”Pystynkö minä?” – Lasten uskomukset omista kyvyistään merkityksellisiä lukutaidon kehittymiselle
Pilvi Peura
Pilvi Peuran erityispedagogiikan väitöskirja “Children’s reading self-efficacy: Specificity,
trajectories of change and relation to reading fluency development” tarkastettiin Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen ja psykologian tiedekunnassa 19.6.2021. Vastaväittäjänä toimi professori Jaana Viljaranta Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena Mikko Aro Jyväskylän yliopistosta.
Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen tekstivalinnat eri opettajaryhmien kuvaamina
Mirja Tarnanen, Jenni Ruotsalainen, Marja-Kristiina Lerkkanen, Sari Sulkunen, Kaisa Leino, Mikko Aro & Minna-Riitta Luukka
Tässä artikkelissa tarkastellaan luku- ja kirjoitustaidon opetuksen tekstivalintoja varhaiskasvatuksen opettajien sekä luokan-, erityis- ja aineenopettajien kuvaamina. Tekstivalinnat ymmärretään tässä tutkimuksessa osana tekstikäytänteitä, joilla viitataan tekstin tuottamisja tulkitsemistaitoihin ja joiden ymmärretään kehittyvän sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Tutkimuksen kyselyaineisto on kerätty osana LUKILOKI-koulutushanketta, jonka tavoitteena oli tarjota opettajille valmiuksia ja menetelmiä
luku- ja kirjoitustaidon opettamiseen sekä näiden taitojen tukemiseen. Kyselyyn vastasi 478 opettajaa. Aineisto on analysoitu varianssianalyysilla. Kokonaisuutena eri opettajaryhmien raportoimat tekstivalinnat osoittautuivat luku- ja kirjoitustaidon opetuksessa monipuolisiksi, joskaan digitaalisia ja multimodaalisia tekstejä ei hyödynnetä kovin usein. Varhaiskasvatuksen opettajien tekstivalinnat sisälsivät monipuolisemmin muita kuin painettuja tekstejä, kun taas aineenopettajien vastauksissa tekstilajien kirjo oli laajin. Kaikille opettajaryhmille yhteisinä tekstivalintoina näyttäytyivät ohjeet ja kaunokirjalliset tekstit.
Opettajien stressi ja tuen tarpeet oppimisvaikeusoppijoiden opettamisessa Covid-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana
Päivi Merjonen, Paula Salmi, Juha-Matti Latvala & Henrik Husberg
Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että minäpystyvyyden kokemus on yhteydessä koettuun stressiin. Yhteyttä on kuitenkin tutkittu Suomessa vähänlaisesti, erityisesti oppimisvaikeusoppijoiden opetuksessa sekä Covid-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana. Myös siitä, millaisia tuen tarpeita opettajilla on oppimisvaikeusoppijoiden etäopetuksessa, on puutteellisesti tietoa. Tarkastelimme sähköisen kyselyaineiston avulla (N = 161), millaista tukea opettajat tunsivat tarvitsevansa
ja mitkä tekijät selittävät opettajan stressiä ja
tuen tarpeita oppimisvaikeusoppilaiden opetuksessa poikkeustilan aikana. Mitä heikommaksi opettaja arvioi minäpystyvyytensä ja mitä ylemmällä luokka-asteella hän työskenteli, sitä enemmän hänellä oli työstressiä. Alemmalla luokka-asteella työskentely ja vahva minäpystyvyys lisäsivät todennäköisyyttä, että opettaja kaipaa itselleen tukea kotien tukemiseen. Enemmän tukea oppilaiden motivointiin tarvitsivat uudet opettajat sekä opettajat, jotka työskentelivät ylemmillä luokka-asteilla. Oppilaiden tietotekniset valmiudet olivat paremmat ylemmillä luokka-asteilla, ja mitä paremmat ne olivat, sitä parempana opettajat pitivät ammatillista minäpystyvyyttään. Opettajille tulisi olla tarjolla riittävästi tukea etäopetukseen poikkeustilaolosuhteissa.
