ALLU-testin käyttökokemuksia ja luetun ymmärtämisen arviointi vuosina 1995 ja 2017

Tiina Turunen, Jenni Alisaari, Elisa Poskiparta & Johanna Lindeman

Ala-asteen lukutesti ALLU on Suomeen standardoitu lukutaidon ryhmätesti oppilaiden kielellisen tietoisuuden, teknisen lukemisen sekä luetun ymmärtämisen arviointiin. Tämän kaksiosaisen tutkimuksen ensimmäisessä osassa tutkittiin opettajien (N = 1 009) kokemuksia ALLU-testin käytöstä ja päivitystarpeesta. Tulokset osoittivat ALLU-testin olevan edelleen laajasti jokavuotisessa käytössä suomalaisissa kouluissa. Eniten käytetään luetun ymmärtämisen tehtäviä, ja niihin kaivataan myös eniten päivitystä. Paperitehtävien lisäksi vastaajat ovat kiinnostuneita myös mahdollisuudesta käyttää testiä digitaalisessa muodossa.

Tutkimuksen toisessa osassa tutkittiin alakouluikäisten oppilaiden (N = 1 705) luetun ymmärtämisen taitoja osittain uudistetuilla ALLU-testin luetun ymmärtämisen tehtävillä. Verrattaessa alakouluikäisten luetun ymmärtämisen taitotasoa testin alkuperäiseen normiaineistoon huomattiin, että samoina pysyneissä tehtävissä oppilaat pärjäsivät yhtä hyvin vuosina 1995 ja 2017. Kun vertailtiin paperisia tehtäviä, digitaalisesti tehtyjä tehtäviä ja sekamuotoisia tehtäviä, ei eroja testityyppien välillä yleisesti ottaen ollut. S2-oppilaat pärjäsivät suomenkielisiä oppilaita heikommin luetun ymmärtämisen tehtävissä, joten ALLU-testi ja sen suomenkielisillä oppilailla kerätyt normit eivät sellaisenaan sovellu S2-oppilaiden luetun ymmärtämisen taitojen arviointiin. Tutkimuksen molempien osien tuloksia on tarkoitus hyödyntää ALLU-testin päivittämisessä. Kehitystyö aloitetaan luetun ymmärtämisen tehtävistä, joille kerätään uusi normiaineisto käyttämällä digitaalisesti tehtävää testiversiota.

Vanhempien osallistuminen kuudesluokkalaisten kotitehtävien tekemiseen

Mari Tunkkari, Kaisa Aunola ja Noona Kiuru

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka paljon ja kenen aloitteesta vanhemmat osallistuvat kuudesluokkalaisten lastensa kotitehtävien tekemiseen sekä missä määrin vanhempien osallistuminen riippuu lapsen taitotasosta ja sukupuolesta. Tämän lisäksi tutkittiin, onko äidin omilla oppimisen pulmilla ja lapsen opiskelussa kohtaamilla vaikeuksilla yhteyttä osallistumiseen ja äidin kotitehtävätilanteissa kokemiin positiivisiin ja negatiivisiin tunteisiin. Tutkimus on osa TIKAPUU – Alakoulusta yläkouluun -tutkimushanketta. Tämän tutkimuksen aineisto koostuu kuudennen luokan oppilaille (n = 607) tehtyihin lukemisen ja matematiikan testeihin sekä kyselylomakkeeseen. Vanhempien aineisto (n = 494) perustuu kuudesluokkalaisten oppilaiden vanhemmille esitettyyn kyselyyn. Tulosten mukaan vanhemmat raportoivat osallistuvansa kotitehtävien tekemiseen eniten auttamalla lasta kokeisiin valmistautumisessa. Eri oppiaineista vanhemmat kertoivat osallistuvansa eniten vieraiden kielten kotitehtävien tekemiseen ja vähiten lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvien kotitehtävien tekemiseen auttamalla ja valvomalla kotitehtävien tekemistä. Myös lapsen taitotaso oli yhteydessä vanhemman osallistumisen määrään. Lopuksi havaittiin, että äideillä, jotka kertoivat itsellään olleen oppimisen pulmia ja joiden lapsilla oli niitä myös, oli enemmän negatiivisia tunteita kotitehtävätilanteissa ja he osallistuivat kotitehtävien tekemiseen useammin kuin äidit, joilla itsellään tai joiden lapsilla ei ole ollut vaikeuksia oppimisessa. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että iso osa kuudesluokkalaisten oppilaiden vanhemmista on mukana lastensa koulunkäynnissä auttamalla kotitehtävissä ja kokeisiin valmistautumisessa sekä valvomalla kotitehtävien tekemistä.

