaan todeta, että yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden käsitykset lukustrategioiden hyödyllisyydestä olivat perusteltuja. Tulokset osoittivat oppilastasolla, että lukutaidolla oli positiivinen yhteys yhdeksäsluokkalaisten lukustrategioihin: mitä parempi lukutaito oppilaalla oli, sitä paremmat hänen lukustrategiansa olivat. Tytöillä havaittiin olevan paremmat lukustrategiat kuin pojilla. Lukutottumusten osalta tulokset osoittivat, että mitä enemmän oppilaat lukivat vapaa-ajallaan, sitä paremmat heidän lukustrategiansa olivat. Lisäksi mitä korkeampi koulutus vanhemmilla oli, sitä paremmat olivat myös oppilaiden lukustrategiat.

Opettajien kokemuksia opiskelun erityisten painoalueiden mukaisesta opetuksesta

Anna Orrenmaa, Anne Jyrkiäinen & Minna Mäkihonko

Tämä artikkeli perustuu Anna Orrenmaan vuonna 2020 valmistuneeseen pro gradu -tutkimukseen ”Opiskelun erityiset painoalueet eriyttämisen menetelmänä” (Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta). Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa opettajien kokemuksia erityisten painoalueiden mukaisen opetuksen toteuttamisesta ja niiden käytöstä opetuksessa. Tutkimus oli laadullinen, ja aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja sähköisellä kyselyllä. Tutkimukseen osallistuneet opettajat olivat luokanopettajia, aineenopettajia ja erityisopettajia.
Tutkimustulokset jakautuivat kahteen pääteemaan: opettajien kokemukset painoalueisiin perustuvan opetuksen toteuttamisesta ja opettajien kokemukset painoalueisiin
perustuvan opetuksen käytöstä. Tutkimuksen mukaan opiskelun erityisiin painoalueisiin perustuvan opetuksen toteuttamisessa huomioon otettavia asioita ovat opiskelun erityisten painoalueiden suunnittelu, oppisisällön ja materiaalin eriyttäminen, oppilaan oppimisen tukeminen sekä oppilaan tuen tarpeen huomioiminen arvioinnissa. Erityisten painoalueiden käytöstä opetuksessa oli opettajien mukaan monia hyötyjä: oppilaiden opintojen eteneminen, oppisisältöjen jäsentyminen oppilaille sekä yksilöllistämisen tarpeen väheneminen. Aineistosta erottui myös opetusta vaikeuttavia tekijöitä, jotka kiteytyivät ohjeistuksien riittämättömyyteen ja aineenopettajien sitoutumattomuuteen.
Tutkimukseen osallistuneet opettajat pitivät opiskelun erityisiä painoalueita oppilaiden kannalta merkityksellisenä menetelmänä. Opettajia voidaan tukea sen käyttöönotossa
seuraavin toimenpitein: tarvittavien resurssien suuntaaminen luokkiin, joissa on erityisin painoaluein opiskelevia oppilaita, selkeä valtakunnallinen ohjeistus ja opettajille tarjottava täydennyskoulutus.

