Kolmas sektori koulumaailmassa: yläkoulun nuorten näkemyksiä työpajatoiminnassa käytetyistä työtavoista

Raisa Ahtiainen, Ninja Hienonen, Meri Lintuvuori & Risto Hotulainen

Monet järjestöt ja yhdistykset tekevät yhteistyötä perusopetuksen koulujen kanssa, ja tätä yhteistyötä voidaan kuvata koulujen ja kolmannen
sektorin toimijoiden kohtaamiseksi. Parhaimmillaan kolmas sektori voi tukea ja rikastuttaa kouluille osoitettuja tehtäviä. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme kolmannen sektorin toimintana Walter ry -nimisen järjestön kouluilla järjestämiä työpajoja ja perusopetuksen yläluokkien oppilaiden näkemyksiä tästä toiminnasta. Walter ry:n Kytke-työpajat käsittelevät
kulttuurista moninaisuutta, ja järjestön tavoitteena on kulttuurien välisen vuorovaikutuksen edistäminen lasten ja nuorten keskuudessa.
Tutkimuksen kysymykset ovat seuraavat: Mitä mieltä nuoret ovat Walter ry:n työpajojen työtavoista? Miltä työtavat vaikuttavat suhteessa kouluarkeen? Mikä on kolmannen sektorin  rooli koulumaailmassa? Tutkimuksen aineistona ovat työpajoihin osallistuneiden nuorten ryhmähaastattelut (N = 24). Aineistolähtöinen sisällönanalyysi osoittaa, että nuorten mielestä työpajoissa käytettävät työmuodot poikkeavat siitä, mihin he koulupäiviensä aikana ovat
tottuneet. Nuoret toteavat tulevansa kuulluksi, kuulevansa ikätovereitaan ja saavansa keskustella. Toimintana työpajat tuovat tervetullutta vaihtelua. Tämä tulos on positiivinen, kun tarkastellaan nuorten kokemusta kolmannen
sektorin järjestämästä toiminnasta. Sen sijaan perusopetuksessa järjestettävä opetus on tulosten valossa varsin vanhanaikaista ja opettajajohtoista, mikä ei ole ollut perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa keskeisenä
työskentelymuotojen tavoitteena enää 2000-luvulla.

PACE-asenne erityislasten kanssa työskentelyssä

Riitta Tanskanen
Liisa Piiroinen

Joensuun kaupungin alakouluissa käynnistyi syksyllä 2015 haasteellisesti käyttäytyvien lasten moniammatillinen oppimisympäristöön kuntouttava toiminta. Toiminta on poikkeuksellinen nykyisessä perusopetuksen kentässä vahvan resursoinnin ja kuntoutuksellisen otteen vuoksi. Tässä artikkelissa kuvataan kokemuksia kolmelta ensimmäiseltä toimintavuodelta.

Kuntouttavaan toimintaan ohjautuvien lasten haastavan käyttäytymisen taustalla on usein neuropsykiatrisia vaikeuksia ja myös hankalia traumakokemuksia. Oppimisympäristöön kuntouttavassa toiminnassa käytetään työmenetelmänä moniammatillista lähestymistapaa ja perhetyötä. Työskentelyä ohjaa vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian (Dyadic Developmental Psychotherapy) ”PACE-asenne”. PACE – asenne tarkoittaa sitä, että aikuinen vastaa ja reagoi lapsen haastavaan käyttäytymiseen empaattisesti ja hyväksyvästi ja sanoittaa lapsen tunnetiloja. PACEasenteen mallintaminen perheelle on tärkeää, koska lapsi tarvitsee turvallisia vuorovaikutuskokemuksia sekä hyväksyviä ja empaattisia kohtaamisia ennen kaikkea omien vanhempiensa kanssa. Lisäksi jatkuva yhteydenpito lapsen verkoston muihin toimijoihin on osa toimintaa. Oppimisympäristöön kuntouttavalla toiminnalla tavoitellaan sitä, että moniammatillisen yhteistyön ja tiiviin perhetyön kautta lapsi saa kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja sen myötä luottamus aikuisiin rakentuu vähitellen.

Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti – opettajien kokemuksia

Terhi Ojala

Abstrakti:

Monet meistä pitävät lapsista. Ehkä juuri sen vuoksi äitinä, mammana, opetuksen ammattilaisena ja nyt myös tutkijana hämmentyy, hätkähtää ja huolestuu näiden otsikoiden edessä:

– Käytöshäiriöitä ei tunnisteta

– Pitääkö koululintsarin vanhempia sakottaa? Lintsaavat oppilaat ovat yhä useamman koulun riesa. Kuri on höltynyt ja opettajat valittavat, ettei heillä ole keinoja puuttua pinnaamiseen. Lisäksi erilaiset käytöshäiriöt, nimittely ja väkivalta rassaavat kouluja.