EARLI2017-konferenssi Tampereella 29.8.–2.9.2017

Sanni Pöysä, Jenni Ruotsalainen ja Tarja Pietarinen

Elo-syyskuun taitteessa Tampereella järjestetty EARLI2017-konferenssi kokosi yhteen 2 200 kasvatusalan tutkijaa kaikkiaan 51 maasta. Konferenssin taustaorganisaatio EARLI (The European Association for Research on Learning and Instruction) on suurin kasvatusalan tutkimusjärjestö Euroopassa, ja kahden vuoden välein järjestettävät suurkonferenssit kuuluvat järjestön päätapahtumiin. Tällä kertaa Tampereen yliopiston isännöimä konferenssi oli vuorossaan jo 17:s. Edellisen kerran EARLI-konferenssi on järjestetty Suomessa vuonna 1991, tuolloin Turussa.

Mikä on ADHD? Diagnosoitujen lasten ja heidän äitiensä diagnoosille antamat merkitykset

Juho Honkasilta

Abstrakti:

Jokainen meistä muodostanee mielessään jonkinlaisia merkityksiä ja mielleyhtymiä kuullessaan kirjainyhdistelmän adhd ja rientänee jakamaan tekemiään arjen diagnooseja tuttavistaan (”sillä ja sillä varmaan on se adhd, koska…”) tai, leikkimielisesti kenties, itsestään (”mulla on varmaan se adhd, koska…”). Diagnostisiin ja lääketieteellisiin selitysmalleihin kiinnittyvät tavat tehdä sosiaalisia, vuorovaikutuksessa tapahtuvia ilmiöitä ymmärrettäväksi on yleisesti hyväksytty kodin ja koulun arjen käytänteisiin. Väitöskirjatutkimuksessa, jonka tematiikkaan tämä lectio praecursoria johdattelee, tutkittiin 18 diagnosoidun lapsen äidin ja 13 diagnosoidun nuoren aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (adhd) diagnoosille antamia merkityksiä. Tämä tutkimus on vetoomus niiden lasten puolesta, jotka tulevat piilotetuiksi stereotypioiden ja leimojen taakse – jotka lopulta itse piiloutuvat niiden taakse – sekä vetoomus sellaisten vuorovaikutuskäytänteiden puolesta, jotka ottavat lasten tunteet ja tarpeet huomioon ja siten tukevat heidän kasvuaan ja kehitystään. Lapsen kohtaamiseen ei tarvita diagnooseja eikä muita identiteettileimoja.

Matkakertomus Oppimisen tutkimuksen päivästä 5.5.2017 Helsingissä

Riikka Malinen, Mirja Myllykoski

Abstrakti:

Helsingissä järjestettiin 5.5.2017 kahdeskymmenes vuosittainen Oppimisen tutkimuksen päivä, jossa tutkijat kokoontuivat jakamaan uusinta tietoa oppimisesta ja oppimisvaikeuksista. Vuosittain eri yliopistoissa järjestettävä päivä organisoitiin aikaisemmin nimellä Oppimisvaikeustutkimuspäivät. Päivän järjestäjänä toimi tänä vuonna Helsingin yliopiston tutkimusyksikkö Koulutuksen arviointikeskus.

Nuorten lukemisvaikeudet ja lukemiseen yhteydessä olevat tekijät kielessämme

Leila Kairaluoma, Minna Torppa, Mikko Aro

Abstrakti:

Tutkimuksessa tarkasteltiin suomenkielisten nuorten lukutaitoa ja sen taustalla olevia kognitiivisia tekijöitä. Artikkeli on ilmestynyt lehdessä Scientific Studies of Reading otsikolla ”The nature of and factors related to reading difficulties among adolescents in a transparent orthography”. Tutkimuksessa verrattiin sanojen, pseudosanojen (merkityksettömien sanojen) ja tekstin lukemisen nopeutta ja tarkkuutta sekä nopean sarjallisen nimeämisen ja fonologisen prosessoinnin yhteyttä lukemisvaikeuksisten ja tyypillisesti lukevien nuorten ryhmissä. Nuorten lukemisvaikeudet näkyivät ensisijaisesti hitaana lukemisena. Lukemistarkkuus oli ongelma aikapaineistetussa pseudosanojen lukemistehtävässä. Sarjallisen nimeämisen nopeus oli yhteydessä lukemisnopeuteen ja fonologinen prosessointi lukemisen tarkkuuteen. Tämän lisäksi lukemisvaikeuksisten nuorten ryhmässä sarjallisen nimeämisen nopeus oli yhteydessä myös lukemistarkkuuteen ja tyypillisesti lukevien ryhmässä fonologinen prosessointikyky lukemisnopeuteen. Tutkimus osoitti, että nuorten lukutaidon taustalla ovat samat keskeiset kognitiiviset tekijät kuin lapsillakin.

