Avainsana: inkluusio

Julkaistu

Toisen asteen opettajien inkluusioasenteet ja -minäpystyvyys

Joni Forsell, Marita Mäkinen, Mari-Pauliina Vainikainen, Minna Mäkihonko ja Minna Seppälä

Tässä Toisen asteen opettajien inkluusioasenteet ja -minäpystyvyys (Secondary level teachers’ inclusion attitudes and self-efficacy) -tutkimuksessa perusopetuksessa kehitettyä inkluusioasenne- ja inkluusiominäpystyvyysmittaria sovellettiin toiselle asteelle. Muokatun mittarin avulla selvitettiin lukion ja ammatillisten opettajien inkluusioasenteiden ja -minäpystyvyyden tasoa sekä opettajaryhmien välisiä eroja. Tutkimuksessa tehtiin kysely (Valaise & TEIP-mittarit), johon vastasi yhteensä 147 toisen asteen opettajaa. Aineistoa analysoitiin tilastollisesti konfirmatorisilla faktorianalyyseilla ja sen pohjalta toteutetuilla ryhmävertailuilla. Tulosten mukaan perusopetukseen kehitetty mittari on sovellettavissa toiselle asteelle, kun siinä huomioidaan kontekstikohtainen terminologia ja toimintakäytänteet. Mittariin lisättiin myös opiskelijoiden motivointia koskeva ulottuvuus ja erotettiin kahdeksi ulottuvuudeksi opettajien yhteistyö perheiden ja ammattilaisten kanssa. Muokatun mittarin perusteella toisen asteen opettajien inkluusioasenteet ja -minäpystyvyys olivat verrattain korkealla tasolla, mutta lukion opettajien keskiarvot olivat kokonaisuutena alempia kuin ammatillisten opettajien. Jatkossa olisi tarpeen laajentaa näkökulmaa opettajien kollektiivisiin inkluusioasenteisiin ja -minäpystyvyyteen, oppilaitosten inkluusiota edistäviin sisäisiin ja ulkoisiintukirakenteisiin sekä inkluusion yhteiskunnallisiin merkityksiin.

Julkaistu

Vaativa erityinen tuki. Kuinka vaativan erityisen tuen teemoja käsitelleisiin täydennyskoulutuksiin osallistuneet opettajat ymmärsivät käsitteen ja mitä ajatuksia heillä oli sen sisällöstä ja merkityksestä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä?

Merja Mannerkoski, Kwok Ng, Mirva Poikola ja Eija Kärnä

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opettajien käsityksiä vaativan erityisen tuen käsitteestä. Käsitettä ei löydy perusopetuksen lainsäädännöstä, mutta se on vähitellen vakiintunut käyttöön myös perusopetuksessa. Aiemmissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa on ajateltu, että vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla on vakavia psyykkisiä pulmia, moni- tai vaikeavammaisuutta, kehitysvammaisuutta tai autismin kirjoa. Lisäksi ryhmään saattaa kuulua kotiopetuksessa olevia lapsia.Kansallisen vaativan erityisen tuen VIP-verkoston toiminnassa (2018–2022) vaativan erityisen tuen tarpeisiin on liitetty myös kouluakäymättömyys. Vaativan erityisen tuen kehittämisryhmän (2015–2017) loppuraportin kehittämisehdotuksissa nostettiin esiin opettajankoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen kehittämistarpeet myös vaativan erityisen tuen opintosisältöjen osalta. Tutkimusperustaisessa vaativan erityisen tuen (TUVET) kehittämishankkeessa (2018–2020) järjestettiin tähän tarpeeseen vastaten kaikille avoimia täydennyskoulutuksia neljästä vaativaan erityiseen tukeen liittyvästä teemasta, ja koulutusten toteutumista ja tuloksia arvioitiin kolmivaiheisessa kyselytutkimuksessa. Tämän osatutkimuksen aineisto koostuu opettajavastaajien alkukyselyvastauksista (N = 431). Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten mukaan kasvatusalan ammattilaisilla ei ole annetuista määritelmistä huolimatta yhteistä näkemystä vaativan erityisen tuen käsitteestä ja sisällöstä. Opettajat määrittelivät sitä eri tavoin, ja määritelmistä oli tunnistettavissa erilaisia lapseen, tuen toteutukseen ja tuen keskeisiin elementteihin liittyviä painotuksia. Tutkimuksen tulosten mukaan käsitettä on tarpeen tarkistaa siten, että se korostaisi tarvittavien palvelujen ja tukitoimien määrää, intensiteettiä ja yksilöllisyyttä sekä monialaisen yhteistyön tarvetta ja merkitystä.

