Lapsen vahvuudet esiopetusvuoden pedagogisissa asiakirjoissa

Noora Heiskanen
Tiina Saxlund
Anja Rantala
Tanja Vehkakoski

Vahvuusperustainen kasvatusajattelu on saanut viime vuosina Suomessa paljon huomiota. Vahvuuksien hyödyntäminen tukee lasten itsearvostusta, lisää myönteistä käyttäytymistä ryhmässä ja voi helpottaa vaikeuksien ja epäonnistumisten sietämistä. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme, millaisia vahvuuksia tehostettua tai erityistä tukea saavien lasten pedagogisissa asiakirjoissa kuvataan esiopetuksessa, miten vahvuuksista kirjoitetaan sekä millaisia tehtäviä lasten vahvuuksien kirjaamisella on. Tutkimuksen aineiston muodostavat esiopetuksen oppimissuunnitelmat, tehostetun tuen suunnitelmat ja HOJKS-asiakirjat (N = 65). Aineistolähtöisessä analyysissa vahvuuksiksi ymmärrettiin lapsen kyvyt, luonteenpiirteet ja toimintatavat, jotka esitettiin asiakirjatekstissä myönteisinä, lapselle hyvää tuottavina ja kulttuurisesti arvostettuina. Vahvuuskuvauksia analysoitiin osin sisällönanalyysia ja osin diskurssianalyysia käyttäen. Tulokset osoittivat, että asiakirjoihin oli kirjattu laaja kirjo lasten vahvuuksia. Vahvuudet jakautuvat kahdeksaan ryhmään: sosiaaliset vahvuudet, luonteenvahvuudet, kognitiiviset vahvuudet, motoriset vahvuudet, käyttäytymisen vahvuudet, oppimisen vahvuudet, vahvuudet arjen toiminnoissa sekä tunnevahvuudet. Lapsen vahvuuksien kuvaukset vaihtelevat niiden yksityiskohtaisuuden ja vaihtelevuuden mukaan. Vahvuuskuvauksille muotoutui teksteissä neljä tehtävää: lapsen tilanteen taustoittaminen, tuen tarpeiden kuvausten pehmentäminen, muutoksen osoittaminen sekä pedagoginen hyödyntäminen. Lasten vahvuuksien kirjaamisen haasteena oli kuvausten irrallisuus: vahvuuksia kyllä kuvattiin, mutta niihin viittaaminen pedagogiikan suunnittelussa jäi vähäiseksi.

Yhteisopettajuus osana kolmiportaisen tuen toteuttamista. Tapaustutkimus yhden koulun toimintamalleista

Hanna-Maija Sinkkonen, Teija Koskela, Kirsi Moisio ja Sanna Suolanen

Opetusalan koulutus ja koululaitos ovat läpikäymässä muutosta, jossa yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot tulevat opettamisessa ja sen suunnittelussa yhä tärkeämmiksi. Erityisesti kolmiportaisen tuen tarjoamisen kannalta pedagogisesti hyvin perusteltujen opetusratkaisujen löytäminen on tärkeää. Yksi tapa toteuttaa kollegoiden välistä yhteistyötä ja jakaa asiantuntemusta on yhteisopettajuus, joka tutkimuskirjallisuudessa määritellään luokanopettajan ja erityis(luokan)opettajan työtavaksi, jossa molemmat ovat vastuussa koko luokan opetuksesta. Kouluissa työskentelee lisäksi myös avustavaa henkilökuntaa, joilla on oma roolinsa yhteisopettajuudessa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme yhden koulun yhteisopettajuutta, sen eri toteuttamistapoja ja merkitystä kolmiportaisen tuen toteutumisessa. Lisäksi hahmottelemme koulunkäynnin ohjaajien työn sisältöä ja panosta yhteisopettajuuden tukena.