Yksinäisyyden, omaehtoisen yksinolon ja vanhemmille uskoutumisen yhteydet varhaisnuorten kouluviihtyvyyteen

Sanna Kyllönen, Riikka Hirvonen, Timo Ahonen, Noona Kiuru

Abstrakti:

Tämä tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkijoiden toteuttamaa ja Suomen Akatemian rahoittamaa TIKAPUU – Alakoulusta yläkouluun -tutkimushanketta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yksinäisyyden ja omaehtoisen yksinolon yhteyttä varhaisnuorten kouluviihtyvyyteen. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella, ovatko yksinäisyyden ja omaehtoisen yksinolon yhteydet kouluviihtyvyyteen erilaisia sen mukaan, missä määrin nuori pystyy uskoutumaan vanhemmilleen. Tutkimuksen aineisto koostuu syksyllä 2014 tutkimukseen osallistuneista kuudesluokkalaisista nuorista (N = 856). Oppilaat vastasivat kysymyksiin yksinäisyydestä, omaehtoisesta yksinolemisesta, kouluviihtyvyydestä sekä vanhemmille uskoutumisesta.

Tulokset osoittivat, että mitä enemmän nuori koki yksinäisyyttä tai oli omaehtoisesti yksin, sitä heikommin hän tunsi viihtyvänsä koulussa. Vanhemmille uskoutuminen oli puolestaan yhteydessä nuorten parempaan kouluviihtyvyyteen. Nuorten yksinäisyyden yhteys kouluviihtyvyyteen ei riippunut vanhemmille uskoutumisesta. Sen sijaan omaehtoisen yksinolon ja kouluviihtyvyyden välisen yhteyden voimakkuudelle vanhemmille uskoutumisella oli merkitystä. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että yksinäisyys ja omaehtoinen yksinolo ovat kielteisesti yhteydessä nuorten kouluviihtyvyyteen. Toisaalta vanhemmille uskoutuminen lisäsi nuorten kouluviihtyvyyttä, ja runsaan vanhemmille uskoutumisen havaittiin suojaavan yksinolon kielteiseltä yhteydeltä kouluviihtyvyyteen.

Näkökulmia yhteisopettajuuteen

Olli-Pekka Malinen, Iines Palmu

Abstrakti:

Yhteisopettajuus on kahden tai useamman opettajan tasa-arvoista yhteistyötä, jossa he vastaavat yhdessä oppilasryhmän opetuksen suunnittelusta ja toteutuksesta sekä oppimisen arvioinnista. Yhteisopettajuus ei ole tukitoimi vaan työtapa, joka voi mahdollistaa erityisen ja tehostetun tuen tarjoamisen yleisopetuksen luokassa. Opettajille yhteisopettajuus tarjoaa mahdollisuuden oppia ja saada tukea kollegoilta. Yhteisopettajuus herättää paljon kiinnostusta, mutta sen mahdollisuuksia ei aina hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteisopetuksen toteutus vaihtelee paljon koulujen välillä, eikä ole yhtä yhteisopettajuusmallia, joka soveltuisi kaikkiin tilanteisiin. Kunkin koulun ja opettajatiimin täytyy rakentaa omaan tilanteeseensa soveltuva malli. Niilo Mäki Instituutin Kummit-julkaisusarjassa ilmestynyt Tavoitteena yhteisopettajuus – Näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhteisopettamiseen tarjoaa tietoa, miten opettajat ja ennen kaikkea heidän oppilaansa saavat mahdollisimman suuren hyödyn yhteisopettajuudesta.

Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti – opettajien kokemuksia

Terhi Ojala

Abstrakti:

Monet meistä pitävät lapsista. Ehkä juuri sen vuoksi äitinä, mammana, opetuksen ammattilaisena ja nyt myös tutkijana hämmentyy, hätkähtää ja huolestuu näiden otsikoiden edessä:

– Käytöshäiriöitä ei tunnisteta

– Pitääkö koululintsarin vanhempia sakottaa? Lintsaavat oppilaat ovat yhä useamman koulun riesa. Kuri on höltynyt ja opettajat valittavat, ettei heillä ole keinoja puuttua pinnaamiseen. Lisäksi erilaiset käytöshäiriöt, nimittely ja väkivalta rassaavat kouluja.