Julkaistu

Positiivisen käyttäytymisen tukemisen keinojen opettaminen suomalaisessa opettajankoulutuksessa

Vesa Närhi, Neea Huhdanpää, Pirjo Savolainen ja Hannu Savolainen

Käyttäytymisen ongelmat haittaavat sekä opettajien työssä viihtymistä että oppilaiden
keskittymistä opetukseen. Käyttäytymisen tukeminen ja opettaminen ovat keskeinen osa opettajan työtä ja peruskouluopetukselle asetettuja tavoitteita. Käyttäytymisen tukemista
on tutkittu paljon, joten tehokkaat tavat tunnetaan suhteellisen hyvin. Kansainvälisten tutkimusten perusteella näyttöön perustuvia käyttäytymisen tukemisen ja ohjaamisen keinoja opetetaan opettajankoulutuksessa vain vähän ja epäsystemaattisesti. Kävimme läpi kaikkien suomalaisten luokan- tai erityisopettajankoulutusta tarjoavien yliopistojen opinto-ohjelmat ja haimme opintojaksot, joiden tavoitteissa, sisällöissä tai pakollisissa opintomateriaaleissa oli mainittu käyttäytymisen ohjaaminen, tukeminen tai opettaminen. Teemaa käsiteltiin yhteensä yhdellätoista opintojaksolla kahdessa luokan- ja viidessä erityisopettajien koulutusohjelmassa. Pääosin teema oli vain yksi osa laajempaa opintojaksoa. Tulosten perusteella käyttäytymisen ohjaamista ja opettamista ei pidetä prioriteettina suomalaisessa opettajankoulutuksessa. Hyvät käyttäytymisen tukemisen keinot tunnetaan, ja niiden opettaminen tuleville opettajille mitä ilmeisimmin helpottaisi heidän työuransa alkua, parantaisi luokkien työrauhaa ja mahdollistaisi käyttäytymisen yksilöllisen tukemisen tavanomaisen opetuksen puitteissa.

Julkaistu

Koulunkäynninohjaajien asema ja työnkuva inkluusioon pyrkivässä koulussa

Riikka Sirkko

Inklusiivinen koulu perustuu ajatukseen, että kaikki koulun toimijat tekevät yhteistyötä ja että sen kautta pyritään vastaamaan oppilaiden tuen tarpeisiin ja mahdollistamaan opiskelu lähikoulussa. Läheisimpiä oppilaiden ja opettajien yhteistyökumppaneita koulun arjessa ovat koulunkäynninohjaajat, joiden määrä on meillä Suomessa kasvanut viime vuosikymmenten aikana. Koulunkäynninohjaajien työpanoksella on suuri merkitys oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen käytännön toteuttamisessa kouluissa. Koulunkäynninohjaajien ammattikunnan työnkuvasta ja asemasta kouluissa ei kuitenkaan juuri puhuta ja ajantasaisen tutkimustiedon määrä on vähäistä. Tämän puheenvuoron tarkoituksena on nostaa keskusteluun koulunkäynninohjaajien ammattikunnan työnkuvaa ja merkitystä inkluusioon pyrkivässä perusopetuksessa.

Lue artikkeli pdf-muodossa

Julkaistu

Inkluusio Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Sanna Vanhanen, Mari-Pauliina Vainikainen & Minna Mäkihonko

Tässä artikkelissa käsitellään inkluusiota Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014. Sisällönanalyysin avulla on tutkittu, miten inkluusio ilmenee Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luvuissa 1–5 ja 7–8. Tätä on tarkasteltu Index for Inclusion -mallin mukaisesti inklusiivisten periaatteiden ja käytäntöjen sekä inklusiivisen kulttuurin kautta.