Sairaalaopetus ja inkluusio

Tanja Äärelä, Kaarina Määttä & Jyrki Huusko

Inkluusio ohjaa koulujärjestelmämme kehittämistä, ja myös sairaalaopetuksen tulee kehittyä osana perusopetusjärjestelmäämme. Inkluusion edistymisen myötä kaikkien oppilaiden tasaarvoiset oppimisen ja koulunkäynnin mahdollisuudet paranevat, kun kouluissa ei leimata erilaisuutta tai poikkeamista yleisesti normaalina pidetystä, vaan hyväksytään moninaisuus luonnollisena osana elämistä, olemista ja opiskelua. Inkluusion edetessä tarvitaan edelleen erityisopetusta niin lähikouluissa kuin vaativan erityisen tuen opetusyksiköissä. Tämä artikkeli tarkastelee sairaalaopetusyksiköiden johtajien
(rehtorit, apulaisrehtorit, apulaisjohtajat ja vastuuopettajat) näkemyksiä sairaalaopetuksen
roolista ja mahdollisuuksista edistää inkluusiota koulujärjestelmässämme. Tutkimusaineisto on kerätty avoimia kysymyksiä sisältäneillä kyselylomakkeilla vuosien 2017–2019 aikana sairaalaopetuksen johtajilta. Aineisto kattaa kaikki Suomen sairaalaopetusyksiköt. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Sairaalaopetuksen johtajien näkemysten mukaan sairaalaopetus tukee inkluusiota turvaamalla erikoissairaanhoidossa olevien oppilaiden oppimis- ja koulunkäyntimahdollisuudet, vahvistamalla opintoihin kiinnittymistä, vahvistamalla oppilaita ja heidän perheitään tukevaa monialaista yhteistyötä sekä lisäämällä lähikouluille konsultaatiota. Sairaalaopetukseen jäsentyi kolme inkluusiota tukevaa
konsultaatiomuotoa: 1) sairaalaopetuksen siirtymis- ja palautuskonsultaatio (lakisääteinen),
2) ennaltaehkäisevä ja tilannearviokonsultaatio (yksittäisen, ei-sairaalaopetuksessa olevan
oppilaan koulunkäyntiin liittyvä) sekä 3) pedagoginen yleiskonsultaatio (yleiset opetusjärjestelyt, ei yksittäistä oppilasta koskeva). Konsultatiivisten palveluiden lisääntymisen myötä sairaalaopetus kehittyy inkluusion suuntaisesti tukemaan yhä paremmin lähikouluja erikoissairaanhoidossa olevien oppilaiden kohtaamisessa ja opetuksen järjestämisessä.

Kirjojen lukeminen tukee luetun ymmärtämisen kehitystä

Minna Torppa, Tiia Nurminen, Pekka Niemi,  Kati Vasalampi Marja-Kristiina Lerkkanen, Asko Tolvanen ja Anna-Maija Poikkeus

Tässä artikkelissa esittelemme keskeiset havainnot tutkimuksesta (Torppa ym., 2020), jossa tarkasteltiin vapaa-ajan lukemisen ja lukutaidon kehityksen suhdetta. Kysyimme, ennustaako lukutaito lukemisen määrää vai ennustaako myös lukemisen määrä lukutaitoa. Tutkimuksessa mitattiin lasten (n = 2 525) lukusujuvuutta ja luetun ymmärtämisen taitoa luokilla 1, 2, 3, 4, 6, 7 ja 9. Vapaa-ajan lukemisen määrää mitattiin samoissa aikapisteissä kyselyillä. Luokilla 1–4 lasten vanhemmat vastasivat lukemisen määrää koskeviin kysymyksiin, ja luokilla 6–9 lapset vastasivat kyselyyn itse. Tutkimuksessa havaittiin, että lukutaito ennustaa lukemisen määrää erityisesti varhaisilla luokilla, kun lukutaito on vasta kehittymässä. Myöhemmillä luokilla kuitenkin kirjojen lukemisesta innostuminen ennusti erityisesti parempaa luetun ymmärtämisen taitoa seuraavilla luokilla. Lyhyiden digitekstien runsaalla lukemisella oli sen sijaan negatiivinen yhteys luetun ymmärtämisen taitoon.

Lue artikkeli pdf-muodossa

Oppilaan tilannesidonnainen kiinnittyminen yläkoulussa: yhteydet yleiseen kiinnittymiseen ja eri tilannetekijöihin

Sanni Pöysä

KM Sanni Pöysän  kasvatustieteiden väitöskirja ”Students’ situational engagement in lower secondary school: Association with overall engagement and contextual factors” (Oppilaan tilannesidonnainen kiinnittyminen yläkoulussa: Yhteydet yleiseen kiinnittymiseen ja eri tilannetekijöihin) tarkastettiin Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa 27.11.2020. Vastaväittäjänä toimi professori Marja Vauras Turun yliopistosta ja kustoksena professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta.