Erityislasten vanhempien kokema uupumus ja tuen tarve
Matilda Sorkkila, Paula Fågel, Sonja Kukknen & Kaisa Aunola
Vanhemmuuden uupumus on vakava oireyhtymä, joka on seurausta pitkäaikaisesta stressistä vanhemmuudessa. Uupuneille vanhemmille tarjottu tuki on ensiarvoisen tärkeää, sillä vanhemman hyvinvointi heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Erityislapsen hoitaminen lisää vanhemman uupumisen riskiä, sillä se tuo mukanaan lisäkuormitusta sekä sen myötä kokemuksen poikkeuksellisesta vanhemmuudesta. Erityislasten vanhempien uupumista koskeva tutkimus on ollut kuitenkin vähäistä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, onko erityislasten vanhemmilla enemmän uupumusta kuin muiden perheiden vanhemmilla ja mikä uupumuksen osa-alueista selittää selkeimmin eroa erityislasten vanhempien ja muiden vanhempien välillä. Lisäksi tarkasteltiin, millaista tukea erityislasten vanhemmat toivoisivat saavansa. Tutkimukseen osallistui 1 725 suomalaisvanhempaa, joista 24 prosenttia oli erityislapsen vanhempia. Kyselylomakkeella kerätyn aineiston analysoinnissa hyödynnettiin määrällisen aineiston osalta monimuuttujaista varianssianalyysiä ja laadullisen aineiston osalta temaattista analyysiä. Tulokset osoittivat, että erityislasten vanhemmat uupuvat muita vanhempia enemmän ja että erityislapsen vanhempana oleminen liittyy erityisesti uupumusasteiseen väsymykseen. Lisäksi koottiin toiveita siitä, millaista tukea erityislasten vanhemmat haluaisivat saada. Kaiken kaikkiaan
erityislasten vanhemmille tarjottavan tuen tulisi vahvistaa vanhemman hyvinvointia ja perustua heidän yksilölliseen tilanteeseensa. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa erityislapsen vanhempien kokemusmaailmasta, lisää ymmärrystä erityislapsen vanhempien uupumuksesta ja siten auttaa kehittämään heille tarjottavaa tukea.
Oppilaiden tietämys oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjoista sekä osallisuus niiden laadintaa käsittelevissä palavereissa
Ilona Anttila, Maiju Noux & Tanja Vehkakoski
Oppilaiden osallisuus oman oppimisensa suunnittelussa on yksi oppimisen ja koulunkäynnin tuen lähtökohdista. Tästä huolimatta ei ole juurikaan tutkittu, miltä tuen suunnittelu sekä siihen liittyvät palaverit ja asiakirjat näyttävät oppilaiden näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka hyvin oppilaat tunsivat heille laaditut oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjat (oppimissuunnitelma, henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS) ja millaisia palavereihin osallistumisen tyyppejä oppilaiden haastatteluista oli löydettävissä. Tutkimusaineisto koostui kuudes- ja
yhdeksäsluokkalaisten tehostettua tai erityistä tukea saavien oppilaiden haastatteluista (N = 9), jotka analysoitiin tyypittelemällä. Tutkimustulokset osoittivat, että osalle oppilaista asiakirja oli vieras asia, osalla oli siitä yleistä tietoa ja osa tunsi sen omakohtaisesti. Osallisuuden suhteen oppilaat asemoituivat joko nimellisiksi, aikuislähtöisiksi, aloitteellisiksi tai päätösvaltaisiksi osallistujiksi. Tutkimus antoi viitteitä siitä, että oppilaiden osallisuus jää palavereissa pääosin muodolliseksi tai aikuiselle alisteiseksi eikä oppilaalla ole aktiivista roolia oman asiakirjansa laadinnassa. Jatkossa on kehitettävä tapoja vahvistaa oppilaiden osallisuutta ja harjoiteltava palavereihin osallistumista jo oppitunneilla.
