Kieli, kojeet ja koulutus? Kuulovammaisten lasten perheet valintojen edessä

Marjatta Takala, Päivi Rainò

Abstrakti:

Tässä kerrotaan tutkimuksesta, jossa selvitettiin 29:n vaikeasti kuulovammaisen lapsen perheen valintoja. Perheet ovat täyttäneet kyselylomakkeen neljään kertaan kuuden vuoden aikana. Erityisesti tarkastellaan perheen kommunikaatiota ja tulevaisuuden odotuksia. Suurin osa perheistä valitsi lapselleen sisäkorvaistutteen ja sen mukana puhutun kielen. Jos perheessä oli kuulovammainen vanhempi, viittomakieli oli yksi perheen käyttämistä kielistä. Muutenkin viittominen eri muodoissa kulki puheen rinnalla lähes joka perheessä. Mukana olleista lapsista kolmasosalla oli kuulovamman lisäksi jokin muu vamma. Erityisesti näissä perheissä käytettiin puheen lisäksi jotain viittomisen varianttia tai viittomakieltä. Perheet eivät aina saaneet asiantuntijoilta tukea kielivalinnoilleen, viittomista arvosteltiin. Tavallinen päiväkotiryhmä ja yleisopetus olivat yleisiä valintoja, mutta osa halusi lapsensa erityisopetuksen pariin. Perheen piti toimia usein lapsensa asianajajana, asioiden hoitajana ja informanttina. Jo varhaisessa vaiheessa tarvittaisiin enemmän ja monipuolisempaa tietoa esimerkiksi eri kieli- ja kouluvaihtoehdoista, toisaalta kaivataan perheen tekemien valintojen kunnioitusta ja tukemista. Kuusivuotisen seurantatutkimuksen loppuvaiheessa suurimmalla osalla oli ainakin kaksi kieltä tai kielen muotoa käytössään, näistä kuitenkin puhuttu kieli oli dominoivana.

Lataa pdf