Lapsen vahvuudet esiopetusvuoden pedagogisissa asiakirjoissa

Noora Heiskanen
Tiina Saxlund
Anja Rantala
Tanja Vehkakoski

Vahvuusperustainen kasvatusajattelu on saanut viime vuosina Suomessa paljon huomiota. Vahvuuksien hyödyntäminen tukee lasten itsearvostusta, lisää myönteistä käyttäytymistä ryhmässä ja voi helpottaa vaikeuksien ja epäonnistumisten sietämistä. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme, millaisia vahvuuksia tehostettua tai erityistä tukea saavien lasten pedagogisissa asiakirjoissa kuvataan esiopetuksessa, miten vahvuuksista kirjoitetaan sekä millaisia tehtäviä lasten vahvuuksien kirjaamisella on. Tutkimuksen aineiston muodostavat esiopetuksen oppimissuunnitelmat, tehostetun tuen suunnitelmat ja HOJKS-asiakirjat (N = 65). Aineistolähtöisessä analyysissa vahvuuksiksi ymmärrettiin lapsen kyvyt, luonteenpiirteet ja toimintatavat, jotka esitettiin asiakirjatekstissä myönteisinä, lapselle hyvää tuottavina ja kulttuurisesti arvostettuina. Vahvuuskuvauksia analysoitiin osin sisällönanalyysia ja osin diskurssianalyysia käyttäen. Tulokset osoittivat, että asiakirjoihin oli kirjattu laaja kirjo lasten vahvuuksia. Vahvuudet jakautuvat kahdeksaan ryhmään: sosiaaliset vahvuudet, luonteenvahvuudet, kognitiiviset vahvuudet, motoriset vahvuudet, käyttäytymisen vahvuudet, oppimisen vahvuudet, vahvuudet arjen toiminnoissa sekä tunnevahvuudet. Lapsen vahvuuksien kuvaukset vaihtelevat niiden yksityiskohtaisuuden ja vaihtelevuuden mukaan. Vahvuuskuvauksille muotoutui teksteissä neljä tehtävää: lapsen tilanteen taustoittaminen, tuen tarpeiden kuvausten pehmentäminen, muutoksen osoittaminen sekä pedagoginen hyödyntäminen. Lasten vahvuuksien kirjaamisen haasteena oli kuvausten irrallisuus: vahvuuksia kyllä kuvattiin, mutta niihin viittaaminen pedagogiikan suunnittelussa jäi vähäiseksi.