Bulletin 3/2021
Esiopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukeminen ThinkMath-interventiolla
Riikka Mononen, Pirjo Aunio & Siri Leijo
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin matemaattisiin suhdetaitoihin ja laskemisen taitoihin
keskittyvän ThinkMath-intervention vaikutusta matemaattisissa taidoissa tukea tarvitsevien esiopetusikäisten lasten oppimiseen. Tutkimukseen osallistui 191 lasta, joista interventioon osallistui 39 matemaattisissa taidoissa joko selkeästi tai jonkin verran tukea
tarvitsevaa lasta. Esiopettajat toteuttivat intervention osana esiopetuspäivää. Opetustuokiot pidettiin pienryhmässä, kahdesti viikossa kahden kuukauden ajan. Lasten matemaattista osaamista arvioitiin ennen interventiojaksoa sekä välittömästi ja viivästetysti sen jälkeen. Tulosten mukaan interventio-ohjelmalla oli myönteinen vaikutus selkeästi tukea tarvitsevien lasten matemaattisten taitojen oppimiseen. Sen sijaan jonkin verran tukea tarvitsevien lasten interventioryhmä ei eronnut taitotasoverrokeistaan missään tutkimuksen vaiheessa. Tuloksemme osoittavat, että selkeästi matemaattisissa taidoissa tukea tarvitsevat lapset on tärkeää tunnistaa jo esiopetusiässä ja heille tulisi tarjota lisätukea pienryhmässä matemaattisten taitojen harjoitteluun ohjelmalla,
jossa korostuu eksplisiittinen opetus ja havainnollistamismateriaalien käyttö.
Oppilaiden lukustrategiat ja niihin yhteydessä olevat tekijät 9. luokalla
Katariina Hiltunen, Laura Annala, Eija Pakarainen & Marja-Kristiina Lerkkanen
Tutkimuksessa selvitettiin lukutaidon yhteyttä yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden lukustrategioihin. Lisäksi tarkasteltiin, oliko taustamuuttujilla (sukupuoli, lukutottumukset ja
vanhempien koulutustausta) yhteyttä oppilaiden lukustrategioihin. Tutkimusaineisto oli osa
laajempaa Alkuportaat-pitkittäistutkimuksen 9. luokan oppilasaineistoa (n = 1 745 oppilasta, joista 829 oli tyttöjä ja 916 poikia). Oppilaiden lukutaitoa mitattiin lukemisen sujuvuuden ja tekstin ymmärtämisen tehtävillä. Oppilaat arvioivat lukustrategioiden hyödyllisyyttä ja lukutottumuksiaan vastaamalla kyselylomakkeeseen. Analyyseissa huomioitiin myös oppilaan sukupuoli ja vanhempien koulutustausta. Muuttujien välisiä yhteyksiä analysoitiin kolmitasoisella regressiomallilla. Oppilaat arvioivat hyödyllisimmiksi lukustrategioiksi sellaiset vaihtoehdot, joissa mainittiin tekstin tai kysymysten huolellinen lukeminen, tekstin tiivistäminen omin sanoin, tekstin sisällöstä keskusteleminen ja tekstin tärkeiden kohtien alleviivaaminen. Oppilaiden arviot olivat lähestulkoon linjassa lukutaidon ammattilaisten arvioiden kanssa, joten voidaan todeta, että yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden käsitykset lukustrategioiden hyödyllisyydestä olivat perusteltuja. Tulokset osoittivat oppilastasolla, että lukutaidolla oli positiivinen yhteys yhdeksäsluokkalaisten lukustrategioihin: mitä parempi lukutaito oppilaalla oli, sitä paremmat hänen lukustrategiansa olivat. Tytöillä havaittiin olevan paremmat lukustrategiat kuin pojilla. Lukutottumusten osalta tulokset osoittivat, että mitä enemmän oppilaat lukivat vapaa-ajallaan, sitä paremmat heidän lukustrategiansa olivat. Lisäksi mitä korkeampi koulutus vanhemmilla oli, sitä paremmat olivat myös oppilaiden lukustrategiat.
Opettajien kokemuksia opiskelun erityisten painoalueiden mukaisesta opetuksesta
Anna Orrenmaa, Anne Jyrkiäinen & Minna Mäkihonko
Tämä artikkeli perustuu Anna Orrenmaan vuonna 2020 valmistuneeseen pro gradu -tutkimukseen ”Opiskelun erityiset painoalueet eriyttämisen menetelmänä” (Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta). Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa opettajien kokemuksia erityisten painoalueiden mukaisen opetuksen toteuttamisesta ja niiden käytöstä opetuksessa. Tutkimus oli laadullinen, ja aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja sähköisellä kyselyllä. Tutkimukseen osallistuneet opettajat olivat luokanopettajia, aineenopettajia ja erityisopettajia.
