Tuija Rämö, Tuire Koponen, Sira Määttä, Tuija Aro
Matematiikan oppimisvaikeutta on tutkittu huomattavasti lukivaikeutta vähemmän, ja aikaisempi tutkimus on keskittynyt pääasiassa lapsiin ja nuoriin. Tutkittua tietoa matematiikan oppimisvaikeuden jatkuvuudesta aikuisikään ja sen vaikutuksesta arkeen on hyvin vähän. Tarvitsemme kuitenkin matematiikkaa monissa eri arjen toiminnoissa, kuten rahan käytössä, ajanhallinnassa ja etäisyyksien sekä määrien arvioimisessa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, jatkuvatko matemaattiset vaikeudet aikuisikään ja millaisia arjen matemaattisia vaikeuksia kokevat ne aikuiset, joilla on lapsuudessa todettu matematiikan oppimisvaikeus. Aikuisilta, joilla oli todettu lapsena matematiikan oppimisvaikeus, kysyttiin heidän kokemuksistaan arjen matematiikan taitojen osalta ja heidän matemaattisia taitojaan tutkittiin. Näitä tuloksia verrattiin verrokkiryhmään, joka koostui Digi- ja väestötietorekisteristä saadusta otoksesta. Matematiikan oppimisvaikeus oli huomattavasti yleisempää tutkimus- kuin verrokkiryhmässä (50 % vs. 18 %). Esiintyvyys oli yhtä yleistä miehillä ja naisilla. Tutkimusryhmäläiset kokivat myös verrokkiryhmään verrattuna tilastollisesti merkitsevästi enemmän vaikeuksia arjen matematiikassa. Vaikeudet näyttäytyivät arjen laskujen ja mittayksiköiden hallinnassa, mutta eivät niinkään ajanhallinnassa. Tulokset osoittavat, että tukea ja kuntoutusta tulee tarjota erityisesti arjessa tarvittaviin matematiikan taitoihin myös peruskoulun jälkeen. Tutkimusta tulisi jatkaa, jotta voisimme paremmin kuntouttaa ja tukea näitä kyseisiä aikuisia opinnoissa, työelämässä ja arjessa. Tämän lisäksi on tärkeää kuntouttaa lapsia ja nuoria, joilla on oppimisvaikeuksia, jotta voimme ennaltaehkäistä sekundäärisiä ongelmia aikuisuudessa.