Bulletin 1/2022
Mitä tietoa seulontatieto kertoo opettajalle? Tarkastelussa monikielinen oppilasryhmä ja lukutaidon tuen tarpeen seulonta
Juli-Anna Aerila, Miina Orell, Johanna Lähteelä, Mari Siipola, Teemu Mäkelä & Nina Högerman
Tutkimuksessa selvitettiin, millaista tietoa monikielisten oppilaiden lukutaidosta saadaan,
kun lukutaitoa ja tuen tarvetta seurataan systemaattisesti seulontatutkimuksin. Aineistona on erään monikielisen alakoulun toisen (N = 115) ja kolmannen luokan oppilaiden (N = 112) lukutaidon tuen tarpeen seulonta-aineisto. Oppilaat tekivät kolme kertaa lukuvuodessa LukiMat-testin tuen tarpeiden tunnistamiseen suunnattuja tehtäviä, jotka mittasivat teknistä lukemista, lukemisen sujuvuutta sekä tekstin lukemista. Oppilaiden tehtäväkohtaisia tuloksia tarkasteltiin määrällisin menetelmin ja luokittelemalla oppilaat pistemäärien perusteella Eklundin ja muiden (2013) suomalaisaineiston mukaisiin lukijaryhmiin. Monikielisten oppilaiden pistemäärät kasvoivat lukuvuoden aikana
tilastollisesti merkitsevästi erityisesti lukusujuvuudessa ja merkityksettömien sanojen
lukemisessa. Tutkimuksessa oppilaiden sukupuolella ei ollut merkitystä lähes millään
lukutaidon osa-alueella. Sen sijaan oppilaat, joiden kotona ei ollut suomea äidinkielenään
puhuvaa huoltajaa, saivat lukusujuvuudessa sekä tekstin lukemisessa heikompia tuloksia
kuin oppilaat, joiden kotona oli suomea äidinkielenään puhuva huoltaja. Vain teknistä lukutaitoa mittaavassa tehtävässä, jossa luetaan merkityksettömiä sanoja, oppilaan perheen kielitaustalla ei ollut merkitystä. Tutkimus vahvistaa aikaisemmissa tutkimuksissa tehtyä havaintoa, että tuen tarpeen seulonnan tulee olla systemaattista, jotta se tuottaa monipuolista tietoa lukutaidon kehittymisestä ja mahdollistaa yksilöllisen kehityksen seuraamisen. Lisäksi seulonta antaa opettajalle välineitä opetuksen suunnitteluun.
Huoltajien koulusitoutuneisuus sekä huoltaja-arvio oppilaan käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksista
Kaisa Lahti, Katri Vainio & Erkko Sointu
Aikaisemman tutkimuksen mukaan huoltajien koulusitoutuneisuus tukee oppilaan koulumenestystä ja sosioemotionaalisten taitojen kehittymistä. Lisäksi kodin arvioimilla käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksilla näyttäisi olevan yhteyttä koulumenestykseen ja -työskentelyyn. Koulusitoutuneisuutta sekä käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksia yhdistävää empiiristä tutkimusta on kuitenkin saatavilla vähän. Artikkelissa tarkastellaan 294 huoltajan näkemystä heidän koulusitoutuneisuudestaan sekä heidän arviotaan oppilaan (lapsensa) käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksista. Vuosiluokilla 1–9 olevien oppilaiden huoltajien arviointeja tutkittiin sekä kokonaisuutena että huoltajan koulutustaustan ja oppilaan saaman tuen, sukupuolen ja vuosiluokkaryhmän suhteen. Tulosten perusteella huoltajien koulusitoutuneisuus oli vahvaa, lukuun ottamatta sitä, että he pitivät vain vähän yhteyttä kouluun, mikä vaikuttaisi olevan tyypillistä suomalaiselle koululle. Tukea saaneiden oppilaiden huoltajat olivat muita huoltajia enemmän yhteydessä kouluun, mutta luottivat kouluun vähemmän. Huoltajat arvioivat oppilaiden käyttäytymisen ja tunteiden vahvuudet korkeiksi. Ryhmittelyanalyyseissä erityisesti tyttöjen sekä yleisen tuen oppilaiden käyttäytymisen ja tunteiden vahvuudet korostuivat. Huoltajien koulusitoutuneisuuden avulla voidaan tukea oppilaiden käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksia.