Tutkimustulokset jakautuivat kahteen pääteemaan: opettajien kokemukset painoalueisiin perustuvan opetuksen toteuttamisesta ja opettajien kokemukset painoalueisiin
perustuvan opetuksen käytöstä. Tutkimuksen mukaan opiskelun erityisiin painoalueisiin perustuvan opetuksen toteuttamisessa huomioon otettavia asioita ovat opiskelun erityisten painoalueiden suunnittelu, oppisisällön ja materiaalin eriyttäminen, oppilaan oppimisen tukeminen sekä oppilaan tuen tarpeen huomioiminen arvioinnissa. Erityisten painoalueiden käytöstä opetuksessa oli opettajien mukaan monia hyötyjä: oppilaiden opintojen eteneminen, oppisisältöjen jäsentyminen oppilaille sekä yksilöllistämisen tarpeen väheneminen. Aineistosta erottui myös opetusta vaikeuttavia tekijöitä, jotka kiteytyivät ohjeistuksien riittämättömyyteen ja aineenopettajien sitoutumattomuuteen.
Tutkimukseen osallistuneet opettajat pitivät opiskelun erityisiä painoalueita oppilaiden kannalta merkityksellisenä menetelmänä. Opettajia voidaan tukea sen käyttöönotossa
seuraavin toimenpitein: tarvittavien resurssien suuntaaminen luokkiin, joissa on erityisin painoaluein opiskelevia oppilaita, selkeä valtakunnallinen ohjeistus ja opettajille tarjottava täydennyskoulutus.
Sairaalaopetus ja inkluusio
Tanja Äärelä, Kaarina Määttä & Jyrki Huusko
Inkluusio ohjaa koulujärjestelmämme kehittämistä, ja myös sairaalaopetuksen tulee kehittyä osana perusopetusjärjestelmäämme. Inkluusion edistymisen myötä kaikkien oppilaiden tasaarvoiset oppimisen ja koulunkäynnin mahdollisuudet paranevat, kun kouluissa ei leimata erilaisuutta tai poikkeamista yleisesti normaalina pidetystä, vaan hyväksytään moninaisuus luonnollisena osana elämistä, olemista ja opiskelua. Inkluusion edetessä tarvitaan edelleen erityisopetusta niin lähikouluissa kuin vaativan erityisen tuen opetusyksiköissä. Tämä artikkeli tarkastelee sairaalaopetusyksiköiden johtajien
(rehtorit, apulaisrehtorit, apulaisjohtajat ja vastuuopettajat) näkemyksiä sairaalaopetuksen
roolista ja mahdollisuuksista edistää inkluusiota koulujärjestelmässämme. Tutkimusaineisto on kerätty avoimia kysymyksiä sisältäneillä kyselylomakkeilla vuosien 2017–2019 aikana sairaalaopetuksen johtajilta. Aineisto kattaa kaikki Suomen sairaalaopetusyksiköt. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Sairaalaopetuksen johtajien näkemysten mukaan sairaalaopetus tukee inkluusiota turvaamalla erikoissairaanhoidossa olevien oppilaiden oppimis- ja koulunkäyntimahdollisuudet, vahvistamalla opintoihin kiinnittymistä, vahvistamalla oppilaita ja heidän perheitään tukevaa monialaista yhteistyötä sekä lisäämällä lähikouluille konsultaatiota. Sairaalaopetukseen jäsentyi kolme inkluusiota tukevaa
konsultaatiomuotoa: 1) sairaalaopetuksen siirtymis- ja palautuskonsultaatio (lakisääteinen),
2) ennaltaehkäisevä ja tilannearviokonsultaatio (yksittäisen, ei-sairaalaopetuksessa olevan
oppilaan koulunkäyntiin liittyvä) sekä 3) pedagoginen yleiskonsultaatio (yleiset opetusjärjestelyt, ei yksittäistä oppilasta koskeva). Konsultatiivisten palveluiden lisääntymisen myötä sairaalaopetus kehittyy inkluusion suuntaisesti tukemaan yhä paremmin lähikouluja erikoissairaanhoidossa olevien oppilaiden kohtaamisessa ja opetuksen järjestämisessä.