Tässä väitöstutkimuksessa tarkasteltiin yläkouluikäisten oppilaiden kouluun kinnittymistä sekä siinä ilmenevää tilannesidonnaista vaihtelua. Oppilaan kouluun kiinnittyminen eli student engagement on käsite, jota käytetään kuvaamaan oppilaan suhdetta kouluun, opiskeluun ja oppimiseen. Kiinnittyminen yhdistetään siihen, missä määrin ja miten oppilas osallistuu ja sitoutuu koulutyöhön, sekä siihen, kuinka oppilas kokee kouluympäristön tukevan omaa koulunkäyntiään ja oppimistaan (mm. Fredricks ym., 2004; Wang ym., 2019).

Kouluun kiinnittyminen on moniulotteinen ilmiö, ja siten kiinnittymistä tarkasteltaessa pyritään ymmärtämään oppilaan oppimiseen vaikuttavia tekijöitä samanaikaisesti useammasta näkökulmasta. Tutkimuksellinen kiinnostus oppilaan kouluun kiinnittymistä kohtaan on lisääntynyt erityisesti muutaman viime vuosikymmenen aikana, kun kiinnittymisen on havaittu olevan yhteydessä muun muassa korkeampien oppimistulosten saavuttamiseen sekä siihen, että oppilaat saattavat opintonsa loppuun saakka (mm. Archambault ym., 2019). Samalla kun kouluun kiinnittymiseen kohdistuva tutkimus on vakiinnuttanut paikkansa kasvatustieteellisen ja psykologisen alan tutkimuksessa, on kiinnittymisen vahvistamista alettu käyttää keinona tukea oppilasta oppimisessa ja koulunkäynnissä (Wang ym., 2019).

Lue artikkeli pdf-muodossa

Perusopetuksen arviointi uudistuu – arvosanoille kriteerit

Juhani Rautopuro

Perusopetuksen oppilasarvioinnissa vietiin loppuun merkittäviä päätöksiä vuoden 2020 aikana. Ensimmäinen suuri päätös oli perusopetuksen perusteiden arviointiluvun (luku 6) uudelleenkirjoittaminen. Uudelleenkirjoitettu arviointiluku kumosi vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteisiin sisältyvän oppimisen arviointiluvun. Uusia arviointiperusteita on sovellettu peruskouluissamme elokuusta 2020 alkaen.

Arviointiosaamisen kehittäminen digitaalisessa oppimisympäristössä

Johanna Kainulainen, Mirja Tarnanen & Jyrki Vihriälä

Digitalisoituvat oppimisympäristöt ja oppimisen tukeminen teknologiavälitteisesti ohjaavat kiinnittämään huomiota myös arviointikäytänteiden kehittämiseen. Oppimisympäristön muuttuminen haastaakin tarkastelemaan kriittisesti, miten summatiivinen ja formatiivinen arviointi tukevat oppimista ja tarjoavat palautetta oppimisprosessin eri vaiheissa. Tässä artikkelissa tarkastellaan Peda.netin digitaalisen arviointityökalun kehittämistyötä osana Opet-tajien arviointiosaaminen oppimisen, osallisuuden ja tuen toteutumisen edistäjänä (OPA) -hanketta. Kehittämistyön tavoitteena on tukea sekä kouluttajien että opiskelijoiden formatiivisen arviointiosaamisen kehittymistä erityisesti opettajankoulutuksessa. Tarkasteltavaa digitaalista arviointityökalua on pyritty kehittämään oppijaystävälliseksi osaamisen kuvantajaksi, jotta se toimisi oppimisen aikaisen arvioinnin tukena. Keskeisenä ajatuksena kehitystyössä on ollut se, että arviointityökalua kehitetään rinta rinnan pedagogisen kehittämisen kanssa. Digitaalisen arviointityökalun kehittämistä taustoitetaan luomalla katsaus arviointikulttuurissa tapahtuneisiin muutoksiin arviointiosaamista ja digitaalista arviointia valottavan tutkimuskirjallisuuden avulla. Tämän jälkeen esitellään Peda.netin arviointityökalun toimintaa ja sen hyödyntämistä osaamisen kuvauk-sessa ja oppimisen tukemisessa. Lisäksi esitellään työkalun avulla toteutettuja kokeiluja opettajankoulutuksessa ja kouluissa. Lopuksi pohditaan kehittämistyön antia ja sen suuntaamista jatkossa.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki opetusharjoittelussa