Digitaalisen Nuorten Kompassi plus -hyvinvointiohjelman soveltuvuus lukiolaisille
Anne Puolakanaho, Kirsikka Kaipainen, Noona Kiuru, Päivi Lappalainen, Katariina Keinonen & Raimo Lappalainen
Psyykkinen hyvinvointi on kulmakivi, johon nuoren oppiminen nojaa; hyvinvointi vaikuttaa merkittävällä tavalla nuoren opintosuoriutumiseen ja työelämävalmiuksien omaksumiseen. Tämä on tiedostettu nykyisessä lainsäädännössä, joka velvoittaa oppilaitoksia vahvistamaan opiskelijoiden hyvinvointia. Tarvitaan tutkittuja, vaikuttavia, helposti saatavilla olevia menetelmiä, joilla voidaan laaja-alaisesti tukea nuorten hyvinvointia erilaisista ammatillisista viitekehyksistä käsin. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella on kehitetty tähän haasteeseen vastaava Nuorten Kompassi plus -hyvinvointiohjelma, joka perustuu hyväksyntä- ja tietoisuustaitojen harjoitteluun sekä arvotyöskentelyyn. Se toimii verkkoselaimessa ja kestää viisi viikkoa.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on arvioida tämän yhdeksäsluokkalaisille nuorille kehitetyn hyvinvointiohjelman soveltuvuutta lukiolaisille sekä tunnistaa ohjelman kehittämistarpeita. Ohjelma otettiin käyttöön yhdessä lukiossa syksyllä 2020, ja sitä käytettiin osana opetussuunnitelmaa aineenopettajien välisenä yhteistyönä. Tulokset perustuvat 99 lukiolaisen ja neljän koululla toimineen ammattilaisen kyselyvastauksiin ja kokemuspalautteisiin.
Tulosten mukaan suurin osa (83 %) lukiolaisista kävi läpi vähintään suositellun määrän ohjelman harjoituksista. Lukiolaisten kokemukset etenkin ohjelman vuorovaikutteisista sisällöistä olivat myönteisiä, vaikka mieluisimmat harjoitustyypit vaihtelivat. Lukiolaiset myös kokivat oppineensa ohjelmassa harjoiteltuja keskeisiä hyvinvointitaitoja. Sekä ohjelman käyttöaktiivisuutta että taitojen oppimista ennakoi nuoren raportoima muutoshalukkuus. Myös koulun ammattilaisilla oli myönteisiä kokemuksia ohjelman käytöstä. On kuitenkin todennäköistä, että ammattilaiset kykenisivät laajentamaan ohjelman käyttömahdollisuuksia koulukohtaisen suunnittelun ja aiheeseen liittyvän, syventävän koulutuksen myötä.