Inklusiiviset periaatteet liittyvät opetuksen järjestämiseen ja inklusiivisiin arvoihin sitoutumiseen. Inklusiiviset käytännöt edellyttävät jokaisen opettajan sitoutumista sekä yhteistyötä opettajien, eri tahojen sekä erityisesti kotien ja perheiden kanssa. Inklusiiviset käytännöt näkyvät oppilaan oikeutena kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen. Inklusiivinen kulttuuri ilmenee oppimisympäristössä oppilaiden osallisuuden vahvistamisena ja heidän tukemisenaan. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 sekä edellyttävät inkluusion toteuttamista kouluissa että tekevät sen mahdolliseksi.

Lue artikkeli pdf-muodossa

Julkaistu

Erityisen tuen tarpeen merkitys nuorten aikuisten koulutuselämänkulun kerronnassa

Anna-Maija Niemi

Tässä artikkelissa tarkastellaan erityisen tuen tarpeen ja erityisopetuksen käytäntöjen saamia merkityksiä elämänkulullisessa haastattelukerronnassa. Tutkimuskysymykset ovat, minkälaisia merkityksiä erityisen tuen tarve ja erityisopetus ovat saaneet haastateltujen nuorten aikuisten koulutuspoluilla, minkälaisista diskursseista käsin koulutusjärjestelmä lähestyy opiskelijoiden moninaisuutta ja tuen tarpeita, sekä miten nuoret aikuiset määrittelevät itseään suhteessa koulutusjärjestelmän tuottamiin määrityksiin. Tutkimusotteeltaan artikkeli on elämänkulullinen ja kerronnallinen ja analyysissa hyödynnetään kriittisen vammais- ja inkluusiotutkimuksen näkökulmia. Pääasiallisena tutkimusaineistona analysoidaan käynnissä olevan pitkittäistutkimuksen puitteissa tehtyjä nuorten aikuisten elämänkulullisia etnografialle rakentuvia haastatteluita (yhteensä 21 haastattelua). Analyysin tulokset osoittavat, että tuen tarpeisiin liitetään samo- ja negatiiviseksi koettuja merkityksiä kuin aiempina vuosikymmeninä kouluaan käyneiden haastateltavien kerronnassa. Joidenkin haastateltavien kohdalla ymmärrys heille annetusta diagnoosista ei ole koko koulu-uran aikana selkiytynyt. Erityisen tuen päätös ja siihen kiinnittyvät diagnoosit näyttävät myös kaventavan koulutusvalintoja. Esimerkiksi lukioon tähtääminen erityisryhmästä käsin ja tarvitsemansa tuen saaminen opinnoissa on edellyttänyt joiltakin haastateltavilta itsehallinnan diskurssin mukaista aktiivisuutta ja omatoimisuutta edistää asiaansa. Artikkelin johtopäätöksinä todetaan, että onnistuessaan tuen käytännöt voivat olla tavallinen osa oppilaitoksen toimintakulttuuria, jossa yhteenkään opiskelijaan, opettajaan tai opetustilaan ei kiinnitetä poikkeavuuden leimaa. Erityisen tuen käytännöt näyttävät silti edelleen ylläpitävän ja uusintavan käsitystä opiskelijoiden välisistä muuttumattomista eroista ja näin ne myös voivat vahvistaa opiskelijakulttuurisia ennakkoluuloja, joita erityisen tuen tarpeeseen liitetään.