– Oppilaat virtsasivat lattioille – vessat lukkoon

– Jo pienillä lapsilla mielenterveysongelmia – lyövät ja purevat koulussa

– Opettaja kilahti oppilaille

On tapana sanoa, että yhteiskunnan tila heijastuu ensimmäisenä lapsiin. Siitäkö otsikot kertovat vai mistä? Lapsista, aikuisista, koulusta, opettajista? Vaikka maailma tuntuu muuttuvan ja monimutkaistuvan yhä kiihtyvämpään tahtiin, pysyvät lapset edelleenkin lapsina. Kuten aiemmin, he tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa, pysyviä ihmissuhteita, vastavuoroista vuorovaikutusta muiden kanssa, tunnetta siitä, että tulevat nähdyiksi, kuulluiksi, kohdatuiksi. Lapsi elää lapsuutensa ja nuoruutensa useassa kehitysympäristössä ja -yhteisössä (Rimpelä, 2010), joista keskeisimpiä ovat koti ja koulu. Oppilaan ja opettajan sitoo yhteen koulu, paikka, josta meillä kaikilla on mielessämme positiivisia tai negatiivisia muistijälkiä. Koulun toimintaan ja sen ”henkeen” vaikuttavat ja sitä luovat monet tekijät: muun muassa toimintakulttuuri, johon sisältyvät koulun sisäiset ja ulkoiset vuorovaikutussuhteet ja johtajuus sekä lainsäädäntö, muu normisto ja paikalliset ratkaisut opetusjärjestelyissä.

Suomessa koulua käyvät pääsääntöisesti kaikki lapset, ja suomalaista koulua luonnehditaan kansainvälisesti usein jopa erinomaiseksi. Tosin uusimmat Pisa-tulokset ovat jälleen nostaneet keskusteluun peruskoulun kehittämistarpeen. Voisiko koulumme olla jopa maailman paras paikka? Jotta päästään lähemmäs tuota huikeaa tavoitetta, tarvitaan moninaisia kehittämistoimia muun muassa opettajuudessa, kollegiaalisessa yhteistyössä, koulun toimintakulttuurissa, opettajien työssä jaksamisessa, moniammatillisessa yhteistyössä sekä opettajien koulutuksessa, kuten tämän erityispedagogiikan väitöstutkimuksen tuloksina tulen myöhemmin osoittamaan.

Siirtymä alakoulusta yläkouluun yhtenäis- ja erilliskouluissa – siirtymään liittyvät huolet nuorilla

Oona Rautiainen, Laura Rissanen, Noona Kiuru, Riikka Hirvonen

Abstrakti:

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia koulusiirtymään liittyviä huolia nuorilla on ennen ja jälkeen alakoulusta yläkouluun siirtymisen. Lisäksi tarkasteltiin, pysyvätkö huolet kuudennella ja seitsemännellä luokalla samanlaisina vai muuttuvatko ne ja vaikuttaako muuttumiseen mahdollinen koulun vaihtaminen. Tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jonka tavoitteena on tunnistaa koulusiirtymää edistäviä tekijöitä.

Aineisto (N = 876) on kerätty keväällä 2015, kun nuoret olivat kuudennella luokalla, sekä syksyllä 2015 heidän siirryttyään seitsemännelle luokalle. Molempina ajankohtina nuoria pyydettiin ilmaisemaan omin sanoin alakoulusta yläkouluun siirtymää koskevia huoliaan. Vastaukset luokiteltiin aineistolähtöisesti kymmeneen pääluokkaan, joista osaan muodostui myös alaluokkia. Kuudennella luokalla nuorten huolet liittyivät useimmin kavereihin, kiusaamiseen, koulunkäyntiin ja muihin sosiaalisiin suhteisiin. Vähemmän huolia liitettiin kouluun, koulumatkoihin, omaan itseen ja päihteisiin. Seitsemännen luokan alussa koulunkäyntiin liittyvät huolet olivat lisääntyneet, mutta kavereihin, muihin sosiaalisiin suhteisiin, kiusaamiseen, koulumatkoihin, itseen ja päihteisiin liittyvät huolet olivat vähentyneet.

