Lukusujuvuus ja kirjoittaminen kohonneen lukivaikeusriskin oppilailla 1. ja 2. luokilla kaksoisvaikeushypoteesin näkökulmasta

Juuso Harju, Miia Ronimus

Kaksoisvaikeushypoteesin (double-deficit hypothesis, Wolf & Bowers, 1999) mukaan kaksi vahvinta luku- ja kirjoitustaidon varhaista ennakoivaa taitoa – fonologinen tietoisuus ja nopea nimeäminen – ovat toisistaan osittain erillisiä taitoja ja ennakoivat lukivaikeuksia eri tavoin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartuttaa tietoa kaksoisvaikeushypoteesin sopivuudesta lukivaikeuksien selittämiseen pitkittäistutkimuksen avulla. Tutkimuksessa tarkasteltiin lukusujuvuutta ja kirjoittamista ensimmäisen ja toisen luokan keväinä sekä taitojen kehittymistä tällä aikavälillä kaksoisvaikeushypoteesin näkökulmasta. Fonologista tietoisuutta ja nopeaa nimeämistä arvioitiin 1. luokan talvella. Tutkittavat (N = 284) olivat oppilaita, joilla oli kohonnut riski lukivaikeuksien kehittymiselle. Tutkimus toteutettiin osana DysGeBra-hanketta.

Tutkimusaineistosta tunnistettiin neljä kaksoisvaikeushypoteesin mukaista ryhmää: fonologisen tietoisuuden vaikeus (FON, n = 54), nopean nimeämisen vaikeus (NIM, n = 53), kaksoisvaikeus (KV, n = 31) ja ei vaikeuksia kummassakaan (EV, n = 146). Tutkimustulokset tukivat pääosin kaksoisvaikeushypoteesia. Fonologinen tietoisuus ja nopea nimeäminen olivat erillisiä taitoja ja ennakoivat lukivaikeuksia osittain eri tavoin. Kaksoisvaikeusryhmällä oli molemmilla luokilla suurimmat vaikeudet lukusujuvuudessa ja oikeinkirjoittamisessa. Yhden vaikeuden ryhmät eivät eronneet toisistaan lukusujuvuudessa, mutta 1. luokan oikeinkirjoittamisessa FON-ryhmä suoriutui NIM-ryhmää heikommin. Alaryhmät kehittyivät seuranta-aikana osittain eri tavoin lukusujuvuudessa ja kirjoittamisessa. Tutkimustulosten mukaan kaksoisvaikeushypoteesin avulla pystytään ennakoimaan lukivaikeuksien kehittymistä. Erityisen tärkeää olisi tunnistaa kaksoisvaikeudesta kärsivät lapset varhain, jotta he saavat tarvitsemaansa tukea heti koulunkäynnin alkuvaiheessa.

Asiasanat: lukivaikeus, kaksoisvaikeushypoteesi, fonologinen tietoisuus, nopea nimeäminen

Tutkimukset

Ohjausvuorovaikutuksen laadun yhteys lasten taitojen ja motivaation kehitykseen esiopetuksessa

Eija Pakarinen, Marja-Kristiina Lerkkanen, Anna-Maija Poikkeus

Abstrakti:

Tutkimuksessa tarkasteltiin esiopetusryhmässä havainnoidun ohjausvuorovaikutuksen laadun yhteyttä esiopetusikäisten lasten oppimismotivaatioon, tehtävää välttävään työskentelytapaan sekä luku- ja laskutaidon valmiuksiin. Lisäksi tarkasteltiin esiopettajien kasvatustyössään kokeman stressin yhteyttä ryhmänsä lasten oppimismotivaatioon ja äännetietoisuuden taitoihin. Tutkimuksen aineistona käytettiin Alkuportaat-pitkittäistutkimuksen esiopetusvuoden aineistoa kolmelta paikkakunnalta. Tutkimukseen osallistui 1 268 esiopetusikäistä lasta (655 poikaa ja 613 tyttöä). Lasten luku- ja laskutaidon valmiuksia mitattiin yksilö- ja ryhmätestein esiopetusvuoden syksyllä ja keväällä. Lasten motivaatiota esiopetuksen eri sisältöalueita kohtaan arvioitiin keväällä yksilöhaastattelulla. Esiopettajat (130 naista, 7 miestä) arvioivat kyselylomakkeen avulla lasten tehtävää välttävää versus tehtäväsuuntautunutta työskentelytapaa. Esiopettajat täyttivät taustatekijöitä sekä ohjaukseen liittyvää stressiä koskevan kyselylomakkeen esiopetusvuoden keväällä. Esiopetusryhmien ohjausvuorovaikutuksen laatua mittaaviin havainnointeihin osallistui 49 esiopettajaa (47 naista, 2 miestä) kolmelta eri paikkakunnalta. Tulokset osoittivat, että esiopetusryhmissä havainnoitu ohjausvuorovaikutuksen laatu oli yhteydessä lasten motivaatioon, joka puolestaan vaikutti luku- ja laskutaidon valmiuksien kehittymiseen. Mitä laadukkaammaksi esiopettajan ohjauksellinen tuki oli arvioitu, sitä vähemmän ryhmän lapsilla ilmeni tehtäviä välttäviä työskentelytapoja oppimistilanteissa. Lisäksi lasten laskutaidon valmiudet kehittyivät paremmin, mikäli he käyttivät paljon tehtäväsuuntautuneita työskentelytapoja. Niissä esiopetusryhmissä, joissa toiminta oli hyvin organisoitua ja toiminnot tukivat lasten kiinnostusta, lapset olivat motivoituneempia oppimaan esiopetuksen sisältöalueita, mikä puolestaan heijastui äännetietoisuuden taitojen hyvänä hallintana. Lisäksi lasten oppimismotivaatio toimi välittävänä tekijänä esiopettajan kokeman stressin ja lasten äännetietoisuuden taitojen välillä, ts. mitä vähemmän opettajalla oli stressiä, sitä motivoituneempia lapset olivat ja sitä paremmat olivat kyseisen ryhmän äännetietoisuuden taidot.

Lataa pdf