Lue artikkeli pdf-muodossa

Julkaistu

Vammaisten ihmisten syrjintäkokemuksia koulutuksen kentällä

Antti Teittinen & Hannu T. Vesala

Tutkimuksemme rakentuu vammaisten ihmisten aiemmille tai nykyisille kokemuksille syrjinnästä koulussa ja opiskelussa. Syrjintäkokemusten tutkimus kertoo siitä, kuinka kouluissa ja oppilaitoksissa inklusiivisuus toimii. Syrjintäkokemusten tutkimus on olennainen osa vammaistutkimusta, koska syrjintä kertoo vammaiset ihmisten kohtaamisesta yhteiskunnassa ja koulutusjärjestelmässä. Keskitymme vammaisuuden määrittymisen rakenteellisiin tekijöihin, koska vammaisuuteen perustuva syrjintä saatetaan ymmärtää vain yksilökohtaisena väärinkäsityksenä. Helposti sivuutetaan syrjintää tuottavat sosiaaliset, kontekstuaaliset ja rakenteelliset tekijät. Aineistona käytämme Vammaisfoorumin kyselyä vuodelta 2018 (n=1525). Tarkastelussamme ovat ne vastaajat, jotka kokivat syrjintää koulutuksessa (n=477). Aineisto on analysoitu kvantitatiivisilla ja kvalitatiivisilla menetelmillä. Kysymme, miten vammaiset ihmiset ovat kokeneet syrjintää koulussa ja opiskelussa. Vastanneissa oli kaiken ikäisiä ja sellaisia, jotka eivät tällä hetkellä olleet koulussa tai opiskelemassa. Suurella osalla syrjintäkokemukset olivat peräisin aikaisemmilta koulu/opiskeluvuosilta. Lähes puolet vastanneista on kokenut syrjintää ja eniten koulutukseen ja opiskeluun liittyvissä mukautuksissa. Useimmiten syrjintää kokivat nyt koulussa tai opiskelemassa olevat ja alle 25-vuotiaat. Muita syrjintäkokemuksia oli koulutukseen pääsyssä, kieleen ja kommunikaatioon liittyvissä ongelmissa, esteettömyydessä, saavutettavuudessa sekä köyhyydessä. Tulkitsemme, että kouluinkluusio vaatii jatkuvaa kehittämistä. Syrjintäkokemukset liittyvät koulujärjestelmään ja koulukontekstiin.

Lue artikkeli pdf-muodossa

Julkaistu

Osallistavasta kasvatuksesta ulossulkemiseen? Diskurssiteoreettinen luenta Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 inkluusiokäsityksestä

Tuomas Tervasmäki

Inkluusion käsite nousee suomalaista koulua käsittelevässä julkisessa keskustelussa tasaisin väliajoin paikoin kiivaankin väittelyn kohteeksi. Käsitteen merkityssisältö jää näissä debateissa kuitenkin useimmiten määrittelemättä. Inkluusion käsite vaikuttaa olevan jäsentymätön myös koulutuspoliittisessa ohjauksessa, vaikka Suomi on jo 1990-luvulta lähtien ollut sitoutunut inklusiivisen lähikoulun kehittämiseen.
Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 inkluusioideologian piirteitä ja pohtia, millaisia seurauksia opetussuunnitelman jäsentämällä koulutuksen ohjauksella voi olla kehitysvammaisten koulutuksen käytännöille. Sovellan aineiston analyysissa laclaulaista diskurssiteoriaa, joka keskittyy hegemonisen merkityksenannon ja ideologisten piirteiden jäsentämiseen. Tutkimuksessa yhdistyvät koulutuspolitiikan ja yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen tulokulmat.
Analyysissa havaitaan opetussuunnitelman inkluusiokäsityksen sisältävän ristiriitaisia piirteitä ja siten mahdollistavan niin inklusiivisia kuin segregoivia koulutuksen käytäntöjä. Näin opetussuunnitelmadiskurssissa määritellyn inklusiivisen sisäpuolen ja ulkopuolelle määritellyn eriarvoistavan diskurssin välinen eronteko hämärtyy. Diskurssiteoreettinen perspektiivi tekee näkyväksi opetussuunnitelman merkityksenannon retoriikkaa ja normatiivista arvoperustaa sekä mahdollistaa näin painottuneen koulutuspolitiikan kriittisen reflektion. Artikkelin päätteeksi ehdotetaan opetussuunnitelman sisältöjen täydentämistä ja perusopetuksen inkluusiokäsityksen selkeyttämistä, mikäli halutaan, että opetussuunnitelman normiohjaus on johdonmukaista ja aidosti oppilaiden yhdenvertaisuuteen pyrkivää.