Lue artikkeli pdf-muodossa

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelyt kouluissa – rehtorien arviot tukijärjestelyjen toimivuudesta

Jonna Pulkkinen, Markku Jahnukainen, Raija Pirttimaa

Abstrakti:

Esiteltävässä tutkimuksessa tarkasteltiin tukijärjestelyjen toimivuutta perusopetuksessa rehtorien (N = 335) arvioimana. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella syksyllä 2012. Rehtoreiden arvioita tukijärjestelyjen toimivuudesta selitti eniten se, millaisia tukijärjestelyjen arvioitiin olleen ennen lakiuudistusta. Koulun osallistuminen Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoimintaan (KELPO-hanke) oli yhteydessä myönteisempiin arvioihin oppimissuunnitelmien käytön, osa-aikaisen erityisopetuksen, kodin kanssa tehtävän yhteistyön, oppilashuoltotyöryhmän ja opetuksen eriyttämisen toimivuudesta. Rehtoreiden arvioiden mukaan tukijärjestelyistä toimivat kouluissa huonoiten yhdessä opettaminen ja opetusryhmien joustava muuntelu, jälkimmäinen erityisesti yläkouluissa.

Alakouluissa oppimissuunnitelmien käyttö toimi paremmin kuin muissa kouluissa. Isoissa kouluissa taas erityisopettajan ja luokan- tai aineenopettajan yhdessä opettaminen, oppimissuunnitelmien käyttö ja oppilashuoltotyöryhmän toiminta arvioitiin paremmaksi kuin pienissä kouluissa. Kouluissa, joissa erityisopetuksen saatavuuden arvioitiin parantuneen lakiuudistuksen jälkeen, rehtorit arvioivat erityisopettajan ja luokan- tai aineenopettajan yhdessä opettamisen, opetusryhmien joustavan muuntelun, tukiopetuksen ja osa-aikaisen erityisopetuksen tilanteen paremmaksi kuin muiden koulujen rehtorit.

 

Lataa pdf

Ennaltaehkäisevä tuki: suuntaviivoja tutkimusperustaisuudelle

Markku Leskinen, Jonna Salminen

Abstrakti:

Tämän katsauksen tavoitteena on esitellä ennaltaehkäisevän tuen viitekehystä tukitoimien jäsentämiseen ja kuvata sen etuja tutkimuksen ja oppilaiden yksilöllisen tukemisen yhteydessä. Sekä Suomessa että Yhdysvalloissa koululainsäädäntö määrää, miten lasten kehitystä tuetaan ennaltaehkäisevän tuen avulla. Kummassakin maassa kehitystä ja oppimista tuetaan portaittaisin mallein. Tuen erityisyys, yksilöllisyys ja intensiteetti kasvavat siirryttäessä tuen tasolta toiselle.

Molempien maiden malleissa tuen tarpeen tunnistamisen ja tuen menetelmien tulisi olla tutkimusperustaisia eli niiden herkkyydestä ja vaikuttavuudesta tulisi olla tutkimusnäyttöä. Jotta menetelmien tutkiminen ja käytäntöön soveltaminen tarkentuisivat, tulisi eri tuen tasoilla olevien oppilaiden taitotaso ja tuen tarpeet ottaa paremmin huomioon. Tässä katsauksessa pyritään selkeyttämään haasteita, joita kohderyhmien erilaisuus tuo sekä menetelmien tutkimiseen että niiden soveltamiseen. Tätä jäsennystä pyritään tekemään ennaltaehkäisevän tuen mallin avulla sekä kuvailemalla tällä hetkellä vallalla olevia käsityksiä menetelmien vaikuttavuuden tulkinnasta.

Lisäksi katsauksessa tarkastellaan ennaltaehkäisevän tuen esimerkkinä varhaisten matemaattisten taitojen tukemista. Johtopäätelminä esitetään, että ennaltaehkäisevän tuen malli voisi olla hyödyllinen tutkimuksen kohdentamisen ja tiedon soveltamisen kannalta ja että eri tuen portaille tarvitaan kullekin kohderyhmälle parhaiten soveltuvia tutkimusperustaisia arviointi- ja tukimenetelmiä.

 

Lataa pdf