Lukuteatterissa harjoitellaan ilmaisevaa ääneenlukua näytelmätekstien parissa lapsia innostavalla tavalla.
Viidentoista oppitunnin mittaista lukuteatterijaksoa kokeiltiin yhdellä koululla kolmannen luokan heikkojen lukijoiden parissa. Lukutaitojen kehitystä seurattiin suhteessa kahteen verrokkiryhmään: koulun tukea saaviin heikkoihin lukijoihin ja tyypillisesti lukeviin oppilaisiin.
Heikoista lukijoista vain lukuteatteriryhmään osallistuneet oppilaat kehittyivät lukusujuvuudessa.
Oppilaat pitivät lukuteatterista paljon, ja heidän minäpystyvyydessään havaittiin myönteistä kehitystä.
Pienryhmätoimintana järjestettävä lukuteatteri on erittäin lupaava lukemisen kohdennetun tuen muoto.
Kissatarina – uusi menetelmä lasten kerrontaitojen arvioimiseen
Leena Mäkinen
Lasten kerrontataitojen arviointi osana lapsen laajempaa kielellistä tutkimusta on tärkeää, sillä kerronta on merkittävä kielenkehityksen osaalue ja kerronnan vaikeuksia esiintyy esimerkiksi lapsilla, joilla on kehityksellinen kielihäiriö tai autismikirjon häiriö. Kerrontataitojen arviointiin on Suomessa ollut varsin vähän tutkittuja menetelmiä, eikä kuvasarjan pohjalta kerrontaan ole ollut käytössä lainkaan viitearvoja. Kissatarina – Lasten kerrontataitojen arviointimenetelmä perustuu tutkittuun tietoon kerrontataitojen kehityksestä ja arvioinnista. Testi on tarkoitettu erityisesti puheterapeuttien työvälineeksi, ja sen pääasiallinen käyttötarkoitus on auttaa tunnistamaan lapset, joiden kerrontataidot ovat tuen tarpeessa. Huolellinen arviointi on tehokkaan ja lapsen kielellisten vaikeuksien ydinongelmiin keskittyvän kuntoutuksen perusta. Kissatarinassa lasten kertomuksista arvioidaan relevantin informaatiosisällön määrää ja tarkkuutta. Testiin on laadittu persentiiliarvot, joiden avulla lasten suoriutumista voidaan tarkastella suhteessa viiteaineistoon. Tässä artikkelissa kuvataan tarkemmin Kissatarina-arviointimenetelmän teoreettista taustaa ja käyttötarkoitusta.
Toimitukselta
Vuoden 2019 ensimmäisessä NMI-Bulletinissa käsitellään useita innostavia aiheita, jotka ovat sekä teoreettisesti perusteltuja että käytännönläheisiä. Eija Väisäsen väitöstilaisuuden lektiossa ”Laskemisen sujuvuus osana matemaattisia taitoja” syvennytään lasten laskemisen sujuvuuteen ja siihen, miten kaksi alakouluikäisille suunnattua harjoitusohjelmaa vaikuttaa lasten matemaattisiin taitoihin. Tiina Mäkelän väitöstilaisuuden lektio ”Suunnitteluviitekehys ja periaatteita oppimista ja hyvinvointia edistävien oppimisympäristöjen yhteissuunnitteluun” liittyy oppimisen ja hyvinvoinnin edistämisen tematiikkaan. Mäkelä suuntaa katseemme laadukkaisiin oppimisympäristöihin. Hän esittelee väitöskirjansa tuloksena syntyneen LED-työkalun, joka on tarkoitettu oppimista ja hyvinvointia edistävien oppimisympäristöjen yhteissuunnitteluun. LED-työkalua on jo käytetty oppimisympäristöjen suunnittelun apuna sekä Suomessa että ulkomailla. Heli Muhosen lektiossa ”Opetusdialogi luokkahuoneessa – opettajan tarjoama tuki, yhteinen tiedonrakennus ja yhteys akateemiseen suoriutumiseen” käsitellään ajankohtaista luokkahuonevuorovaikutuksen teemaa. Muhonen tutki väitöskirjassaan dialogista opetusta ja sen yhteyttä oppilaiden akateemiseen suoriutumiseen.