Lue artikkeli pdf-muodossa

Julkaistu

Opettajien kokemuksia opiskelun erityisten painoalueiden mukaisesta opetuksesta

Anna Orrenmaa, Anne Jyrkiäinen & Minna Mäkihonko

Tämä artikkeli perustuu Anna Orrenmaan vuonna 2020 valmistuneeseen pro gradu -tutkimukseen ”Opiskelun erityiset painoalueet eriyttämisen menetelmänä” (Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta). Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa opettajien kokemuksia erityisten painoalueiden mukaisen opetuksen toteuttamisesta ja niiden käytöstä opetuksessa. Tutkimus oli laadullinen, ja aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja sähköisellä kyselyllä. Tutkimukseen osallistuneet opettajat olivat luokanopettajia, aineenopettajia ja erityisopettajia.
Tutkimustulokset jakautuivat kahteen pääteemaan: opettajien kokemukset painoalueisiin perustuvan opetuksen toteuttamisesta ja opettajien kokemukset painoalueisiin
perustuvan opetuksen käytöstä. Tutkimuksen mukaan opiskelun erityisiin painoalueisiin perustuvan opetuksen toteuttamisessa huomioon otettavia asioita ovat opiskelun erityisten painoalueiden suunnittelu, oppisisällön ja materiaalin eriyttäminen, oppilaan oppimisen tukeminen sekä oppilaan tuen tarpeen huomioiminen arvioinnissa. Erityisten painoalueiden käytöstä opetuksessa oli opettajien mukaan monia hyötyjä: oppilaiden opintojen eteneminen, oppisisältöjen jäsentyminen oppilaille sekä yksilöllistämisen tarpeen väheneminen. Aineistosta erottui myös opetusta vaikeuttavia tekijöitä, jotka kiteytyivät ohjeistuksien riittämättömyyteen ja aineenopettajien sitoutumattomuuteen.
Tutkimukseen osallistuneet opettajat pitivät opiskelun erityisiä painoalueita oppilaiden kannalta merkityksellisenä menetelmänä. Opettajia voidaan tukea sen käyttöönotossa
seuraavin toimenpitein: tarvittavien resurssien suuntaaminen luokkiin, joissa on erityisin painoaluein opiskelevia oppilaita, selkeä valtakunnallinen ohjeistus ja opettajille tarjottava täydennyskoulutus.

Lue artikkeli PDF-muodossa

Julkaistu

Sairaalaopetus ja inkluusio

Tanja Äärelä, Kaarina Määttä & Jyrki Huusko

Inkluusio ohjaa koulujärjestelmämme kehittämistä, ja myös sairaalaopetuksen tulee kehittyä osana perusopetusjärjestelmäämme. Inkluusion edistymisen myötä kaikkien oppilaiden tasaarvoiset oppimisen ja koulunkäynnin mahdollisuudet paranevat, kun kouluissa ei leimata erilaisuutta tai poikkeamista yleisesti normaalina pidetystä, vaan hyväksytään moninaisuus luonnollisena osana elämistä, olemista ja opiskelua. Inkluusion edetessä tarvitaan edelleen erityisopetusta niin lähikouluissa kuin vaativan erityisen tuen opetusyksiköissä. Tämä artikkeli tarkastelee sairaalaopetusyksiköiden johtajien
(rehtorit, apulaisrehtorit, apulaisjohtajat ja vastuuopettajat) näkemyksiä sairaalaopetuksen
roolista ja mahdollisuuksista edistää inkluusiota koulujärjestelmässämme. Tutkimusaineisto on kerätty avoimia kysymyksiä sisältäneillä kyselylomakkeilla vuosien 2017–2019 aikana sairaalaopetuksen johtajilta. Aineisto kattaa kaikki Suomen sairaalaopetusyksiköt. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Sairaalaopetuksen johtajien näkemysten mukaan sairaalaopetus tukee inkluusiota turvaamalla erikoissairaanhoidossa olevien oppilaiden oppimis- ja koulunkäyntimahdollisuudet, vahvistamalla opintoihin kiinnittymistä, vahvistamalla oppilaita ja heidän perheitään tukevaa monialaista yhteistyötä sekä lisäämällä lähikouluille konsultaatiota. Sairaalaopetukseen jäsentyi kolme inkluusiota tukevaa
konsultaatiomuotoa: 1) sairaalaopetuksen siirtymis- ja palautuskonsultaatio (lakisääteinen),
2) ennaltaehkäisevä ja tilannearviokonsultaatio (yksittäisen, ei-sairaalaopetuksessa olevan
oppilaan koulunkäyntiin liittyvä) sekä 3) pedagoginen yleiskonsultaatio (yleiset opetusjärjestelyt, ei yksittäistä oppilasta koskeva). Konsultatiivisten palveluiden lisääntymisen myötä sairaalaopetus kehittyy inkluusion suuntaisesti tukemaan yhä paremmin lähikouluja erikoissairaanhoidossa olevien oppilaiden kohtaamisessa ja opetuksen järjestämisessä.