Opettajat ammatillisina toimijoina inkluusiota edistämässä
Riikka Sirkko
Kirjojen lukeminen tukee luetun ymmärtämisen kehitystä
Minna Torppa, Tiia Nurminen, Pekka Niemi, Kati Vasalampi Marja-Kristiina Lerkkanen, Asko Tolvanen ja Anna-Maija Poikkeus
Tässä artikkelissa esittelemme keskeiset havainnot tutkimuksesta (Torppa ym., 2020), jossa tarkasteltiin vapaa-ajan lukemisen ja lukutaidon kehityksen suhdetta. Kysyimme, ennustaako lukutaito lukemisen määrää vai ennustaako myös lukemisen määrä lukutaitoa. Tutkimuksessa mitattiin lasten (n = 2 525) lukusujuvuutta ja luetun ymmärtämisen taitoa luokilla 1, 2, 3, 4, 6, 7 ja 9. Vapaa-ajan lukemisen määrää mitattiin samoissa aikapisteissä kyselyillä. Luokilla 1–4 lasten vanhemmat vastasivat lukemisen määrää koskeviin kysymyksiin, ja luokilla 6–9 lapset vastasivat kyselyyn itse. Tutkimuksessa havaittiin, että lukutaito ennustaa lukemisen määrää erityisesti varhaisilla luokilla, kun lukutaito on vasta kehittymässä. Myöhemmillä luokilla kuitenkin kirjojen lukemisesta innostuminen ennusti erityisesti parempaa luetun ymmärtämisen taitoa seuraavilla luokilla. Lyhyiden digitekstien runsaalla lukemisella oli sen sijaan negatiivinen yhteys luetun ymmärtämisen taitoon.
Oppilaan tilannesidonnainen kiinnittyminen yläkoulussa: yhteydet yleiseen kiinnittymiseen ja eri tilannetekijöihin
Sanni Pöysä
KM Sanni Pöysän kasvatustieteiden väitöskirja ”Students’ situational engagement in lower secondary school: Association with overall engagement and contextual factors” (Oppilaan tilannesidonnainen kiinnittyminen yläkoulussa: Yhteydet yleiseen kiinnittymiseen ja eri tilannetekijöihin) tarkastettiin Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa 27.11.2020. Vastaväittäjänä toimi professori Marja Vauras Turun yliopistosta ja kustoksena professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta.
Tässä väitöstutkimuksessa tarkasteltiin yläkouluikäisten oppilaiden kouluun kinnittymistä sekä siinä ilmenevää tilannesidonnaista vaihtelua. Oppilaan kouluun kiinnittyminen eli student engagement on käsite, jota käytetään kuvaamaan oppilaan suhdetta kouluun, opiskeluun ja oppimiseen. Kiinnittyminen yhdistetään siihen, missä määrin ja miten oppilas osallistuu ja sitoutuu koulutyöhön, sekä siihen, kuinka oppilas kokee kouluympäristön tukevan omaa koulunkäyntiään ja oppimistaan (mm. Fredricks ym., 2004; Wang ym., 2019).
Kouluun kiinnittyminen on moniulotteinen ilmiö, ja siten kiinnittymistä tarkasteltaessa pyritään ymmärtämään oppilaan oppimiseen vaikuttavia tekijöitä samanaikaisesti useammasta näkökulmasta. Tutkimuksellinen kiinnostus oppilaan kouluun kiinnittymistä kohtaan on lisääntynyt erityisesti muutaman viime vuosikymmenen aikana, kun kiinnittymisen on havaittu olevan yhteydessä muun muassa korkeampien oppimistulosten saavuttamiseen sekä siihen, että oppilaat saattavat opintonsa loppuun saakka (mm. Archambault ym., 2019). Samalla kun kouluun kiinnittymiseen kohdistuva tutkimus on vakiinnuttanut paikkansa kasvatustieteellisen ja psykologisen alan tutkimuksessa, on kiinnittymisen vahvistamista alettu käyttää keinona tukea oppilasta oppimisessa ja koulunkäynnissä (Wang ym., 2019).
Bulletin 2/2021
Perusopetuksen arviointi uudistuu – arvosanoille kriteerit
Juhani Rautopuro
Perusopetuksen oppilasarvioinnissa vietiin loppuun merkittäviä päätöksiä vuoden 2020 aikana. Ensimmäinen suuri päätös oli perusopetuksen perusteiden arviointiluvun (luku 6) uudelleenkirjoittaminen. Uudelleenkirjoitettu arviointiluku kumosi vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteisiin sisältyvän oppimisen arviointiluvun. Uusia arviointiperusteita on sovellettu peruskouluissamme elokuusta 2020 alkaen.