– Oppilaat virtsasivat lattioille – vessat lukkoon

– Jo pienillä lapsilla mielenterveysongelmia – lyövät ja purevat koulussa

– Opettaja kilahti oppilaille

On tapana sanoa, että yhteiskunnan tila heijastuu ensimmäisenä lapsiin. Siitäkö otsikot kertovat vai mistä? Lapsista, aikuisista, koulusta, opettajista? Vaikka maailma tuntuu muuttuvan ja monimutkaistuvan yhä kiihtyvämpään tahtiin, pysyvät lapset edelleenkin lapsina. Kuten aiemmin, he tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa, pysyviä ihmissuhteita, vastavuoroista vuorovaikutusta muiden kanssa, tunnetta siitä, että tulevat nähdyiksi, kuulluiksi, kohdatuiksi. Lapsi elää lapsuutensa ja nuoruutensa useassa kehitysympäristössä ja -yhteisössä (Rimpelä, 2010), joista keskeisimpiä ovat koti ja koulu. Oppilaan ja opettajan sitoo yhteen koulu, paikka, josta meillä kaikilla on mielessämme positiivisia tai negatiivisia muistijälkiä. Koulun toimintaan ja sen ”henkeen” vaikuttavat ja sitä luovat monet tekijät: muun muassa toimintakulttuuri, johon sisältyvät koulun sisäiset ja ulkoiset vuorovaikutussuhteet ja johtajuus sekä lainsäädäntö, muu normisto ja paikalliset ratkaisut opetusjärjestelyissä.

Suomessa koulua käyvät pääsääntöisesti kaikki lapset, ja suomalaista koulua luonnehditaan kansainvälisesti usein jopa erinomaiseksi. Tosin uusimmat Pisa-tulokset ovat jälleen nostaneet keskusteluun peruskoulun kehittämistarpeen. Voisiko koulumme olla jopa maailman paras paikka? Jotta päästään lähemmäs tuota huikeaa tavoitetta, tarvitaan moninaisia kehittämistoimia muun muassa opettajuudessa, kollegiaalisessa yhteistyössä, koulun toimintakulttuurissa, opettajien työssä jaksamisessa, moniammatillisessa yhteistyössä sekä opettajien koulutuksessa, kuten tämän erityispedagogiikan väitöstutkimuksen tuloksina tulen myöhemmin osoittamaan.

 

Lataa pdf

Toimiiko päättöarviointi yhdenvertaisesti?

Najat Ouakrim-Soivio

Abstrakti:

Väitöstutkimuksessa analysoitiin koulujen välisiä eroja oppilaiden saamien arvosanojen ja heidän oppimistulosten arvioinnissa osoittamansa osaamisen suhteen; tutkimuksen kohteena olivat erot oppilaiden saamien kouluarvosanojen ja seuranta-arviointimenestyksen välillä. Tutkimuksessa tarkasteltiin opettajien antamien arvosanojen luotettavuutta osaamisen mittarina. Oppimistuloksia arvioidaan otospohjaisesti ja tuloksia hyödynnetään arvioitaessa opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista. Tutkimuksen otos käsitti 3 613 suomenkielisten koulujen oppilasta ja 545 ruotsinkielisten koulujen oppilasta eli yhteensä 4 158 oppilasta. Kouluja oli yhteensä 109.

Yhteiskuntaopista ja historiasta kerätyllä aineistolla kyettiin osoittamaan säännönmukaisuus, joka muodostuu koulujen osaamistason ja oppilasarvioinnin välille: jos koulun osaamistaso on seuranta-arvioinnin perusteella hyvä, oppilaat saavat kouluaikana osaamistaan heikompia arvosanoja. Kahden eri oppiaineen samanaikaisella arvioinnilla voitiin ratkaista kahden mittauksen eli arvosanojen ja seuranta-arvioinnin validiusongelma. Kouluissa, joissa yhteiskuntaopin arvosanat annettiin esimerkiksi tiukemmin perustein ja arvosanat olivat heikompia kuin seuranta-arvioinnissa osoitettu keskimääräinen osaaminen olisi antanut olettaa, annettiin tiukemmin perustein myös historian päättöarvosana. Siksi koulujen välillä tuntuu olevan sellaisia oppiaineesta riippumattomia arviointikäytänteiden eroja, joiden perusteella voidaan tulkita, että arvosanat eivät mittaa validisti oppilaiden osaamista, vaan samalla osaamisella voi eri kouluissa saada erilaisen arvosanan. Näyttää siltä, että opettajat yhä suhteuttavat antamansa arvosanat valtakunnallisten kriteerien sijasta muiden oppilaidensa osaamistasoon. Koska perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt kriteerit eivät koulutasolla toimi arvioinnin perustana, päättöarvioinnin yhdenvertaisuus ei toteudu.

Väitöskirja e-julkaisuna osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/41026

Najat Ouakrim-Soivion kasvatustieteen väitöskirja ”Toimivatko päättöarvioinnin kriteerit? Opetushallituksen oppimistulosten seuranta-arviointi koulujen välisten osaamiserojen mittareina” tarkastettiin Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa 8. marraskuuta 2013. Vastaväittäjänä toimi professori Arja Virta Turun yliopistosta ja kustoksena professori Jukka Rantala Helsingin yliopistosta.

Lataa pdf