Lue artikkeli PDF-muodossa

Julkaistu

Kasvatuksellisesta pienluokasta yleisopetukseen: Käyttäytymishäiriöiden erityisen tuen toimintamalli ja sen tuloksellisuus

Jukka Sivola, Vesa Närhi & Hannu Savolainen

Artikkelissa kuvataan alakouluikäisille oppilaille tarkoitetun kasvatuksellisen pienluokan toimintamallia. Oppilaat ovat erityisessä tuessa käyttäytymisen ongelmiensa vuoksi, ja tutkimme luokkamuotoisen erityisopetuksen toimintamallin tuloksellisuutta oppilaan yleisopetukseen palaamisen näkökulmasta. Intervention tavoitteena on kehittää oppilaan ryhmässä toimisen taitoja, oman käyttäytymisen hallintaa ja akateemisia taitoja. Tässä tutkimuksessa analysoitua toimintamallia on kehitetty ja käytetty Joensuussa vuodesta 1990 alkaen yhdessä alakoulussa, josta tässä tutkimuksessa käytetty tieto on kerätty. Tutkimuksen kohteena olevien pienluokkien kaikkien oppilaiden (N = 162) koulupolusta on kerätty tietoa vuosina 1990–2014 opetuksen kehittämiseksi ja sen tuloksellisuuden arvioimiseksi. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että vain viidesosa kaikista tutkimuksen kohteena olevissa pienluokissa opiskelleista oppilaista tarvitsi erityisen tuen tukitoimia käyttäytymisen ongelmiensa vuoksi yläkoulussakin. Sen sijaan yli puolet oppilaista palasi onnistuneesti yleisopetusryhmään omaan lähikouluunsa viimeistään yläkoulun aikana. Onnistunut palaaminen oli huomattavasti todennäköisempää, jos kuvattu tuki oli alkanut riittävän aikaisin, vuosiluokkien 1–4 aikana. Tämän toimintamallin vaikuttavuus pysyi hyvin vakaana koko tutkimusajanjakson ajan.

Lue artikkeil pdf-muodossa

Julkaistu

Draama osallisuuden innoittajana – nuorten kokemuksellinen oppimisprosessi

Minna Saarinen, Marjatta Takala

Abstrakti:

Tässä artikkelissa kuvataan, millaisia keinoja lukiolaiset rakentavat tarjotakseen koulussa ulkopuolisiksi jääville nuorille osallisuutta ja ryhmän jäsenyyttä. Tutkimusaineisto koostuu prosessidraaman aikana kuvatuista videonauhoista, neljän nuoren kirjoittamista vapaamuotoisista esseistä ja teemahaastatteluista. Teoreettinen tausta on kokemuksellisessa oppimisessa sekä inkluusiossa. Tulosten mukaan nuoret löysivät erilaisia keinoja tarjota osallisuutta ja motivoituivat sen tarjoamiseen oman syrjään jäämisen kokemuksensa siivittämänä. Nuoret kokivat, että ulkopuolisen positiosta on mahdollista päästä jäseneksi ja että vanhat roolit voivat muuttua. Nuorilla on valmiuksia antaa sosiaalista tukea luokkaryhmästä sivuun jääneelle oppilastoverille, ja he olivat halukkaita myös ennaltaehkäisemään ulkopuolisuuden kokemusta. Vastaajat positioivat itsensä osallisiksi.