Arviointiosaamisen kehittäminen digitaalisessa oppimisympäristössä
Johanna Kainulainen, Mirja Tarnanen & Jyrki Vihriälä
Digitalisoituvat oppimisympäristöt ja oppimisen tukeminen teknologiavälitteisesti ohjaavat kiinnittämään huomiota myös arviointikäytänteiden kehittämiseen. Oppimisympäristön muuttuminen haastaakin tarkastelemaan kriittisesti, miten summatiivinen ja formatiivinen arviointi tukevat oppimista ja tarjoavat palautetta oppimisprosessin eri vaiheissa. Tässä artikkelissa tarkastellaan Peda.netin digitaalisen arviointityökalun kehittämistyötä osana Opet-tajien arviointiosaaminen oppimisen, osallisuuden ja tuen toteutumisen edistäjänä (OPA) -hanketta. Kehittämistyön tavoitteena on tukea sekä kouluttajien että opiskelijoiden formatiivisen arviointiosaamisen kehittymistä erityisesti opettajankoulutuksessa. Tarkasteltavaa digitaalista arviointityökalua on pyritty kehittämään oppijaystävälliseksi osaamisen kuvantajaksi, jotta se toimisi oppimisen aikaisen arvioinnin tukena. Keskeisenä ajatuksena kehitystyössä on ollut se, että arviointityökalua kehitetään rinta rinnan pedagogisen kehittämisen kanssa. Digitaalisen arviointityökalun kehittämistä taustoitetaan luomalla katsaus arviointikulttuurissa tapahtuneisiin muutoksiin arviointiosaamista ja digitaalista arviointia valottavan tutkimuskirjallisuuden avulla. Tämän jälkeen esitellään Peda.netin arviointityökalun toimintaa ja sen hyödyntämistä osaamisen kuvauk-sessa ja oppimisen tukemisessa. Lisäksi esitellään työkalun avulla toteutettuja kokeiluja opettajankoulutuksessa ja kouluissa. Lopuksi pohditaan kehittämistyön antia ja sen suuntaamista jatkossa.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki opetusharjoittelussa
Piia M. Björn, Pirjo Savolainen, Laura Heimo, Hanna Mäntynen & Minna Kyttälä
Tässä kirjoituksessa kuvataan kokeilua, jossa Itä-Suomen yliopiston opettajaopiskelijoille annettiin lisätietoa oppimisen ja koulunkäynnin tuen systemaattisesta toteuttamisesta, arviointiperiaatteista ja toimintatavoista. Opiskelijaryhmät satunnaistettiin ennen harjoitteluun liittyvän opintojakson alkua koeryhmään ja kontrolliryhmään, mutta kokeiluun osallistuminen oli vapaaehtoista. Halukkaille koeryhmäläisille annettiin ennen harjoittelua tietoa tukivastemallista ja koulunkäynnin tuesta kah-den videon sekä kirjallisten taustamateriaalien avulla. Lisäksi koeryhmälle järjestettiin 30 minuutin mittainen internet-välitteinen tuokio, jossa käytiin läpi harjoittelun aikana tehtäväksi tarkoitettu tukivastemalliharjoite. Kontrolliryhmä sai pääsyn vastaaviin materiaaleihin harjoittelunsa jälkeen. Kaikki halukkaat opiskelijat vastasivat sähköiseen kyselyyn opetusharjoittelunsa jälkeen. Kyselyn tulokset osoittivat, että koeryhmään kuuluneet opiskelijat (n = 43) kokivat valmiutensa tukivastemallin periaatteiden noudattamiseen merkittävästi paremmiksi kuin tavanomaiseen harjoitteluun osallistuneen kontrolliryhmän (n = 83) opiskelijat. Koeryhmäläiset myös ilmaisivat aikovansa hyödyntää oppimaansa sekä tulevissa harjoitteluissa että työelämässä kontrolliryhmäläisiä tyypillisemmin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että suhteellisen keveilläkin lisämateriaaleilla on mahdollista tuoda tärkeitä sisältöjä ja osaamista opettajakoulutuksiin.