Kaksoisvaikeushypoteesi lapsilla,joilla on oppimisvaikeuksia
Anna-Bella Nivala, Riikka Heikkilä, Minna Torppa, Vesa Närhi, Mikko Aro & Timo Ahonen
Kaksoisvaikeusoletuksen mukaan keskeisimmät luku- ja kirjoitustaidon taustataidot, fonologinen tietoisuus ja nopea nimeäminen, ennustavat lukivaikeuksia osin toisistaan erillään. Vaikeudet molemmissa taustataidoissa johtavat vaikeammanasteisiin lukivaikeuksiin kuin yksittäin esiintyessään. Tässä artikkelissa esitellään keskeiset havainnot Heikkilän, Torpan, Aron, Närhen ja Ahosen tutkimuksesta (2016), jossa selvitettiin, onko kaksoisvaikeudella yhteyttä lukemisen vaikeuksien lisäksi myös oppimisvaikeuksiin matematiikassa ja tarkkaavuudessa. Tutkimuksen kohteena oli luokilla
2–6 olevia lapsia (n = 205), joilla oli yksittäisiä tai päällekkäisiä oppimisen vaikeuksia lukitaidoissa, matematiikassa ja/tai tarkkaavuudessa. Lapset luokiteltiin neljään eri ryhmään heidän fonologisen tietoisuuden sekä nopean nimeämisen taitojensa perusteella: 1) fonologisen tietoisuuden vaikeus (FON), 2) nopean nimeämisen vaikeus (NIM), 3) kaksoisvaikeus (KV) ja 4) ei vaikeuksia (EV). Tulokset tukivat kaksoisvaikeushypoteesia siten, että kaksoisvaikeus osoittautui olevan yleinen lukivaikeuden taustavaikuttaja ja se oli yhteydessä vaikeammanasteisiin lukemisen vaikeuksiin. Tutkimuksen mukaan kaksoisvaikeus oli yhteydessä erityisesti lukivaikeuksiin, mutta ei suoraan matematiikan tai tarkkaavuuden vaikeuksiin.
Tukivastemallitehtävä opettajien täydennyskoulutusjaksolla
Minna Kyttälä, Solja Lehtinen, Milla Rantamäki & Piia M. Björn
Opettajille suunnatulla lyhyellä, matemaattisten taitojen tukemiseen liittyvällä täydennyskoulutusjaksolla järjestettiin tukivastemallikokeilu. Tässä kuvataan tukivastemallitehtävän toteutus ja se, miten opettajat omaksuivat tukivastemallin keskeisiä ominaispiirteitä. Lisäksi kuvataan tehtävän suorittaneiden opettajien käsityksiä ja kokemuksia tukivastemallitehtävästä ja heidän omasta osaamisestaan. Aineisto on kerätty osana OPA-hanketta, ja se koostuu 25:stä tukivastemallitehtävän raportista ja kyselyvastauksista. Harjoitustehtäväraporttien perusteella suurin osa opettajista oli ymmärtänyt yhden tukivastemallin keskeisistä periaatteista: tuen vaikuttavuuden seuraamisen. Kyselyn mukaan opettajat suhtautuivat tukivastemalliin myönteisesti, kokivat osaavansa sen keskeiset periaatteet ja havaitsivat sen soveltuvan erinomaisesti oppimisen tukemiseen matematiikassa. Suurin osa koki, että tukivastemallikokeilu oli muuttanut heidän käsitystään oppimisen tuen toteutuksesta ja arvioinnista. Lyhyen täydennyskoulutusjakson aikana suurin osa koulutukseen osallistuneista opettajista
kykeni omaksumaan tukivastemallin keskeisiä piirteitä ja toteuttamaan ne vähintään suunnitelman tasolla harjoitustyössään.