Koulumaailmaan sijoittuvat myös kolme seuraavaa kirjoitusta. Heiskasen, Saxlundin, Rantalan ja Vehkakosken tutkimus ”Lapsen vahvuudet esiopetusvuoden pedagogisissa asiakirjoissa” liittyy Suomessakin viime vuosina paljon huomiota saaneeseen vahvuusperustaiseen kasvatusajatteluun. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia vahvuuksia esiopetuksessa tehostettua tai erityistä tukea saavien lasten pedagogisissa asiakirjoissa kuvataan, miten vahvuuksista kirjoitetaan sekä millaisia tehtäviä lasten vahvuuksien kirjaamiselle muodostuu asiakirjoissa. Tanskanen ja Piironen kertovat kokemuksistaan haastavasti käyttäytyvien lasten kuntouttamisesta PACE-toimintamallin avulla. PACE-toimintamalli perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön ja tiiviiseen perhetyöhön, ja sitä toteutetaan Joensuun kaupungin alakouluissa. Heikkilä, Puttonen ja Siiskonen puolestaan muistuttavat, että oppilaan luku- ja kirjoitustaitojen arviointi ei ole ainoastaan informaatiota oppilaan taidoista. Arviointi on parhaimmillaan käytännöllistä tietoa, jota opettaja voi käyttää suunnitellessaan oppilaan opetusta ja tukea. Heidän artikkelinsa on nimeltään ”Virtaa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon arviointiin”.
Silanderin puheenvuorossa ollaan edelleen kiinni ajankohtaisessa aiheessa, sillä Silander valottaa lukijoille lukiouudistusta. Kirjoitus kuvaa lukiouudistuksen tavoitteita ja keinoja taata lukiokoulutuksen vetovoimaisuus ja kyky vastata tulevaisuuden osaamishaasteisiin. Vuoden ensimmäisen numeron päättää Timi Tervon raportti syyskuussa kahdeksannen kerran järjestetystä Niilo Mäki Instituutin Hyvä Alku -tapahtumasta. Tervo tekee monipuolisen katsauksen tapahtumassa käsiteltyihin oppilaiden hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen tukemisen teemoihin.
Toimituskunta
Suunnitteluviitekehys ja periaatteita oppimista ja hyvinvointia edistävien oppimisympäristöjen yhteissuunnitteluun
Tiina Mäkelän kasvatustieteen väitöskirja ”A Design Framework and Principles for Co- designing Learning Environments Fostering Learning and Wellbeing” (Suunnitteluviitekehys ja periaatteita oppimista ja hyvinvointia edistävien oppimisympäristöjen yhteissuunnitteluun) tarkastettiin Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa 27.1.2018. Vastaväittäjänä toimi professori Teemu Leinonen Aalto- yliopistosta ja kustoksena professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta.
Sivistys ja osaaminen suomalaisen yhteiskunnan tukipilareina
Tiina Silander
Suomalainen yhteiskunta rakentuu sivistykselle ja korkeatasoiselle osaamiselle. Myös tulevaisuudessa hyvinvointimme ja Suomen menestys perustuvat tietoon, luovuuteen ja osaamiseen sekä niiden rohkeaan hyödyntämiseen. Lukiouudistus on ollut vahvaa yhteisen tekemisen kenttää. Yhdessä tehden uusi lukio ottaa harppauksen kohti tulevaisuutta ja uutta aikakautta. Uudistus pitää sisällään lukiolain ja ylioppilastutkintolain sekä lukion toiminnallisen uudistamisen.
PACE-asenne erityislasten kanssa työskentelyssä
Riitta Tanskanen
Liisa Piiroinen
Joensuun kaupungin alakouluissa käynnistyi syksyllä 2015 haasteellisesti käyttäytyvien lasten moniammatillinen oppimisympäristöön kuntouttava toiminta. Toiminta on poikkeuksellinen nykyisessä perusopetuksen kentässä vahvan resursoinnin ja kuntoutuksellisen otteen vuoksi. Tässä artikkelissa kuvataan kokemuksia kolmelta ensimmäiseltä toimintavuodelta.