Lisäksi tulokset osoittivat, että koulua vaihtaneiden nuorten ennen siirtymää mainitsemat huolet toistuivat siirtymän jälkeen kaikissa neljässä tarkastellussa huoliluokassa (kaverit, kiusaaminen, koulunkäynti ja muut sosiaaliset suhteet). Yhtenäiskoulussa taas kuudesluokkalaisten huolista tulivat seitsemännellä luokalla selkeästi esiin vain ne, jotka liittyivät koulunkäyntiin. Tulokset viittaavat siihen, että huolenaiheet ja niiden säilyminen siirtymän yli ovat erilaisia yhtenäiskoulua käyvillä nuorilla ja erilliskoulussa yläkouluun siirtyvillä nuorilla. Kaiken kaikkiaan nuorilla tuntui olevan vähemmän huolia seitsemännellä luokalla kuin kuudennella, mikä viittaa siihen, että suurimmalla osalla nuorista siirtymä sujui oletettua helpommin.

Alakoululaisten laskemisen ja lukemisen sujuvuuden seuranta

Eija Väisänen, Pirjo Aunio

Abstrakti:

Tässä tutkimuksessa seurattiin laskemisen ja lukemisen sujuvuuden muutosta alkuaan sujuvuudeltaan eritasoisilla ryhmillä, erityisesti sujuvuudeltaan heikkojen lasten kannalta. Kognitiivisena taitona mukana oli nimeämisnopeus.

Tutkimuksessa oli mukana kaksi yleisopetuksen koululuokkaa (N = 42). Tutkimuksen alkaessa lapset olivat toisella luokalla (iän ka. 96,1 kk), tutkimuksen päättyessä viidennellä. Lapset valikoituivat ei-sujuvien ryhmiin toisella luokalla arvioidun laskemisen (n1 = 7) ja lukemisen (n2 = 8) sujuvuuden perusteella. Ei-sujuvien ryhmien kriteerinä oli lapsen tuloksen jääminen heikoimpaan 15 persentiiliin. Yksilöllisiä suoritusprofiileja laadittaessa molemmissa taidoissa ei-sujuvat lapset (n = 4) otettiin erilleen. Laskemisen ja lukemisen sujuvuutta arvioitiin vähintään kerran lukuvuodessa, nimeämisnopeus arvioitiin ainoastaan neljännellä luokalla.

Kumpikaan ei-sujuvien ryhmistä ei enää viidennellä luokalla eronnut laskemisen sujuvuudeltaan alkuaan sujuvien ryhmästä. Sen sijaan ei-sujuvien laskijoiden heikkous lukemisenkin sujuvuudessa säilyi yhtä mittauskertaa lukuun ottamatta. Ei-sujuvien lukijoiden ryhmä paransi sujuvuuttaan lukemisessa, erityisesti sanantunnistuksessa. Yksilötarkastelussa molemmissa taidoissa ei-sujuvat lapset pysyivät sujuvuudeltaan heikkoina sekä laskemisessa että lukemisessa koko seuranta-ajan. Nimeämisen hitaus liittyi sekä ryhmä- että yksilötasolla selvemmin lukemisen kuin laskemisen sujumattomuuteen.

Sekä laskemisen että lukemisen sujuvuuden kehitysdynamiikan systemaattinen seuraaminen on tärkeää, jotta ymmärretään taitojen kehityksen vaihtelua ja sen seurauksena muuttuvaa tuen tarvetta. Tarjotun tuen täytyy olla kussakin tilanteessa oikea-aikaista, ja siinä tulee huomioida lapsen muuttuvat taidot ja tuen tarve sekä laskemisessa että lukemisessa.

Perusopetuksen normiston tuntemus erityisten opetusjärjestelyjen taustalla

Irene Rämä, Terhi Ojala, Elina Kontu

Abstrakti:

Perusopetus on olennainen osa suomalaista koulutusjärjestelmää, ja sen järjestäminen määrittyy eri lakien, asetusten ja normien kautta. Yhteisesti sovittu ja samalla tavalla tulkittu normisto tukee oikeudenmukaista ja yhdenvertaista mahdollisuutta saada opetusta riippumatta maantieteellisistä, taloudellisista tai sosiaalisista olosuhteista. Erityisopetukseen liittyvän normiston tuntemus kouluissa on kuitenkin alustavan kartoituksen mukaan selkiintymätöntä, ja etenkin erityisiä opetusjärjestelyitä perustellaan epäasianmukaisilla lainkohdilla.

Väitöskirja: Vanhempien ja opettajien lapsen taitoja koskevien uskomusten yhteydet lapsen oppijaminäkuvan kehitykseen

Laura Pesu

Abstrakti:

Koulunkäynti on merkittävä osa lasten elämää. Lapset viettävät koulussa suuren osan arkipäivistään, ja näin ollen monet heidän kokemuksistaan liittyvät koulumaailmaan. Sen lisäksi, että koulussa opitaan uusia taitoja, siellä muodostetaan erilaisia vuorovaikutussuhteita, saadaan palautetta omasta toiminnasta ja koetaan paljon onnistumisia ja epäonnistumisia.