Lapsen varhaisen sanaston kehityksen arviointi Sanaseula-menetelmän avulla
Suvi Stolt
Suvi Vehkavuori
Sanasto on keskeinen toisella ikävuodella kehittyvä kielitaidon osa-alue. Sanaston kehitys voidaan jakaa ymmärretyn ja ilmaistun sanaston kehitykseen, jotka kehittyvät osin eritahtisesti. Kliinisessä työssä on käytettävissä vain vähän menetelmiä, jotka on tarkoitettu varhaisen, kaksivuotiaan tai nuoremman lapsen sanaston arviointiin. Tässä kirjoituksessa kuvataan uuden, varhaisen sanaston arviointiin tarkoitetun Sanaseula-menetelmän validointi- ja normitutkimuksen keskeisiä tuloksia. Menetelmä sisältää kaksi versiota, Vauveli-version (suunnattu ikävälille 9–18 kk) sekä Taapero-version (suunnattu ikävälille 18–24 kk). Artikkelissa tarkastellaan Sanaseulan kykyä tunnistaa kehittyvän sanaston piirteet, sekä kykyä tunnistaa heikosti ilmaistun sanaston kehityksessään, ja toisaalta heikosti/ikätasoisesti kokonaiskielellisessä kehityksessään, edenneet kaksivuotiaat lapset. Lisäksi tarkastellaan menetelmän antamien tulosten yhteyksiä lapsen myöhempään kielenkehitykseen ja pohditaan menetelmän kliinisiä käyttömahdollisuuksia. Sanaseula antaa rinnasteista tietoa lapsen sanaston kehityksestä kuin muut käytettävissä olevat menetelmät. Menetelmä tunnistaa erittäin hyvin ilmaistun sanaston kehityksessään heikosti edenneet kaksivuotiaat lapset. Kokonaiskielellisessä kehityksessään heikosti edenneet lapset sen sijaan tunnistettiin parhaiten käyttämällä kahta seulatyyppistä arviointimenetelmää, Sanaseulaa ja Esikko-menetelmää, rinnakkain. Sanaseula tunnistaa erittäin hyvin kokonaiskielellisessä kehityksessään ikätason mukaisesti kehittyneet kaksivuotiaat lapset. Sanaseulan toisen ikävuoden loppupuolella saaduilla tuloksilla on merkitseviä yhteyksiä lapsen kielelliseen kehitykseen aina viisivuotiaaksi saakka. Sanaseula sopii helppo- käyttöisyytensä vuoksi eri ammattikuntien, esimerkiksi lääkäreiden, neuvolaterveydenhoitajien ja puheterapeuttien, käyttöön. Menetelmää voidaan käyttää esimerkiksi neuvoloissa ja yliopistosairaaloiden riskilasten kehitysseurantapoliklinikoilla.
Vammaistutkimuksen teemanumero 2022
JOHDANTO
Kasvatuksen ja koulutuksen kontekstien vammaistutkimuksellinen tarkastelu
Touko Vaahtera & Juho Honkasilta
TUTKIMUKSET
Osallistavasta kasvatuksesta ulossulkemiseen? Diskurssiteoreettinen luenta Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 inkluusiokäsityksestä
Tuomas Tervasmäki
Vammaisten ihmisten syrjintäkokemuksia koulutuksen kentällä.
Antti Teittinen & Hannu T. Vesala
Erityisen tuen tarpeen merkitys nuorten aikuisten koulutuselämänkulun kerronnassa.
Anna-Maija Niemi
Ihanneopiskelijan haamu – Kyvykkyysihanteet opiskelijoiden tarinoissa
Jasu da Silva Gonçalves & Elina Ikävalko
Vammaispalvelujärjestelmän pedagogiikka – Kehitysvammadiagnoosin tienviittoja
työntekijäkansalaisuuteen.
Katariina Hakala
TUTKITTU JUTTU
Kehitysvammaiset henkilöt tutkimuksessa – osallistumista vai osallisuutta?
Ella Rönkkö, Satu Peltomäki, Sirpa Granö & Elina Kontu
Bulletin 4/2021
”Pystynkö minä?” – Lasten uskomukset omista kyvyistään merkityksellisiä lukutaidon kehittymiselle
Pilvi Peura
Pilvi Peuran erityispedagogiikan väitöskirja “Children’s reading self-efficacy: Specificity,
trajectories of change and relation to reading fluency development” tarkastettiin Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen ja psykologian tiedekunnassa 19.6.2021. Vastaväittäjänä toimi professori Jaana Viljaranta Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena Mikko Aro Jyväskylän yliopistosta.
Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen tekstivalinnat eri opettajaryhmien kuvaamina
Mirja Tarnanen, Jenni Ruotsalainen, Marja-Kristiina Lerkkanen, Sari Sulkunen, Kaisa Leino, Mikko Aro & Minna-Riitta Luukka
Tässä artikkelissa tarkastellaan luku- ja kirjoitustaidon opetuksen tekstivalintoja varhaiskasvatuksen opettajien sekä luokan-, erityis- ja aineenopettajien kuvaamina. Tekstivalinnat ymmärretään tässä tutkimuksessa osana tekstikäytänteitä, joilla viitataan tekstin tuottamisja tulkitsemistaitoihin ja joiden ymmärretään kehittyvän sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Tutkimuksen kyselyaineisto on kerätty osana LUKILOKI-koulutushanketta, jonka tavoitteena oli tarjota opettajille valmiuksia ja menetelmiä
luku- ja kirjoitustaidon opettamiseen sekä näiden taitojen tukemiseen. Kyselyyn vastasi 478 opettajaa. Aineisto on analysoitu varianssianalyysilla. Kokonaisuutena eri opettajaryhmien raportoimat tekstivalinnat osoittautuivat luku- ja kirjoitustaidon opetuksessa monipuolisiksi, joskaan digitaalisia ja multimodaalisia tekstejä ei hyödynnetä kovin usein. Varhaiskasvatuksen opettajien tekstivalinnat sisälsivät monipuolisemmin muita kuin painettuja tekstejä, kun taas aineenopettajien vastauksissa tekstilajien kirjo oli laajin. Kaikille opettajaryhmille yhteisinä tekstivalintoina näyttäytyivät ohjeet ja kaunokirjalliset tekstit.
Opettajien stressi ja tuen tarpeet oppimisvaikeusoppijoiden opettamisessa Covid-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana
Päivi Merjonen, Paula Salmi, Juha-Matti Latvala & Henrik Husberg
Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että minäpystyvyyden kokemus on yhteydessä koettuun stressiin. Yhteyttä on kuitenkin tutkittu Suomessa vähänlaisesti, erityisesti oppimisvaikeusoppijoiden opetuksessa sekä Covid-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana. Myös siitä, millaisia tuen tarpeita opettajilla on oppimisvaikeusoppijoiden etäopetuksessa, on puutteellisesti tietoa. Tarkastelimme sähköisen kyselyaineiston avulla (N = 161), millaista tukea opettajat tunsivat tarvitsevansa
ja mitkä tekijät selittävät opettajan stressiä ja
tuen tarpeita oppimisvaikeusoppilaiden opetuksessa poikkeustilan aikana. Mitä heikommaksi opettaja arvioi minäpystyvyytensä ja mitä ylemmällä luokka-asteella hän työskenteli, sitä enemmän hänellä oli työstressiä. Alemmalla luokka-asteella työskentely ja vahva minäpystyvyys lisäsivät todennäköisyyttä, että opettaja kaipaa itselleen tukea kotien tukemiseen. Enemmän tukea oppilaiden motivointiin tarvitsivat uudet opettajat sekä opettajat, jotka työskentelivät ylemmillä luokka-asteilla. Oppilaiden tietotekniset valmiudet olivat paremmat ylemmillä luokka-asteilla, ja mitä paremmat ne olivat, sitä parempana opettajat pitivät ammatillista minäpystyvyyttään. Opettajille tulisi olla tarjolla riittävästi tukea etäopetukseen poikkeustilaolosuhteissa.