Kuntouttavaan toimintaan ohjautuvien lasten haastavan käyttäytymisen taustalla on usein neuropsykiatrisia vaikeuksia ja myös hankalia traumakokemuksia. Oppimisympäristöön kuntouttavassa toiminnassa käytetään työmenetelmänä moniammatillista lähestymistapaa ja perhetyötä. Työskentelyä ohjaa vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian (Dyadic Developmental Psychotherapy) ”PACE-asenne”. PACE – asenne tarkoittaa sitä, että aikuinen vastaa ja reagoi lapsen haastavaan käyttäytymiseen empaattisesti ja hyväksyvästi ja sanoittaa lapsen tunnetiloja. PACEasenteen mallintaminen perheelle on tärkeää, koska lapsi tarvitsee turvallisia vuorovaikutuskokemuksia sekä hyväksyviä ja empaattisia kohtaamisia ennen kaikkea omien vanhempiensa kanssa. Lisäksi jatkuva yhteydenpito lapsen verkoston muihin toimijoihin on osa toimintaa. Oppimisympäristöön kuntouttavalla toiminnalla tavoitellaan sitä, että moniammatillisen yhteistyön ja tiiviin perhetyön kautta lapsi saa kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja sen myötä luottamus aikuisiin rakentuu vähitellen.
Opetusdialogi luokkahuoneessa – opettajan tarjoama tuki, yhteinen tiedonrakennus ja yhteys akateemiseen suoriutumiseen
Heli Muhonen
Heli Muhosen kasvatustieteen väitöskirja ”Educational dialogue in the classroom: Scaffolding, knowledge building and associations with academic performance” (Opetusdialogin laatu on yhteydessä oppimiseen) tarkastettiin Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa 4.5.2018. Vastaväittäjänä toimi professori Kristiina Kumpulainen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta.
Laskemisen sujuvuus osana matemaattisia taitoja
Eija Väisänen
Eija Väisäsen kasvatustieteen väitöskirja Laskemisen sujuvuus osana matemaattisia taitoja – Sujuvuuden seuranta ja matemaattisten taitojen tukeminen alakoulussa tarkastettiin Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa 12. joulukuuta 2017. Vastaväittäjänä toimi professori Mikko Aro Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Pirjo Aunio Helsingin yliopistosta.
Lapsen vahvuudet esiopetusvuoden pedagogisissa asiakirjoissa
Noora Heiskanen
Tiina Saxlund
Anja Rantala
Tanja Vehkakoski
Vahvuusperustainen kasvatusajattelu on saanut viime vuosina Suomessa paljon huomiota. Vahvuuksien hyödyntäminen tukee lasten itsearvostusta, lisää myönteistä käyttäytymistä ryhmässä ja voi helpottaa vaikeuksien ja epäonnistumisten sietämistä. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme, millaisia vahvuuksia tehostettua tai erityistä tukea saavien lasten pedagogisissa asiakirjoissa kuvataan esiopetuksessa, miten vahvuuksista kirjoitetaan sekä millaisia tehtäviä lasten vahvuuksien kirjaamisella on. Tutkimuksen aineiston muodostavat esiopetuksen oppimissuunnitelmat, tehostetun tuen suunnitelmat ja HOJKS-asiakirjat (N = 65). Aineistolähtöisessä analyysissa vahvuuksiksi ymmärrettiin lapsen kyvyt, luonteenpiirteet ja toimintatavat, jotka esitettiin asiakirjatekstissä myönteisinä, lapselle hyvää tuottavina ja kulttuurisesti arvostettuina. Vahvuuskuvauksia analysoitiin osin sisällönanalyysia ja osin diskurssianalyysia käyttäen. Tulokset osoittivat, että asiakirjoihin oli kirjattu laaja kirjo lasten vahvuuksia. Vahvuudet jakautuvat kahdeksaan ryhmään: sosiaaliset vahvuudet, luonteenvahvuudet, kognitiiviset vahvuudet, motoriset vahvuudet, käyttäytymisen vahvuudet, oppimisen vahvuudet, vahvuudet arjen toiminnoissa sekä tunnevahvuudet. Lapsen vahvuuksien kuvaukset vaihtelevat niiden yksityiskohtaisuuden ja vaihtelevuuden mukaan. Vahvuuskuvauksille muotoutui teksteissä neljä tehtävää: lapsen tilanteen taustoittaminen, tuen tarpeiden kuvausten pehmentäminen, muutoksen osoittaminen sekä pedagoginen hyödyntäminen. Lasten vahvuuksien kirjaamisen haasteena oli kuvausten irrallisuus: vahvuuksia kyllä kuvattiin, mutta niihin viittaaminen pedagogiikan suunnittelussa jäi vähäiseksi.