Piia M. Björn, Pirjo Savolainen, Laura Heimo, Hanna Mäntynen & Minna Kyttälä

Tässä kirjoituksessa kuvataan kokeilua, jossa Itä-Suomen yliopiston opettajaopiskelijoille annettiin lisätietoa oppimisen ja koulunkäynnin tuen systemaattisesta toteuttamisesta, arviointiperiaatteista ja toimintatavoista. Opiskelijaryhmät satunnaistettiin ennen harjoitteluun liittyvän opintojakson alkua koeryhmään ja kontrolliryhmään, mutta kokeiluun osallistuminen oli vapaaehtoista. Halukkaille koeryhmäläisille annettiin ennen harjoittelua tietoa tukivastemallista ja koulunkäynnin tuesta kah-den videon sekä kirjallisten taustamateriaalien avulla. Lisäksi koeryhmälle järjestettiin 30 minuutin mittainen internet-välitteinen tuokio, jossa käytiin läpi harjoittelun aikana tehtäväksi tarkoitettu tukivastemalliharjoite. Kontrolliryhmä sai pääsyn vastaaviin materiaaleihin harjoittelunsa jälkeen. Kaikki halukkaat opiskelijat vastasivat sähköiseen kyselyyn opetusharjoittelunsa jälkeen. Kyselyn tulokset osoittivat, että koeryhmään kuuluneet opiskelijat (n = 43) kokivat valmiutensa tukivastemallin periaatteiden noudattamiseen merkittävästi paremmiksi kuin tavanomaiseen harjoitteluun osallistuneen kontrolliryhmän (n = 83) opiskelijat. Koeryhmäläiset myös ilmaisivat aikovansa hyödyntää oppimaansa sekä tulevissa harjoitteluissa että työelämässä kontrolliryhmäläisiä tyypillisemmin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että suhteellisen keveilläkin lisämateriaaleilla on mahdollista tuoda tärkeitä sisältöjä ja osaamista opettajakoulutuksiin.

Tukivastemallilla selkeyttä ja vaikuttavuutta oppimisen ja koulunkäynnin tukeen

Anne-Mari Kinnunen, Mikko Aro, Vesa Närhi & Hannu Savolainen

Suomessa oppimisen ja koulunkäynnin tukea toteutetaan vuonna 2011 voimaan tulleella kolmiportaisen tuen mallilla yleisessä, tehostetussa ja erityisessä tuessa. Oppimisen tuen käytännöt vaihtelevat eri kuntien ja koulujen välillä paljon, ja tuen toteuttamisen käytäntöihin on kaivattu selkeyttä. ”Opettajien arviointiosaaminen oppimisen, osallisuuden ja tuen toteutumisen edistäjänä” (OPA) -hankkeessa on kehitetty tukivastemallia, jossa opettaja työskentelee tutkivalla työotteella arvioiden systemaattisesti annetun tuen vaikutuksia. Tukivastemallia voidaan hyödyntää kolmiportaisen tuen kaikilla portailla, mutta yleisestä tuesta tehostettuun ja edelleen erityiseen tukeen vaihdettaessa yksilöllisyys, opettajajohtoisuus ja tuen intensiteetti vahvistuvat sekä tuen vaikuttavuuden arviointi lisääntyy. Tukivastemallissa oppilaan huolellisen yksilöllisen arvioinnin perusteella suunnitellaan oppimisen tuki, jonka vaikuttavuutta arvioidaan säännöllisillä seuranta-arvioinneilla. Seuran-ta-arviointien pohjalta tuen sisältöä, kestoa tai intensiteettiä muokataan. Tämän kirjoituksen tavoitteena on kuvata tukivastemalli ja sen teoreettinen perusta. Lisäksi kuvataan OPA-hankkeessa tehty tukivastemalliin perustuva opetuskokeilu. Opetuskokeilun keskeisenä tavoitteena on ollut vahvistaa erityisopettajaopiskelijoiden formatiivista arviointiosaamista ja tutkivaa työotetta sekä edistää Jyväskylän yliopiston erityisopettajakoulutuksen ja koulujen yhteistyötä.