Tukivastemallilla selkeyttä ja vaikuttavuutta oppimisen ja koulunkäynnin tukeen
Anne-Mari Kinnunen, Mikko Aro, Vesa Närhi & Hannu Savolainen
Suomessa oppimisen ja koulunkäynnin tukea toteutetaan vuonna 2011 voimaan tulleella kolmiportaisen tuen mallilla yleisessä, tehostetussa ja erityisessä tuessa. Oppimisen tuen käytännöt vaihtelevat eri kuntien ja koulujen välillä paljon, ja tuen toteuttamisen käytäntöihin on kaivattu selkeyttä. ”Opettajien arviointiosaaminen oppimisen, osallisuuden ja tuen toteutumisen edistäjänä” (OPA) -hankkeessa on kehitetty tukivastemallia, jossa opettaja työskentelee tutkivalla työotteella arvioiden systemaattisesti annetun tuen vaikutuksia. Tukivastemallia voidaan hyödyntää kolmiportaisen tuen kaikilla portailla, mutta yleisestä tuesta tehostettuun ja edelleen erityiseen tukeen vaihdettaessa yksilöllisyys, opettajajohtoisuus ja tuen intensiteetti vahvistuvat sekä tuen vaikuttavuuden arviointi lisääntyy. Tukivastemallissa oppilaan huolellisen yksilöllisen arvioinnin perusteella suunnitellaan oppimisen tuki, jonka vaikuttavuutta arvioidaan säännöllisillä seuranta-arvioinneilla. Seuran-ta-arviointien pohjalta tuen sisältöä, kestoa tai intensiteettiä muokataan. Tämän kirjoituksen tavoitteena on kuvata tukivastemalli ja sen teoreettinen perusta. Lisäksi kuvataan OPA-hankkeessa tehty tukivastemalliin perustuva opetuskokeilu. Opetuskokeilun keskeisenä tavoitteena on ollut vahvistaa erityisopettajaopiskelijoiden formatiivista arviointiosaamista ja tutkivaa työotetta sekä edistää Jyväskylän yliopiston erityisopettajakoulutuksen ja koulujen yhteistyötä.
KEHU – Vuorovaikutusosaamisen tarkastelu osana opetusharjoittelun ohjaamista
Tapio Toivanen, Anu Pyykkö & Vilma Berggren
Ryhmämuotoinen opetus erilaisine toiminta- ja työskentely-ympäristöineen sisältää suuren määrän moniulotteisia opettaja-oppilaskohtaamisia. Opettajan ja oppilasryhmän välistä opetusvuorovaikutusta sekä sen rakentumista ja laatua on kasvatustieteessä kuvattu opettajan ja oppilasryhmän välisenä didaktisena ja pedagogisena suhteena. Opiskelijoiden toiminta opetusharjoitteluissa painottuu usein didaktiseen suhteeseen eli opetuksen organisointiin ja ohjaukselliseen tukeen. Osana opetus- ja kulttuuriministeriön (2017–2021) rahoittamaa Kehittyvä opettajankoulutus -hanketta kehitetyn opetusharjoittelijan vuorovaikutusohjaamisen KEHU-mallin keskeisenä tavoitteena on ollut rakentaa teorialähtöinen kokonaisuus, jonka avulla opetusharjoittelujen yhteydessä voidaan tarkastella ja edistää tulevien opettajien ammatillista vuorovaikutusosaamista. KEHU-malli koostuu kolmesta ryhmämuotoisen opetusvuorovaikutuksen osa-alueesta: 1) opettajaksi opiskelevan oheisviestinnällisestä vuorovaikutusosaamisesta, 2) oppilasryhmän, sen keskinäisten suhteiden ja ryhmän rakennetekijöiden vaikutuksesta sekä 3) haastavista oppilaskohtaamisista (ennakoiva ja reaktiivinen toiminta) sekä siihen liittyvistä luokan hallinnasta, lämpimän pedagogisen suhteen rakentamisesta sekä oppimista ja toimimista tukevasta palautteesta. Jokaista osa-aluetta varten on hankkeessa luotu kirjallinen tukimateriaali sekä analyysimalli, jotka tukevat vuorovaikutusosaamisen käsittelyä osana opetusharjoittelun ohjausta.