Erityislasten vanhempien kokema uupumus ja tuen tarve
Matilda Sorkkila, Paula Fågel, Sonja Kukknen & Kaisa Aunola
Vanhemmuuden uupumus on vakava oireyhtymä, joka on seurausta pitkäaikaisesta stressistä vanhemmuudessa. Uupuneille vanhemmille tarjottu tuki on ensiarvoisen tärkeää, sillä vanhemman hyvinvointi heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Erityislapsen hoitaminen lisää vanhemman uupumisen riskiä, sillä se tuo mukanaan lisäkuormitusta sekä sen myötä kokemuksen poikkeuksellisesta vanhemmuudesta. Erityislasten vanhempien uupumista koskeva tutkimus on ollut kuitenkin vähäistä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, onko erityislasten vanhemmilla enemmän uupumusta kuin muiden perheiden vanhemmilla ja mikä uupumuksen osa-alueista selittää selkeimmin eroa erityislasten vanhempien ja muiden vanhempien välillä. Lisäksi tarkasteltiin, millaista tukea erityislasten vanhemmat toivoisivat saavansa. Tutkimukseen osallistui 1 725 suomalaisvanhempaa, joista 24 prosenttia oli erityislapsen vanhempia. Kyselylomakkeella kerätyn aineiston analysoinnissa hyödynnettiin määrällisen aineiston osalta monimuuttujaista varianssianalyysiä ja laadullisen aineiston osalta temaattista analyysiä. Tulokset osoittivat, että erityislasten vanhemmat uupuvat muita vanhempia enemmän ja että erityislapsen vanhempana oleminen liittyy erityisesti uupumusasteiseen väsymykseen. Lisäksi koottiin toiveita siitä, millaista tukea erityislasten vanhemmat haluaisivat saada. Kaiken kaikkiaan
erityislasten vanhemmille tarjottavan tuen tulisi vahvistaa vanhemman hyvinvointia ja perustua heidän yksilölliseen tilanteeseensa. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa erityislapsen vanhempien kokemusmaailmasta, lisää ymmärrystä erityislapsen vanhempien uupumuksesta ja siten auttaa kehittämään heille tarjottavaa tukea.
Oppilaiden tietämys oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjoista sekä osallisuus niiden laadintaa käsittelevissä palavereissa
Ilona Anttila, Maiju Noux & Tanja Vehkakoski
Oppilaiden osallisuus oman oppimisensa suunnittelussa on yksi oppimisen ja koulunkäynnin tuen lähtökohdista. Tästä huolimatta ei ole juurikaan tutkittu, miltä tuen suunnittelu sekä siihen liittyvät palaverit ja asiakirjat näyttävät oppilaiden näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka hyvin oppilaat tunsivat heille laaditut oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjat (oppimissuunnitelma, henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS) ja millaisia palavereihin osallistumisen tyyppejä oppilaiden haastatteluista oli löydettävissä. Tutkimusaineisto koostui kuudes- ja
yhdeksäsluokkalaisten tehostettua tai erityistä tukea saavien oppilaiden haastatteluista (N = 9), jotka analysoitiin tyypittelemällä. Tutkimustulokset osoittivat, että osalle oppilaista asiakirja oli vieras asia, osalla oli siitä yleistä tietoa ja osa tunsi sen omakohtaisesti. Osallisuuden suhteen oppilaat asemoituivat joko nimellisiksi, aikuislähtöisiksi, aloitteellisiksi tai päätösvaltaisiksi osallistujiksi. Tutkimus antoi viitteitä siitä, että oppilaiden osallisuus jää palavereissa pääosin muodolliseksi tai aikuiselle alisteiseksi eikä oppilaalla ole aktiivista roolia oman asiakirjansa laadinnassa. Jatkossa on kehitettävä tapoja vahvistaa oppilaiden osallisuutta ja harjoiteltava palavereihin osallistumista jo oppitunneilla.
Bulletin 3/2021
Esiopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukeminen ThinkMath-interventiolla
Riikka Mononen, Pirjo Aunio & Siri Leijo
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin matemaattisiin suhdetaitoihin ja laskemisen taitoihin
keskittyvän ThinkMath-intervention vaikutusta matemaattisissa taidoissa tukea tarvitsevien esiopetusikäisten lasten oppimiseen. Tutkimukseen osallistui 191 lasta, joista interventioon osallistui 39 matemaattisissa taidoissa joko selkeästi tai jonkin verran tukea
tarvitsevaa lasta. Esiopettajat toteuttivat intervention osana esiopetuspäivää. Opetustuokiot pidettiin pienryhmässä, kahdesti viikossa kahden kuukauden ajan. Lasten matemaattista osaamista arvioitiin ennen interventiojaksoa sekä välittömästi ja viivästetysti sen jälkeen. Tulosten mukaan interventio-ohjelmalla oli myönteinen vaikutus selkeästi tukea tarvitsevien lasten matemaattisten taitojen oppimiseen. Sen sijaan jonkin verran tukea tarvitsevien lasten interventioryhmä ei eronnut taitotasoverrokeistaan missään tutkimuksen vaiheessa. Tuloksemme osoittavat, että selkeästi matemaattisissa taidoissa tukea tarvitsevat lapset on tärkeää tunnistaa jo esiopetusiässä ja heille tulisi tarjota lisätukea pienryhmässä matemaattisten taitojen harjoitteluun ohjelmalla,
jossa korostuu eksplisiittinen opetus ja havainnollistamismateriaalien käyttö.