Toimitukselta
Vuoden kolmannessa Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehdessä esitellään kaksi väitöstutkimusta. Lehden Kokeilut ja käytänteet -osiossa perehdytään siihen, miten kielellisesti tuettu opetus toteutuu yläkouluikäisten maahanmuuttajaoppilaiden pedagogisena tukena. Tutkimusartikkeli selvittää maahanmuuttajataustaisten lasten varhaisia matemaattisia taitoja. Professori Timo Ahosen haastattelu avaa lukijalle Ahosen mielenkiintoista ja moninaista uraa Jyväskylän yliopistossa sekä kurkistaa myös Niilo Mäki Instituutin vaiheisiin.
Xin Tangin viime vuoden joulukuussa tarkastetussa väitöskirjassa tutkija on etsinyt taitavan opettajan ja laadukkaan opetuksen kriteerejä. Hän on päätynyt tarkastelussaan opetuskäytänteiden (opettajajohtoinen, lapsilähtöinen ja lasten johtamat käytänteet) sekä niiden yleisyyden vertailuun Suomessa ja Virossa. Erityisesti hän on paneutunut käytänteiden vaikutuksiin lasten lukutaidon kehityksessä ensimmäisellä ja kolmannella luokalla. Lapsilähtöinen opetustyyli, joka oli yleisempää Suomessa kuin Virossa, näytti tukevan oppilaiden lukutaitoa molemmilla luokkatasoilla. Vähiten hyödyllisiksi osoittautuivat lasten johtamat käytänteet. Myös lapsilähtöisen ja opettajajohtoisen käytänteen yhdistelmätyyli vaikutti myönteisesti lukutaidon kehitykseen. Opettajien tulee kuitenkin valita kulloinkin käytänteensä oppijoiden tarpeita vastaaviksi.
Maarit Lasasen kesällä 2017 Lapin yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassa käsiteltiin kuulovammaisten kouluikäisten lasten asemaa sekä heidän näkemyksiään vertaistukitoiminnasta, sen tarjoamasta tuesta sekä edelleen vertaistukitoiminnan yhteydestä lapsen arkeen. Tutkimus osoitti selkeästi vertaistukitoiminnan merkittävyyden ja sen toiminnan arkea rikastuttavan vaikutuksen. Tukiryhmiin osallistuneet kokivat saaneensa sosiaalista, tiedollista, toiminnallista ja emotionaalista tukea, esimerkiksi vinkkejä kouluun ja vapaa-aikaan, päivittäisiä selviytymiskeinoja sekä toivoa tulevaisuuteen. Tutkimuksen yhteiskunnallista merkittävyyttä pohdittiin syrjäytymisen ehkäisemisen näkökulmasta.
Harju-Autti ja Sinkkonen tarkastelevat artikkelissaan KIETU-opetusta, joka on maahanmuuttajien tehostettuun tukeen kehitetty kielitietoinen ja kielipedagoginen toimintamalli suomen kieltä opetteleville yläkouluikäisille nuorille. Opetuksen tavoitteena on saada muodostumaan maahanmuuttajanuoriin koulunkäyntiä ja oppimista tukeva pedagoginen suhde vahvistamalla nuorten kielitaitoa sekä koulunkäyntistrategioita.