KEHU – Vuorovaikutusosaamisen tarkastelu osana opetusharjoittelun ohjaamista

Tapio Toivanen, Anu Pyykkö & Vilma Berggren

Ryhmämuotoinen opetus erilaisine toiminta- ja työskentely-ympäristöineen sisältää suuren määrän moniulotteisia opettaja-oppilaskohtaamisia. Opettajan ja oppilasryhmän välistä opetusvuorovaikutusta sekä sen rakentumista ja laatua on kasvatustieteessä kuvattu opettajan ja oppilasryhmän välisenä didaktisena ja pedagogisena suhteena. Opiskelijoiden toiminta opetusharjoitteluissa painottuu usein didaktiseen suhteeseen eli opetuksen organisointiin ja ohjaukselliseen tukeen. Osana opetus- ja kulttuuriministeriön (2017–2021) rahoittamaa Kehittyvä opettajankoulutus -hanketta kehitetyn opetusharjoittelijan vuorovaikutusohjaamisen KEHU-mallin keskeisenä tavoitteena on ollut rakentaa teorialähtöinen kokonaisuus, jonka avulla opetusharjoittelujen yhteydessä voidaan tarkastella ja edistää tulevien opettajien ammatillista vuorovaikutusosaamista. KEHU-malli koostuu kolmesta ryhmämuotoisen opetusvuorovaikutuksen osa-alueesta: 1) opettajaksi opiskelevan oheisviestinnällisestä vuorovaikutusosaamisesta, 2) oppilasryhmän, sen keskinäisten suhteiden ja ryhmän rakennetekijöiden vaikutuksesta sekä 3) haastavista oppilaskohtaamisista (ennakoiva ja reaktiivinen toiminta) sekä siihen liittyvistä luokan hallinnasta, lämpimän pedagogisen suhteen rakentamisesta sekä oppimista ja toimimista tukevasta palautteesta. Jokaista osa-aluetta varten on hankkeessa luotu kirjallinen tukimateriaali sekä analyysimalli, jotka tukevat vuorovaikutusosaamisen käsittelyä osana opetusharjoittelun ohjausta.

