Tutkimusartikkelissaan ”Opettajan asenne heijastui suoraan oppilaan koulumenestykseen” – Riittävät ja riittämättömät tukitoimet koulussa ADHD-perheiden näkökulmasta viime vuosien aikana Erja Sandberg ja Heidi Harju-Luukkainen (2017) tarkastelevat Suomen kouluissa tarjottavia tukitoimia silloin, kun perheessä on ADHD-oireinen peruskoulun oppilas. Tutkimusaineisto sijoittui vuosille 2000–2014. Tutkimukseen osallistuneista 208 perheestä 108 valittiin jatkotutkimukseen, sillä niihin kuului tutkimusaikana peruskoululainen, jolla esiintyi merkittäviä ADHD-oireita. Kaikkiaan vain puolet (51 %) perheistä piti ADHD-oppilaan saamia tukitoimia riittävinä.
Riittävä tuen saaminen on tärkeää erityisesti heti kun ADHD-oireita havaitaan, sillä ADHD-oireinen oppilas on tutkimusten mukaan keskimäärin alttiimpi akateemiselle alisuoriutumiselle kuin kognitiivisesti samantasoinen oppilas, jolla oireita ei ilmene. ADHD-oireita voivat olla keskittymisen hankaluus, tarkkaamattomuus, heikko toimintakyky, impulsiivisuus, käyttäytymishäiriöt sekä toiminnanohjauksen ja elämänhallinnan pulmat. Lisäksi sosiaalisissa taidoissa voi ilmetä puutteita, vireystilan säätely voi tuottaa vaikeuksia ja reagointi käyttäytymisestä saatuun palautteeseen voi olla poikkeavaa.
Verkkovälitteisenä etnografisena tutkimuksena, netnografiana, toteutettu tutkimus pyrki keräämään kokemusperäistä tietoa yhteiskunnan tukipalveluiden toimivuudesta silloin, kun ADHD on vahvasti läsnä perheen arjessa. Jatkotutkimukseen osallistuneista perheistä 51 % piti tukitoimia riittävinä, siinä missä 49 % piti tukea riittämättömänä. Vastauksissa korostuivat opettajien ennakkoasenteet, ADHD-tietotaito, vahvuusajattelu, moniammatillinen yhteistyö sekä kodin ja koulun yhteistyö. Jos edellä mainitut osa-alueet olivat kunnossa, tuki koettiin riittäväksi, ja päinvastoin. Opettajan asennoitumista pidettiin koulun tukitoimien lähtökohtana. Vanhempien kokemusten perusteella opettajien asennoituminen ADHD-oireiseen oppilaaseen heijastui suoraan lapsen koulusuoriutumiseen – paitsi negatiivisesti, myös positiivisesti silloin, kun asennoituminen oli kannustavaa. Opettajan ajanmukaisen tietotaidon ja pedagogisten ratkaisujen koettiin myös vaikuttavan oppilaan pärjäämiseen ja opettajan kykyyn tunnistaa ADHD-oireilu varhaisessa vaiheessa.
Moniammatillisen yhteistyön ja kasvatuskumppanuuden myötä vanhemmat kokivat lisäksi olevansa riittävän tietoisia lastensa suoriutumisesta, saavansa monipuolisesti tietoa heidän oireistaan, sekä pystyvänsä suunnittelemaan konkreettisten tukitoimien järjestelyn paremmin. Kaikkiaan tulokset tyytymättömyydestä tarjottuihin tukitoimiin ovat huolestuttavia. Vuonna 2014 uudistuneiden opetussuunnitelman perusteiden myötä korostuva kasvatuskumppanuus ja vanhempien kokemukset onkin syytä huomioida jatkossa paremmin koulun arjessa myös tukitoimia suunniteltaessa ja toteutettaessa.
Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti Bulletinissa 2/2017.
Timi Tervo, erityispedagogiikan kandidaattiopiskelija, harjoittelija