Maahanmuuttajanuorten riittämätön kielitaito on huolestuttavalla tasolla, kun tavoitteena on kotoutuminen ja koulunkäynnin onnistuminen sekä edelleen toisen asteen opintoihin siirtyminen. Kunnat tarjoavat lisäksi hyvin eritasoista tukea riippuen resursseistaan. KIETU-opetuksen avulla olisi mahdollista tukea itse maahanmuuttajan lisäksi myös hänen perhettään, kouluyhteisöään ja välillisesti koko yhteiskuntaa.
Westerholmin ja Aunion tutkimuksessa etsittiin vastausta kysymykseen, voidaanko ThinkMath-interventio-ohjelman intensiiviharjoittelulla tukea maahanmuuttajataustaisten esikouluikäisten lasten matemaattisia
perustaitoja. Lasten lukukäsitteen hallinta ja kielen osaamisen taitotaso selvitettiin. Tutkimuksen esikoulujoukko jaettiin interventio- ja kontrolliryhmiin. Interventiotuokioihin sisältyi monimuotoisesti pienten lasten matemaattisia taitoja harjoittavia, tukevia ja motivoivia tehtäviä.
Harjoitteita jatkettiin kahdeksan viikon ajan kahdesti viikossa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kaikkien interventio-ohjelmaan osallistuneiden lasten numeeriset suhdetaidot ja lukujonotaidot kehittyivät harjoitteluiden aikana. Puhe- ja kuullun ymmärtämisen taitojen parantumista ei sen sijaan havaittu interventio- ja kontrolliryhmän välillä. Tämäkin tutkimus tukee maahanmuuttajataustaisten lasten varhaisen tuen merkittävyyttä tasavertaisuuden ja koulunkäynnin jatkumon edistäjänä sekä syrjäytymisen ehkäisijänä.
Timi Tervon haastattelema Timo Ahonen kuvaa elävästi yli kolmekymmentä vuotta jatkuneen yliopistouransa monia vaiheita. Ahonen korostaa erityisesti tutkimustiedon yhdistämistä käytäntöön. Hän nostaa esimerkkejä siitä, miten hän omalla toiminnallaan ja kollegoidensa kanssa on sitä toteuttanut yhteisön ja yksilöiden hyväksi, kansallisesti sekä kansainvälisesti. Ahonen luottaa vahvasti tutkimusperustaiseen opettajankoulutukseen ja sen mahdollisuuteen olla edelleen yhteiskuntamme tukipilarina.
Toimituskunta
”Ei tarvi pelätä, että ois erilainen”, Etnografinen tutkimus pohjois-suomalaisten kuulovammaisten lasten vertaistukiryhmätoiminnasta
Maarit Lasanen
Maarit Lasasen väitöskirja ”Ei tarvi pelätä, että ois erilainen” – Etnografinen tutkimus pohjoissuomalaisten kuulovammaisten lasten vertaistukiryhmätoiminnasta” tarkastettiin Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa 9. kesäkuuta 2017. Vastaväittäjänä toimi professori Eija Kärnä Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena Lapin yliopiston professori Kaarina Määttä.
“Sellaista meidän maassa ei oikeastaan vielä ollut” – uraauurtavaa työtä teoriasta käytäntöön
Timi Tervo
Jyväskylän yliopiston tehtävissä yli kolmekymmentä vuotta toiminut Timo Ahonen on nähnyt yliopistomaailman monesta kulmasta. Psykologian laitoksella tutkijana, opettajana, professorina ja dekaanina sekä yliopiston hallituksessa toiminut Ahonen kertoo yliopiston näyttäytyneen joka asemasta aina hieman erilaisena. Hänelle punainen lanka yliopistotoiminnassa on ollut korkealaatuisen kansainvälisen tutkimustiedon yhdistäminen käytäntöön ja saattaminen kentälle sekä yleiseen tietoon. Samainen ajatus kyti Ahosen mielessä Niilo Mäki Instituuttia perustettaessa vuonna 1990.