VOPA-toimintamalli opettajan vuorovaikutusosaamisen ja arvioinnin tukena

Sanni Pöysä, Eija Pakarinen, Anu Kajamies & Marja-Kristiina Lerkkanen

Tässä artikkelissa kuvataan Opettajien arviointiosaaminen oppimisen, osallisuuden ja tuen toteutumisen edistäjänä (OPA)-hankkeen (2018–2021) yhteydessä kehitettyä Vuorovaikutus osana opettajan arviointiosaamista (VOPA) -toimintamallia sekä sen käyttämisestä saatuja kokemuksia. VOPA on tutkimusperustainen ja tiiviisti käytäntöön yhdistyvä toimintamalli, jota niin opettajaksi opiskelevat kuin jo työelämässä olevat opettajat voivat hyödyntää ammatillisen kehittymisen välineenä. VOPA-toimintamallin taustalla on ymmärrys siitä, että laadukas vuorovaikutus edistää oppijoiden oppimista sekä toimii pohjana opettajan toteuttamalle formatiiviselle arvioinnille.VOPA-toimintamallissa keskitytään neljään opetusvuorovaikutuksen keskeiseen teemaan: 1) opettajan sensitiivisyys ja myönteinen ilmapiiri, 2) ryhmän toiminnan organisointi ja motivointi, 3) palaute ja 4) dialogisuus. Kuhunkin teemaan perehdytään VOPA-toimintamallin käytänteiden mukaisesti siten, että ensin on alustus, jolloin perehdytään teeman teoreetti-seen perustaan sekä tarkastellaan siihen liittyviä opetusvuorovaikutuksen elementtejä VOPA-toimintamallin vaiheittaisten kuvausten avulla (ks. Pöysä ym., 2021). Tämän jälkeen on toteutus, jolloin kukin osallistuja reflektoi omaa opetustaan videotallenteelta vaiheittaisiin kuvauksiin peilaten. Lopuksi on yhteinen reflektio, jolloin teemaa käsitellään ohjatusti omasta ja vertaisten opetuksesta valittujen videonäytteiden avulla.Lukuvuonna 2019–2020 VOPA-toimintamalli otettiin käyttöön kahden suomalaisen yliopiston opettajankoulutuslaitoksilla. Opiskelijat kokivat VOPA-toimintamallin hyödylliseksi. Käyttökokemuksiaan kuvatessaan opiskelijat nostivat keskeisesti esille, että oman opetuksen videointi on jännittävää, mutta silti erittäin opettavaista. VOPA-toimintamalliin sisältyviin teemoihin keskittyvä keskustelu koettiin tärkeäksi, ja kokonaisuutena toimintamalliin sitoutuminen johti oman opettajuuden jäsentämiseen ja kypsymiseen. Arvokkaaksi koettua toimintamallia hyödynnetään jatkossakin näiden kahden yliopiston opettajaopinnoissa, ja sitä pyritään aktiivisesti jalkauttamaan myös laajemmin eteenpäin.

Luokkahuonevuorovaikutus matematiikan aineenopettajaopiskelijoiden tunneilla – oppilaslähtöisyys ja dialogisuus

Sami Lehesvuori, Markus Hähkiöniemi, Laura Ketonen, Sanni Pöysä & Marja-Kristiina Lerkkanen

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten oppilaslähtöisyys ja dialogisuus ilmenevät matematiikassa ja miten ne kytkeytyvät toisiinsa erityisesti oppilaiden näkökulmien, ajatusten ja kokemusten huomioimisen kautta. Tutkimuksen aineistoksi valittiin matematiikan aineenopettajaopiskelijoiden pitämiä oppitunteja, joissa havaittiin keskimääräisesti enemmän oppilaslähtöisyyden ja dialogisuuden ilmenemismuotoja. Keskustelunanalyysin keinoin osoitettiin, että oppilaslähtöisyyttä ja dialogisuutta voidaan edistää niin matematiikkaa kuin muitakin aiheita käsittelevissä opetuskeskusteluissa. Esimerkkien avulla pohditaan, miten vallitseva auktoritatiivinen ja oppiainekeskeinen opetusvuorovaikutus on haastettavissa jo opettajaopiskelijoiden opetusharjoittelun aikana.

Ristiriitoja ja reflektiota – opettajien näkemyksiä vuorovaikutuksessa tapahtuvasta arvioinnista

