Oppilaiden tietämys oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjoista sekä osallisuus niiden laadintaa käsittelevissä palavereissa

Ilona Anttila, Maiju Noux & Tanja Vehkakoski

Oppilaiden osallisuus oman oppimisensa suunnittelussa on yksi oppimisen ja koulunkäynnin tuen lähtökohdista. Tästä huolimatta ei ole juurikaan tutkittu, miltä tuen suunnittelu sekä siihen liittyvät palaverit ja asiakirjat näyttävät oppilaiden näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka hyvin oppilaat tunsivat heille laaditut oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjat (oppimissuunnitelma, henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS) ja millaisia palavereihin osallistumisen tyyppejä oppilaiden haastatteluista oli löydettävissä. Tutkimusaineisto koostui kuudes- ja
yhdeksäsluokkalaisten tehostettua tai erityistä tukea saavien oppilaiden haastatteluista (N = 9), jotka analysoitiin tyypittelemällä. Tutkimustulokset osoittivat, että osalle oppilaista asiakirja oli vieras asia, osalla oli siitä yleistä tietoa ja osa tunsi sen omakohtaisesti. Osallisuuden suhteen oppilaat asemoituivat joko nimellisiksi, aikuislähtöisiksi, aloitteellisiksi tai päätösvaltaisiksi osallistujiksi. Tutkimus antoi viitteitä siitä, että oppilaiden osallisuus jää palavereissa pääosin muodolliseksi tai aikuiselle alisteiseksi eikä oppilaalla ole aktiivista roolia oman asiakirjansa laadinnassa. Jatkossa on kehitettävä tapoja vahvistaa oppilaiden osallisuutta ja harjoiteltava palavereihin osallistumista jo oppitunneilla.

Lue artikkeli PDF-muodossa.

Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti – opettajien kokemuksia

Terhi Ojala

Abstrakti:

Monet meistä pitävät lapsista. Ehkä juuri sen vuoksi äitinä, mammana, opetuksen ammattilaisena ja nyt myös tutkijana hämmentyy, hätkähtää ja huolestuu näiden otsikoiden edessä:

– Käytöshäiriöitä ei tunnisteta

– Pitääkö koululintsarin vanhempia sakottaa? Lintsaavat oppilaat ovat yhä useamman koulun riesa. Kuri on höltynyt ja opettajat valittavat, ettei heillä ole keinoja puuttua pinnaamiseen. Lisäksi erilaiset käytöshäiriöt, nimittely ja väkivalta rassaavat kouluja.

– Oppilaat virtsasivat lattioille – vessat lukkoon

– Jo pienillä lapsilla mielenterveysongelmia – lyövät ja purevat koulussa

– Opettaja kilahti oppilaille

On tapana sanoa, että yhteiskunnan tila heijastuu ensimmäisenä lapsiin. Siitäkö otsikot kertovat vai mistä? Lapsista, aikuisista, koulusta, opettajista? Vaikka maailma tuntuu muuttuvan ja monimutkaistuvan yhä kiihtyvämpään tahtiin, pysyvät lapset edelleenkin lapsina. Kuten aiemmin, he tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa, pysyviä ihmissuhteita, vastavuoroista vuorovaikutusta muiden kanssa, tunnetta siitä, että tulevat nähdyiksi, kuulluiksi, kohdatuiksi. Lapsi elää lapsuutensa ja nuoruutensa useassa kehitysympäristössä ja -yhteisössä (Rimpelä, 2010), joista keskeisimpiä ovat koti ja koulu. Oppilaan ja opettajan sitoo yhteen koulu, paikka, josta meillä kaikilla on mielessämme positiivisia tai negatiivisia muistijälkiä. Koulun toimintaan ja sen ”henkeen” vaikuttavat ja sitä luovat monet tekijät: muun muassa toimintakulttuuri, johon sisältyvät koulun sisäiset ja ulkoiset vuorovaikutussuhteet ja johtajuus sekä lainsäädäntö, muu normisto ja paikalliset ratkaisut opetusjärjestelyissä.

Suomessa koulua käyvät pääsääntöisesti kaikki lapset, ja suomalaista koulua luonnehditaan kansainvälisesti usein jopa erinomaiseksi. Tosin uusimmat Pisa-tulokset ovat jälleen nostaneet keskusteluun peruskoulun kehittämistarpeen. Voisiko koulumme olla jopa maailman paras paikka? Jotta päästään lähemmäs tuota huikeaa tavoitetta, tarvitaan moninaisia kehittämistoimia muun muassa opettajuudessa, kollegiaalisessa yhteistyössä, koulun toimintakulttuurissa, opettajien työssä jaksamisessa, moniammatillisessa yhteistyössä sekä opettajien koulutuksessa, kuten tämän erityispedagogiikan väitöstutkimuksen tuloksina tulen myöhemmin osoittamaan.

 

Lataa pdf

Mikä on ADHD? Diagnosoitujen lasten ja heidän äitiensä diagnoosille antamat merkitykset

Juho Honkasilta

Abstrakti:

Jokainen meistä muodostanee mielessään jonkinlaisia merkityksiä ja mielleyhtymiä kuullessaan kirjainyhdistelmän adhd ja rientänee jakamaan tekemiään arjen diagnooseja tuttavistaan (”sillä ja sillä varmaan on se adhd, koska…”) tai, leikkimielisesti kenties, itsestään (”mulla on varmaan se adhd, koska…”). Diagnostisiin ja lääketieteellisiin selitysmalleihin kiinnittyvät tavat tehdä sosiaalisia, vuorovaikutuksessa tapahtuvia ilmiöitä ymmärrettäväksi on yleisesti hyväksytty kodin ja koulun arjen käytänteisiin. Väitöskirjatutkimuksessa, jonka tematiikkaan tämä lectio praecursoria johdattelee, tutkittiin 18 diagnosoidun lapsen äidin ja 13 diagnosoidun nuoren aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (adhd) diagnoosille antamia merkityksiä. Tämä tutkimus on vetoomus niiden lasten puolesta, jotka tulevat piilotetuiksi stereotypioiden ja leimojen taakse – jotka lopulta itse piiloutuvat niiden taakse – sekä vetoomus sellaisten vuorovaikutuskäytänteiden puolesta, jotka ottavat lasten tunteet ja tarpeet huomioon ja siten tukevat heidän kasvuaan ja kehitystään. Lapsen kohtaamiseen ei tarvita diagnooseja eikä muita identiteettileimoja.

Lataa pdf