Toimitukselta
Tässä numerossa pohditaan monipuolisesti digitaalisen tietotekniikan merkitystä opetuksessa ja oppimisessa. Digitalisaatio on vaikuttanut työelämän rakenteisiin ja vaatinut jatkuvaa ammatillista uudistumista. Sanna Brauerin kasvatustieteiden väitöskirjassa tarkastellaan osaamisen tunnustamista digitaalisilla osaamismerkeillä: mitä mieltä ammatilliset opettajat ja ammatillisiksi opettajiksi opiskelevat ovat uudenlaisesta ”osaamismerkein ohjautuvasta oppimisesta” kehittäessään omaa digipedagogista osaamistaan?
Kumpulaisen, Kajamaan ja Rajalan artikkelissa paneudutaan itse tekemisen kulttuuriin niin sanotuissa värkkääjäpajoissa. Näiden pajojen tavoitteena on edistää ja tukea oppilaiden luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja kokeilevaa oppimisen tapaa vuorovaikutuksessa vertaisten kanssa. Uudenlaiset toimintatavat haastavat oppilaita ja opettajia tarkastelemaan oppimisen muutosta digitaalisissa oppimisympäristöissä, kun oppilaiden omat motiivit ja koulujen heille asettamat vaatimukset ja vakiintuneet käytänteet eivät välttämättä osu yksiin.
Autereen, Talvisen, Hankalan ja Pöysä-Tarhosen artikkelissa tutkitaan digitaalista lukutaitoa nuorten kielellisten erityisvaikeuksien, nettisivujen esteettömyyden sekä mielen hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitettiin, miten nuori, jolla on kielellisiä erityisvaikeuksia, kokee ja kohtaa käyttämänsä kieleen perustuvat digitaaliset palvelut. Tutkimuksen tuloksissa esitetään toive sivustojen helppokäyttöisistä ja eriyttävistä rakenteista ja sisällöistä, jotka ottaisivat paremmin ja laajemmin huomioon koko käyttäjäkunnan.
Internet on tulvillaan tietoa, mutta haasteena on, miten etsiä ja löytää tarkoituksenmukaista tietoa. Oppilaiden tulisi kyetä arvioimaan tiedon luotettavuutta. Tätä taitoa tulee systemaattisesti ja pitkäjänteisesti ohjata oppilaiden edellytykset huomioiden koko koulupolun ajan. Oppilaat tarvitsevat tukea ja harjoittelua esimerkiksi laatiessaan
Osaamismerkein ohjautuva oppiminen
Sanna Brauer
KM Sanna Brauerin kasvatustieteiden väitöskirja Digital Open Badge-Driven Learning – Competence-based Professional Development for Vocational Teachers tarkastettiin Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa 18.1.2019. Vastaväittäjänä toimi professori Hanni Muukkonen-van der Meer Oulun yliopistosta ja kustoksena dosentti Pirkko Siklander Lapin yliopistosta.
Oppilaiden toiminta ja oppimismahdollisuudet koulun digitaalisessa värkkääjäpajassa
Kristiina Kumpulainen
Anu Kajamaa
Antti Rajala
Maker- eli tekemisen kulttuuri ja siihen liittyvät värkkääjäpajat ovat viime aikoina herättäneet opetusalan tutkijoiden ja ammattilaisten kiinnostuksen. Värkkääjäpajoissa on kyse uudenlaisista luovuutta ja monialaista ongelmanratkaisua edistävistä oppimisympäristöistä, joissa oppilaiden toiminta on omaehtoista, luovaa ja kokeilevaa ja oppiminen tapahtuu vertaisoppimisena ja yhteistyössä. Maker-kulttuuria ja värkkääjäpajoja on tutkittu aiemmin pääsääntöisesti muualla kuin koulussa. Toistaiseksi meillä on vain vähän tutkimustietoa kouluissa toimivista digitaalisista värkkääjäpajoista ja niiden mahdollisuuksista edistää oppimista. Se, miten värkkääjäpajoille tyypillinen toiminta soveltuu koulujen toimintakulttuuriin, vaatii myös selvittämistä.