Oppilaiden lukustrategiat ja niihin yhteydessä olevat tekijät 9. luokalla
Katariina Hiltunen, Laura Annala, Eija Pakarainen & Marja-Kristiina Lerkkanen
Tutkimuksessa selvitettiin lukutaidon yhteyttä yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden lukustrategioihin. Lisäksi tarkasteltiin, oliko taustamuuttujilla (sukupuoli, lukutottumukset ja
vanhempien koulutustausta) yhteyttä oppilaiden lukustrategioihin. Tutkimusaineisto oli osa
laajempaa Alkuportaat-pitkittäistutkimuksen 9. luokan oppilasaineistoa (n = 1 745 oppilasta, joista 829 oli tyttöjä ja 916 poikia). Oppilaiden lukutaitoa mitattiin lukemisen sujuvuuden ja tekstin ymmärtämisen tehtävillä. Oppilaat arvioivat lukustrategioiden hyödyllisyyttä ja lukutottumuksiaan vastaamalla kyselylomakkeeseen. Analyyseissa huomioitiin myös oppilaan sukupuoli ja vanhempien koulutustausta. Muuttujien välisiä yhteyksiä analysoitiin kolmitasoisella regressiomallilla. Oppilaat arvioivat hyödyllisimmiksi lukustrategioiksi sellaiset vaihtoehdot, joissa mainittiin tekstin tai kysymysten huolellinen lukeminen, tekstin tiivistäminen omin sanoin, tekstin sisällöstä keskusteleminen ja tekstin tärkeiden kohtien alleviivaaminen. Oppilaiden arviot olivat lähestulkoon linjassa lukutaidon ammattilaisten arvioiden kanssa, joten voidaan todeta, että yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden käsitykset lukustrategioiden hyödyllisyydestä olivat perusteltuja. Tulokset osoittivat oppilastasolla, että lukutaidolla oli positiivinen yhteys yhdeksäsluokkalaisten lukustrategioihin: mitä parempi lukutaito oppilaalla oli, sitä paremmat hänen lukustrategiansa olivat. Tytöillä havaittiin olevan paremmat lukustrategiat kuin pojilla. Lukutottumusten osalta tulokset osoittivat, että mitä enemmän oppilaat lukivat vapaa-ajallaan, sitä paremmat heidän lukustrategiansa olivat. Lisäksi mitä korkeampi koulutus vanhemmilla oli, sitä paremmat olivat myös oppilaiden lukustrategiat.
Opettajien kokemuksia opiskelun erityisten painoalueiden mukaisesta opetuksesta
Anna Orrenmaa, Anne Jyrkiäinen & Minna Mäkihonko
Tämä artikkeli perustuu Anna Orrenmaan vuonna 2020 valmistuneeseen pro gradu -tutkimukseen ”Opiskelun erityiset painoalueet eriyttämisen menetelmänä” (Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta). Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa opettajien kokemuksia erityisten painoalueiden mukaisen opetuksen toteuttamisesta ja niiden käytöstä opetuksessa. Tutkimus oli laadullinen, ja aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja sähköisellä kyselyllä. Tutkimukseen osallistuneet opettajat olivat luokanopettajia, aineenopettajia ja erityisopettajia.
