Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden käsitykset ja kokemukset oppimista ja koulunkäyntiä tukevista tekijöistä

Hanna-Maija Sinkkonen, Minna Närhi, Minna Kyttälä

Artikkeli käsittelee maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kokemuksia ja käsityksiä oppimisen tuesta suomalaisessa perusopetuksessa. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä perusopetuksessa on kasvanut jatkuvasti. Aiemmat suomalaiset koulututkimukset ovat osoittaneet, että maahanmuuttajataustaisen oppilaan koulumenestykseen ja koulusopeutumiseen vaikuttavat keskeisesti mm. kielitaito ja ystävyyssuhteet valtaväestön kanssa. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden omiin, koulunkäynnin tukeen liittyviin kokemuksiin perustuvia tutkimuksia on kuitenkin vähemmän. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kokemuksia ja käsityksiä heille suunnatusta oppimisen tuesta suomalaisessa perusopetuksessa. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää oppilasta, jotka olivat tulleet Suomeen vuosina 2012–2014. Tulokset osoittavat, että nuorten kokemukset saamastaan tuesta olivat myönteisiä. Varsinkin tukiopetus ja avustavan henkilökunnan antama tuki koettiin hyödyllisiksi. Tässä tutkimuksessa maahanmuuttajaoppilaan tukemiseen käytetyt opetusmenetelmät vaikuttivat kuitenkin olevan varsin suppeita ja yksilökeskeisiä.

Millaisia kokemuksia maahanmuuttajataustaisilla oppilailla oli saamastaan oppimisen tuesta vuonna 2017?

Asiasanat: maahanmuuttajaoppilas, oppimisen tuki, perusopetus

Tutkimukset

Lue artikkeli pdf-muodossa