Tässä artikkelissa analysoimme oppilaiden toimintaa koulun uudessa digitaalisessa värkkääjäpajassa nimeltään FUSE Studio. Tutkimuksemme tarkastelee, kuinka oppilaiden motiivit ja koulun asettamat tavoitteet ja reunaehdot kohtaavat oppilaiden työskentelyssä. Tutkimus tarkastelee myös oppilaiden omaehtoisen oppimisen mahdollisuuksia näissä kohtaamisissa. Tutkimusaineisto kerättiin suomalaisessa alakoulussa yhden lukukauden
aikana, ja se koostuu videomateriaalista (65 t), jossa 94 iältään 9–12-vuotiasta oppilasta työskentelee FUSE Studiossa. Tutkimuksemme havainnollistaa oppilaiden toimintaa FUSE Studion digitaalisessa värkkäyspajassa ja tuo esiin jännitteitä, joita syntyy oppilaiden omaehtoisen toiminnan ja koulun perinteisten työskentelytapojen välille.
Tulokset osoittavat oppilaiden toiminnan olevan monimuotoista ja jännitteistä. Jännitteiden ratkaiseminen vaatii oppilailta ja opettajilta tekoja, jotka eroavat perinteisistä toimintatavoista. Tutkimus havainnollistaa ”motiivi–vaatimus -dynamiikan” analyysimenetelmää sekä menetelmän soveltuvuutta uusien digitaalisten oppimisympäristöjen sosiokulttuuriseen analyysiin.
Näkökulmia tutkivan nettilukemisen opettamiseen
Carita Kiili
Leena Laurinen
Tutkiva nettilukeminen on ongelmalähtöistä, tavoitteellista lukemista, jossa lukija etsii internetistä tietoa asettamiinsa kysymyksiin, arvioi löytämänsä informaation luotettavuutta, laatii synteesin useiden nettitekstien pohjalta ja kertoo oppimastaan muille (Leu, Kinzer, Coiro, Castek & Henry, 2013). Tutkiva nettilukeminen ei ole siten vain netissä surffailua tai yksittäisten faktojen tarkistamista vaan tavoitteellista, oppimiseen tähtäävää toimintaa. Tutkivalle nettilukemiselle on ominaista pitkäjänteisyys, asiaan paneutuminen ja netistä löydetyn informaation soveltaminen.
Tutkiva nettilukeminen edellyttää yleensä monilukutaitoisuutta, koska internet on monipuolinen tekstiympäristö. Luukan (2013) mukaan monilukutaitoinen oppilas osaa hankkia tietoa ja muokata sitä sekä tuottaa, esittää ja arvioida tietoja eri muodoissa ja erilaisten välineiden avulla. Tutkivan nettilukemisen harjoittelu tukee myös oppilaiden monilukutaitojen kehittymistä.
Monipuolisuutta kouluarkeen – teknologia pedagogisena työkaluna
Digipedagogiikka on saanut aikaan runsasta keskustelua opetusalan ammattilaisten keskuudessa. Miten digilaitteita ja teknologiaa voitaisiin käyttää tehokkaasti oppimisen avuksi? Mitä jos teknologia tuntuu vieraalta, tai laitteita ei riitä jokaiselle? Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen (OKL) pedagoginen digitiimi kertoo teknologiatuetun opetuksen ja oppimisen toteuttamisesta peruskoulussa sekä antaa käytännön esimerkkejä siihen, miten teknologiaa voi valjastaa luontevaksi osaksi jokapäiväistä pedagogiikkaa. Mikko Vesisenahon digitiimiin kuuluvat Janne Fagerlund, Merja Juntunen, Johanna Kainulainen, Mari Kyllönen, Marika Peltonen ja Minna Silvennoinen.