Lataa pdf

Julkaistu

Uudistunut Valteri tukee oppimista ja koulunkäyntiä

Tiina Siiskonen, Sanna Alila, Tarja Hännikäinen, Kristiina Pitkänen, Pia Walle

Abstrakti:

Valteri on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen oppimis- ja ohjauskeskus, joka tarjoaa palveluja ja asiantuntemusta monenlaisiin oppimisen ja koulunkäynnin vaikeuksiin. Juuri äskettäin toteutunut yhdistyminen verkostosta valtakunnalliseksi organisaatioksi parantaa palvelujen saavutettavuutta entisestään sekä tekee niistä entistä monipuolisempia ja kattavampia. Palvelut voivat kohdistua yksittäisten lasten ja nuorten tarpeisiin tai koko työyhteisön, kunnan tai alueen tarpeisiin. Ne voivat sisältää esimerkiksi ohjauskäyntejä ja konsultaatiota päiväkoteihin ja kouluihin, tukijaksoja, arviointi- ja kuntoutuspalveluja yksittäisille lapsille ja nuorille sekä työnohjausta ja koulutusta ammattihenkilöstölle. Palveluita voidaan tarjota valtakunnallisesti etäyhteyksien avulla tai tulemalla asiakkaan luokse sijaintipaikkakunnasta riippumatta, mikä onkin yksi koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisen edellytys. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori saa opiskella omassa lähikoulussaan kotipaikkakunnallaan ja saa siellä tarvitsemansa tuen. Siksi Valterin keskeisenä tehtävänä on tukea paikallisten ja alueellisten toimijoiden – erityisesti opetus- ja kasvatushenkilöstön, mutta myös opetuksen järjestäjien osaamista. Tämä edellyttää tietenkin lisääntyvää yhteistyötä kuntien, koulujen ja muiden toimijoiden kanssa.

Lataa pdf

Julkaistu

Oppilaiden moninaisuus perusopetuksessa haastaa pedagogiikan muuttumaan

Marjatta Mikola

Abstrakti:

Artikkelin tarkoituksena on avata koulun arjen pedagogista prosessia ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Artikkelissa kuvattu tutkimus sijoittuu inkluusiotutkimuksen kenttään. Rajaan tässä väitöstutkimukseeni pohjautuvassa artikkelissa tutkimuksen kokonaisuudesta tarkastelun kohteeksi pedagogisen oppimisympäristön. Tarkastelen koulun pedagogiikan muotoutumista ja inklusiivisen pedagogiikan mahdollisuuksia ja haasteita. Tutkimusote on etnografinen: olen kerännyt osallistuvaan havainnointiin, opettajien, koulunkäyntiavustajien ja rehtorin haastatteluihin sekä dokumenttiaineistoon perustuvan aineiston lukuvuosina 2003−2005. Tutkimuskenttänä on Kirkonkylän koulu, joka on perusopetuksen alakoulu. Analyysissa sovellan useita eri analyysitapoja: teemoittelua, typologioita ja episodeja. Tutkimus kertoo, että hajanaiset opetusjärjestelyt ja oppilaan tuen järjestämisen tapa vähentävät oppilaiden osallistumisen mahdollisuuksia. Opettajakeskeiset opetusmenetelmät ovat tutkimuskoulussa hallitsevassa asemassa, mutta niiden rinnalla voi nähdä yhteistoiminnallisten menetelmien kehittymistä. Opettajan käyttämät pedagogiset strategiat vaihtelevat tilannekohtaisesti, ja pedagogiikan muotoutumisessa tärkein tekijä on opettaja. Opettajien mielestä heterogeenisen ryhmän oppimista on haasteellista ohjata, ja pedagogiikka mielletään pikemminkin henkilökohtaiseksi kuin koulun yhteiseksi asiaksi. Johtopäätöksenä esitän, että pedagogiikan kehittäminen koulussa vastaamaan monenlaisten oppijoiden tarpeita edellyttää koulun yhteistoiminnallisuutta ja integraatiomalliin perustuvien opetusjärjestelyjen uudelleentarkastelua. Heterogeenisen ryhmän oppimisen ohjaamisen haaste on saada oppimisessa toteutumaan sekä osallistumisen mahdollisuus että oppilaan yksilöllisten tarpeiden huomiointi. Oppilaiden moninaisuus luokissa edellyttää pedagogiikkaa, joka ottaa huomioon jo lähtökohtaisesti monenlaisten oppijoiden tarpeet. Ehdotan, että inkluusioon pyrkivän koulun keskeiseksi kehittämisen kohteeksi otetaan koulun pedagogiikka erityisesti kouluyhteisön tasolla.

Lataa pdf