Koulun aloittamista onkin kuvattu kriittiseksi vaiheeksi lapsen elämässä. Lapsi kohtaa aivan uudenlaisia sosiaalisia tilanteita ja uusia haasteita erilaisissa oppimistilanteissa. Lasta arvioidaan myös eri tavalla kuin ennen. Hän saa säännöllisesti palautetta vanhempiensa ja lähipiirinsä lisäksi nyt myös opettajilta ja koulutovereilta. Tämä uudenlainen palaute liittyy enemmänkin lapsen taitoihin eri oppiaineissa; aiemmin aikuisten antama palaute liittyi ennemmin esimerkiksi motorisiin taitoihin ja onnistumisiin sosiaalisissa tilanteissa. Lapsi alkaa ymmärtää, että hänen osaamisensa eri oppiaineissa on merkittävää. Lapsi oppii myös, että hänen taitonsa koostuvat erilaisista osaamisalueista kuten lukemisesta, matematiikasta, liikunnasta ja musiikillisista taidoista. Lapselle muodostuukin jo ensimmäisten kouluvuosien aikana käsitys omista taidoistaan ja kyvyistään eri oppiaineissa, ja tätä käsitystä kutsutaan oppijaminäkuvaksi.

Oppilaan käsitykset omista taidoistaan ovat merkittäviä hänen elämänsä suuntaajia. Tutkimuksissa on havaittu, että oppijaminäkuva liittyy merkittävästi oppilaan käyttäytymiseen, koulussa suoriutumiseen ja koulunkäyntiin liittyviin valintoihin kuten kurssivalintoihin. Oppijaminäkuva on siten tärkeä sekä tässä hetkessä että lapsen tulevaisuutta ajatellen.

Aiemmissa tutkimuksissa oppijaminäkuvan on havaittu muodostuvan vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin kuten vanhempiin ja opettajiin. Vanhempien uskomuksilla ja käsityksillä lapsensa taidoista on havaittu olevan jopa merkittävämpi rooli oppijaminäkuvan muodostumisessa kuin oppilaan saamilla kouluarvosanoilla. Vanhemmat ja opettajat voivat välittää uskomuksiaan lapselle eri tavoilla: he voivat kehua lasta, kun tämä menestyy koulutehtävissä, tai kannustaa lasta yrittämään enemmän. Uskomukset välittyvät myös niihin tapoihin, joilla aikuiset esimerkiksi auttavat lasta koulutehtävissä.

Väitöskirjassani tutkin, miten vanhempien ja opettajien lapsen taitoja koskevat uskomukset ovat yhteydessä lapsen oppijaminäkuvan kehitykseen. Lasten oppijaminäkuva koski matematiikan ja äidinkielen taitoja. Lisäksi tutkin, onko vanhempien ja opettajien uskomuksilla erilainen rooli tyttöjen ja poikien oppijaminäkuvan ja toisaalta koulussa heikosti ja hyvin pärjäävien oppilaiden oppijaminäkuvan kehittymisessä.

Kouluiän lukutaito lapsilla, joilla on suvussa kulkeva lukivaikeusriski – ennustajat, kehitys ja lopputulema

Kenneth Eklund

Abstrakti:

Suomalaisnuorten lukutaidon taso ja siinä tapahtuneet muutokset ovat saaneet viime vuosina kiitettävästi julkisuutta. Erityisesti kansainvälisen OECD-järjestön eri maiden kansallisten koulutusjärjestelmien vertailuun suunniteltu PISA-tutkimus on ollut paljon otsikoissa. Peruskoulunsa päättävien viisitoistavuotiaitten suomalais-nuorten vuodesta 2006 alkanut laskeva trendi oppimistuloksissa on ymmärrettävästi herättänyt laajasti huolta. Pudotukset pistemäärissä ovat olleet noin 20 pisteen luokkaa kymmenen viime vuoden aikana.Pistemäärien heikkenemisestä huolimatta suomalaisnuoret saivat viimeisimmässä, vuoden 2015 PISA-lukutaitoarvioinnissa keskimäärin 526 pistettä ja maana Suomi sijoittui jaetulle toiselle sijalle yhdessä Hongkongin, Kanadan ja Irlannin kanssa. Suomalaisnuorten keskiarvo oli merkittävästi OECD-maiden keskiarvoa, 493 pistettä, korkeampi ja laskennallisesti lähes yhden oppivuoden keskiarvomaiden koulutusjärjestelmiä edellä. Muut pohjoismaat jäivät niin ikään selvästi Suomen taakse. Voidaankin perustellusti sanoa, että suomalaisnuorten lukutaito on keskimäärin edelleen erinomaisella tasolla.Erinomaisesta keskimääräisestä menestymisestä huolimatta 11 prosentilla suomalaisnuorista lukutaito jäi peruskoulun viimeisellä luokalla PISA-luokittelun kahdelle heikoimmalle tasolle. Heidän heikko lukutaitonsa todennäköisesti hankaloittaa heidän osallistumistaan jatkokoulutukseen ja myöhemmin työelämään sekä yhteiskunnan toimintoihin. Näillä nuorilla on lukutaitonsa takia kohonnut vaara syrjäytyä yhteiskunnasta. Huolestuttavaa PISA-tutkimuksen lukutaitoa koskevissa tuloksissa onkin, että näiden heikoimpien lukijoiden osuus on viime vuosina merkittävästi kasvanut maassamme.

Näkökulmia oppilaan kouluun kiinnittymiseen (Väitöskirja: Student Engagement in Finnish Lower Secondary School)

Tuomo Virtanen

Abstrakti:

Oppilaan kouluun kiinnittyminen (eli student tai school engagement) on käsite, jonka avulla tutkijat pyrkivät ymmärtämään oppilaan koulussa menestymisen edellytyksiä sekä koulunkäyntiin liittyviä ongelmia. Hyvin yleisellä tasolla sen voidaan sanoa olevan oppilaan ja hänen kouluympäristönsä välinen vuorovaikutussuhde. Se suuntaa kasvattajan huomion oppilaan piirteistä – jotka ovat suhteellisen pysyviä – kouluympäristöön ja kouluympäristön muokkaamiseen sellaiseksi, että se voi edistää oppilaan kiinnittymistä kouluun.

Ruskeasuon koulun kehittämishanke II: ICF-pohjaiset toimintakykykuvaukset, HOJKS-tavoitteet ja lukuvuosiarvioinnit toiminta-alueittaisessa opetuksessa

Irene Rämä, Minna Rouste, Riitta Tiainen, Mari Jokitalo-Trebs, Leena Airaksinen, Elina Kontu, Raija Pirttimaa

Abstrakti:

Valteri-koulu Ruskis (aiemmin Ruskeasuon koulu) on Helsingissä sijaitseva valtion erityiskoulu, joka toimii osana valtakunnallista Oppimis- ja ohjauskeskus Valteria. Koulussa on liikunta- ja monivammaisia sekä pitkäaikaissairaita oppilaita esiopetuksesta lisäopetukseen. Artikkeli on jatkoa aiemmalle kuvaukselle koulun kehittämisprosessista (ks. NMI Bulletin 3/2013). Tässä työssä tarkastellaan koulun tavoitetyöskentelyyn kohdistuvan pitkäaikaisen kehityshankkeen viimeisintä vaihetta, jossa on paneuduttu tarkastelemaan toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden (n = 19) yhden lukuvuoden keskeisiä HOJKS-tavoitteita, niiden suhdetta oppilaiden ICF-pohjaisiin toimintakykykuvauksiin sekä tavoitteiden suhdetta oppilaiden lukuvuositodistuksissa esitettyihin arviointeihin ja oppilaiden itsearviointeihin. Analyysi suoritettiin pääasiassa laskemalla prosentuaalisia osuuksia ja vertailemalla niitä.

Tutkimuksessa huomattiin, että oppilaiden keskeisistä tavoitteista runsaat puolet tuli arvioitua todistustasolla. Lisäksi tavoitteista vain kolmasosa oli suoraan johdettavissa toimintakykykuvauksista. Oppilaiden tavoitteisiin liittyvät itsearvioinnit olivat yhdenmukaisia aikuisten tekemien, lukuvuositodistuksissa näkyvien sanallisten arviointien kanssa hieman yli puolessa tapauksista. Johtopäätöksenä esitetään, että toimintakykykuvauksia on mahdollista hyödyntää tehokkaammin tavoitteiden laadinnassa. Keskeisten tavoitteiden saavuttamisen arviointiin liittyvien kriteerien tulisi olla selvät kaikille osapuolille, ja arvioinnit tulisi kirjata näkyviin.