Esteettömyys digitaalisissa ympäristöissä kielellisten erityisvaikeuksien näkökulmasta
Nelli Autere
Anniina Talvinen
Mari Hankala
Johanna Pöysä-Tarhonen
Digitalisoitumisen myötä monet arjessa tarvittavat tiedot ja palvelut ovat siirtyneet teknologiaympäristöihin, joiden käyttö vaatii digitaalista lukutaitoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin digitaalisten ympäristöjen esteettömyyttä sellaisten nuorten näkökulmasta, joilla on kielellisiä erityisvaikeuksia (SLI). Tutkimus pyrki osallistamaan näitä nuoria digitaalisten palvelujen suunnitteluun. Digitaalisiksi palveluiksi valittiin mielen hyvinvointia edistäviä sivustoja, sovelluksia ja pelejä, koska SLI-nuorilla on todettu muita useammin mielen hyvinvoinnin pulmia.
Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten digitaalisten ympäristöjen esteettömyys ilmenee tutkimukseen osallistuneiden SLI-nuorten puheissa ja millaisia mielen hyvinvoinnin digitaalisia palveluita he itse suunnittelisivat. Tutkimus toteutettiin etnografisena tapaustutkimuksena yhdessä SLI-nuorista koostuvassa oppilasryhmässä. Nuoret osallistuivat työpajoihin, joissa käsiteltiin mielen hyvinvointia, esteettömyyttä ja digitaalisia ympäristöjä sekä suunniteltiin esteetöntä mielen hyvinvoinnin digitaalista palvelua. Tutkimuksessa havaittiin esteettömyyden määrittelyn olevan SLI-oppilaille haastavaa. Digitaalinen esteettömyys ilmeni nuorten puheissa ja suunnitelmissa sivustojen rakenteen johdonmukaisuutena, tekstin visuaalisena ja rakenteellisena selkeytenä, tekstin sisällöllisenä selkeytenä, relevanttiutena, turvallisuutena sekä luotettavuutena. Nämä teemat liittyvät kiinteästi esteettömyyden fyysisiin, sosiaalisiin ja psyykkisiin ulottuvuuksiin. Tulokset osoittavat, että esimerkiksi verkkosivujen suunnittelussa tulisi entistä paremmin huomioida kaikenlaiset käyttäjät.
Tapaustutkimus CP-vammaisten nuorten toiminnanohjauksen kuntoutuksesta
Ulla Puolakka
Maarit Virta
Petriina Munck
Tutkimustieto CP-vamman (cerebral palsy) yhteydessä esiintyvistä kognitiivisista vaikeuksista on viime aikoina lisääntynyt merkittävästi. Yhtenä keskeisenä, mahdollisesti osallistumiseen ja oppimiseen vaikuttavana tekijänä ovat esille nousseet toiminnanohjauksen vaikeudet. Toisaalta tutkimukset CP-vamman kognitiivisten vaikeuksien kuntouttamisesta ovat edelleen hyvin harvinaisia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää ja kuvata metakognitiivisten strategioiden opettamiseen perustuva toiminnanohjauksen kuntoutusohjelman sovellus nuorille, joilla on spastinen molemminpuolinen CP-vamma, sekä arvioida kuntoutusohjelman käytettävyyttä kahden nuoren tapaustutkimuksessa.
Monilukutaito sosiokulttuurisena lukutaitona
Yleisesti ottaen lukutaitoa pidetään ihmisen perusoikeutena, se on keskeinen taito niin oppimisen, työelämän kuin kansalaisena elämisenkin näkökulmasta (ks. esim. Unesco 2008). Tämä lienee yhteisesti jaettu käsitys lukutaidon merkityksestä yksilön ja yhteisöjen näkökulmasta. Sen sijaan se, miten määrittelemme lukutaidon ja millaisena toimintana sen ymmärrämme, voi vaihdella tieteenalan tai lähestymistavan mukaan. Tarkastelen tässä artikkelissa monilukutaitoa teoreettisena käsitteenä ja pedagogisena lähestymistapana. Taustoitan ensin sosiokulttuurista lähestymistapaa lukutaitoon ja hahmottelen, miten monilukutaito kiinnittyy siihen. Tarkastelen sitten monilukutaidon pedagogiikkaa ja lopuksi pohdin lyhyesti, miten monilukutaidon ja sen pedagogiikan tutkimus voisi rikastaa lukutaidon tutkimusta.