Tutkimustulokset jakautuivat kahteen pääteemaan: opettajien kokemukset painoalueisiin perustuvan opetuksen toteuttamisesta ja opettajien kokemukset painoalueisiin
perustuvan opetuksen käytöstä. Tutkimuksen mukaan opiskelun erityisiin painoalueisiin perustuvan opetuksen toteuttamisessa huomioon otettavia asioita ovat opiskelun erityisten painoalueiden suunnittelu, oppisisällön ja materiaalin eriyttäminen, oppilaan oppimisen tukeminen sekä oppilaan tuen tarpeen huomioiminen arvioinnissa. Erityisten painoalueiden käytöstä opetuksessa oli opettajien mukaan monia hyötyjä: oppilaiden opintojen eteneminen, oppisisältöjen jäsentyminen oppilaille sekä yksilöllistämisen tarpeen väheneminen. Aineistosta erottui myös opetusta vaikeuttavia tekijöitä, jotka kiteytyivät ohjeistuksien riittämättömyyteen ja aineenopettajien sitoutumattomuuteen.
Tutkimukseen osallistuneet opettajat pitivät opiskelun erityisiä painoalueita oppilaiden kannalta merkityksellisenä menetelmänä. Opettajia voidaan tukea sen käyttöönotossa
seuraavin toimenpitein: tarvittavien resurssien suuntaaminen luokkiin, joissa on erityisin painoaluein opiskelevia oppilaita, selkeä valtakunnallinen ohjeistus ja opettajille tarjottava täydennyskoulutus.
Sairaalaopetus ja inkluusio
Tanja Äärelä, Kaarina Määttä & Jyrki Huusko
Inkluusio ohjaa koulujärjestelmämme kehittämistä, ja myös sairaalaopetuksen tulee kehittyä osana perusopetusjärjestelmäämme. Inkluusion edistymisen myötä kaikkien oppilaiden tasaarvoiset oppimisen ja koulunkäynnin mahdollisuudet paranevat, kun kouluissa ei leimata erilaisuutta tai poikkeamista yleisesti normaalina pidetystä, vaan hyväksytään moninaisuus luonnollisena osana elämistä, olemista ja opiskelua. Inkluusion edetessä tarvitaan edelleen erityisopetusta niin lähikouluissa kuin vaativan erityisen tuen opetusyksiköissä. Tämä artikkeli tarkastelee sairaalaopetusyksiköiden johtajien
(rehtorit, apulaisrehtorit, apulaisjohtajat ja vastuuopettajat) näkemyksiä sairaalaopetuksen
roolista ja mahdollisuuksista edistää inkluusiota koulujärjestelmässämme. Tutkimusaineisto on kerätty avoimia kysymyksiä sisältäneillä kyselylomakkeilla vuosien 2017–2019 aikana sairaalaopetuksen johtajilta. Aineisto kattaa kaikki Suomen sairaalaopetusyksiköt. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Sairaalaopetuksen johtajien näkemysten mukaan sairaalaopetus tukee inkluusiota turvaamalla erikoissairaanhoidossa olevien oppilaiden oppimis- ja koulunkäyntimahdollisuudet, vahvistamalla opintoihin kiinnittymistä, vahvistamalla oppilaita ja heidän perheitään tukevaa monialaista yhteistyötä sekä lisäämällä lähikouluille konsultaatiota. Sairaalaopetukseen jäsentyi kolme inkluusiota tukevaa
konsultaatiomuotoa: 1) sairaalaopetuksen siirtymis- ja palautuskonsultaatio (lakisääteinen),
2) ennaltaehkäisevä ja tilannearviokonsultaatio (yksittäisen, ei-sairaalaopetuksessa olevan
oppilaan koulunkäyntiin liittyvä) sekä 3) pedagoginen yleiskonsultaatio (yleiset opetusjärjestelyt, ei yksittäistä oppilasta koskeva). Konsultatiivisten palveluiden lisääntymisen myötä sairaalaopetus kehittyy inkluusion suuntaisesti tukemaan yhä paremmin lähikouluja erikoissairaanhoidossa olevien oppilaiden kohtaamisessa ja opetuksen järjestämisessä.
Opettajat ammatillisina toimijoina inkluusiota edistämässä
Riikka Sirkko