Laura Ketonen, Sami Lehesvuori, Sanni Pöysä & Marja-Kristiina Lerkkanen

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opettajien näkemyksiä siitä, millaisia haasteita on luokkahuoneen vuorovaikutustilanteissa tapahtuvassa formatiivisessa arvioinnissa. Aineisto koostuu viiden opettajan keskusteluista täydennyskoulutuksessa. Keskustelujen teemoina olivat opettajien omien videonäytteiden ja kirjallisen materiaalin pohjalta opettajan sensitiivisyys, palaute ja dialogisuus. Vaikka keskustelun perussävy koulutuksen aikana oli myönteinen ja aiheena oli oman työn kehittäminen, esiin nousi huomattava määrä oppimista edistävän luokkahuonevuorovaikutuksen ja arvioinnin haasteita. Laadullinen aineistolähtöinen sisällönanalyysi kohdistui näihin haasteisiin sekä opettajien esittämiin ratkaisuihin ja suhtautumistapoihin. Näiden lisäksi tarkasteltiin opettajien kokemuksia kyseisestä täydennyskoulutuksesta. Aineistolähtöisen analyysin perusteella vuorovaikutteisen arvioinnin haasteet liittyivät opettajien, oppilaiden, muiden toimijoiden ja toimintaympäristön ristiriitaisiin toiveisiin, vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin. Runsaista ratkaisuehdotuksista huolimatta todettiin, että vuorovaikutustilanteissa tapahtuvan arvioinnin onnistuminen ei ole aina mahdollista. Opettajat kokivat yhteisen reflektion kuitenkin edistäneen omaa osaamistaan ja hyvinvointiaan täydennyskoulutuksen aikana. Tulosten pohjalta voidaan ehdottaa, että opettajan arviointiosaamiseen kohdistuvan koulutuksen tulee tiedon lisäksi tarjota mahdollisuuksia reflektoida syvällisesti omaa toimintaa yhdessä kollegojen kanssa.

Erityisopettajaksi opiskelevien käsityksiä arvioinnin tehtävistä

Minna Kyttälä, Milla Rantamäki & Piia M. Björn

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, minkälaisia arvioinnin tehtäviä koskevia käsityksiä erityisopettajaksi opiskelevilla (N = 59) on. Aineisto koostuu sähköisellä kyselylomakkeella kerätyistä avoimista vastauksista. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisesti laadullista ja määrällistä sisällönanalyysia käyttäen ja sen jälkeen havainnollisiin tyyppeihin tiivistäen. Tutkimukseen osallistuneiden opiskelijoiden vastauksissa nousi esiin monipuolisesti erilaisia arvioinnin tehtäviä. Tulokset osoittavat kuitenkin, että erityisopettajaksi opiskelevien välillä on selkeitä yksilöllisiä eroja siinä, mitä arvioinnin tehtäviä he vastauksessaan painottavat. Aineistosta konstruoitiin kolme erilaista käsitysprofiilia, joissa painottuivat joko 1) osaamistason määrittäminen, 2) tuen vaikuttavuuden arviointi ja seuraaminen tai 3) oppilaan oman aktiivisen roolin korostaminen. Tulokset osoittavat, että opiskelijoiden lähtökohdat arviointikäsitysten opintojen aikaiselle muovautumiselle ja sitä kautta arviointitaidon kehittymiselle ovat hyvin erilaiset. Tutkimuksessa pohditaan tulosten merkitystä erityisopettajan työnkuvan ja työn vaatimusten näkökulmasta.

Opettajien arviointiosaamisen tietoperusta, arviointikäsitykset ja arviointikäytäntöjä haastavat kompromissit

Päivi Atjonen

Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata opettajien arviointiosaamisen tietoperustaa, arviointikä-sityksiä ja arviointikäytäntöjä koskevien päätöksien kompromisseja. Teoreettisena kehyksenä käytettiin opettajan arviointiosaamisen kehittymismallia (OpAO). Aineisto tuotettiin sähköisellä kyselyllä, jossa harkinnanvarainen opettajanäyte (n = 95) kirjoitti vastauksia kahteen avoimeen kysymykseen. Sisällönanalyysiin perustuvien tuloksien mukaan arviointiosaamisen tietoperustassa korostuivat oppiaineen sisällöt ja tavoitteet sekä arviointimenetelmät. Arviointiin liittyvissä käsityksissä oppimisesta korostuivat oppilaiden erilaisuus ja oppimisprosessi. Arviointipäätöksien kompromisseja jouduttiin tekemään joko moninaisten arviointikäytänteiden, opetussuunnitelman monitulkintaisuuden tai arviointitiedon moniselitteisten päätelmäoptioiden vuoksi. Tuloksia voidaan hyödyntää opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa.

Lue artikkeli pdf-muodossa