Matkakertomus Oppimisen ja oppimisvaikeuksien tutkijoiden päivistä 27.–28.4.2016 Joensuussa

Kaisu Anttila

Abstrakti:

Joensuussa 27.–28.4.2016 järjestetty 19:s vuosittainen Oppimisen ja oppimisvaikeuksien tutkijoiden konferenssi kokosi yhteen maamme huippututkijoita, joiden tutkimusteemat liittyvät oppimiseen ja oppimisvaikeuksiin. Tapaamisen tarkoituksena oli luoda katsaus alan tutkimukseen sekä vahvistaa tutkimusryhmien yhteistyötä. Lisäksi tapaamiseen yhdistettiin erityispedagogiikan tohtoriopiskelijoiden perinteinen kesäkoulu.

Varhaisen puuttumisen merkitys lapsen matematiikan oppimiselle koulussa

Sari Kantelinen, Elina Vierikko

Abstrakti:

Varsinaista tutkimusta neuropsykologisen kuntoutuksen vaikutuksista lukukäsitteen vahvistumiseen ja myöhempään suoriutumiseen koulumatematiikassa ei ole tehty Suomessa eikä muuallakaan. Tässä artikkelissa esitellään Kantelisen (2016) lisensiaatintutkielman tuloksia ja pohditaan, missä määrin varhain aloitetulla neuropsykologisella kuntoutuksella ja lähiympäristön tuella voidaan tukea lukukäsitetaidoissa viiveisten lasten kehitystä lukukäsitetaidoissa ja myöhemmin koulumatematiikassa.

Kantelisen tutkimuksessa lukukäsitetaitojen kuntoutus aloitettiin esikouluikäisille, ja sitä järjestettiin säännöllisesti 24 kerran parikuntoutuksena. Tulokset lasten suoriutumisesta välittömästi kuntoutuksen päättymisen jälkeen on raportoitu aiemmin NMI-Bulletinissa 2/2013 (Kantelinen, 2013). Kolme kuntoutuksessa käynyttä lasta suoriutuivat lukukäsitetaidoissa paremmin kuin kuntoutuksen alkaessa, mutta yhden lapsen taidot eivät edistyneet. Tässä artikkelissa kuvataan aiempaa yksityiskohtaisemmin samojen lasten suorituksia ennen kuntoutuksen alkua ja kuntoutuksen päättyessä ja erityisesti tarkastellaan lasten suoriutumista seuranta-ajankohtana noin vuoden kuluttua kuntoutuksen päättymisestä.

Haastava oppilas hyötyy rajoista

Jaana Viljaranta, Kaisa Aunola, Sari Mullola, Johanna Virkkala, Riikka Hirvonen, Eija Pakarinen, Jari-Erik Nurmi

Abstrakti:

Tämä artikkeli pohjautuu Viljarannan, Aunolan, Mullolan, Virkkalan, Hirvosen, Pakarisen ja Nurmen artikkeliin The role of temperament on children’s skill development: Teachers’ Interaction Styles as Mediators, joka julkaistiin Child Development -lehden numerossa 86(4) vuonna 2015. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten opettajan vuorovaikutustyyli välittää lapsen temperamentin vaikutusta tämän matematiikan ja lukemisen taitoihin ensimmäisen kouluvuoden aikana.

Tutkimuksen kohteena oli 156 ensimmäisen luokan oppilasta, joiden taitotasoa matematiikassa ja lukemisessa mitattiin ensimmäisen luokan syksyllä ja keväällä. Lasten vanhemmat ja opettajat arvioivat lapsen temperamenttia ensimmäisen kouluvuoden syksyllä, minkä lisäksi lasten opettajat arvioivat syksyllä myös omaa vuorovaikutustyyliään oppilaan kanssa.

Tulokset osoittivat, että opettajan vuorovaikutustyyli toimi välittävänä tekijänä lapsen temperamentin ja taitojen kehityksen välillä matematiikassa: mitä enemmän lapsen temperamenttia luonnehti negatiivinen emotionaalisuus ja vähäinen tehtäväorientoituneisuus, sitä enemmän opettajat käyttivät vuorovaikutuksessaan sekä behavioraalista (esim. rajojen asettaminen) että psykologista kontrollia (esim. syyllistäminen). Näistä behavioraalinen kontrolli oli positiivisesti yhteydessä lasten taitojen kehitykseen matematiikassa, kun taas psykologinen kontrolli oli tyttöjen kohdalla negatiivisesti yhteydessä matematiikan taitojen kehitykseen. Lukemisen taitojen kehitykseen opettajan vuorovaikutustyylillä ei ollut vaikutusta.