Oppimisen ja koulunkäynnin tuki opetusharjoittelussa

Piia M. Björn, Pirjo Savolainen, Laura Heimo, Hanna Mäntynen & Minna Kyttälä

Tässä kirjoituksessa kuvataan kokeilua, jossa Itä-Suomen yliopiston opettajaopiskelijoille annettiin lisätietoa oppimisen ja koulunkäynnin tuen systemaattisesta toteuttamisesta, arviointiperiaatteista ja toimintatavoista. Opiskelijaryhmät satunnaistettiin ennen harjoitteluun liittyvän opintojakson alkua koeryhmään ja kontrolliryhmään, mutta kokeiluun osallistuminen oli vapaaehtoista. Halukkaille koeryhmäläisille annettiin ennen harjoittelua tietoa tukivastemallista ja koulunkäynnin tuesta kah-den videon sekä kirjallisten taustamateriaalien avulla. Lisäksi koeryhmälle järjestettiin 30 minuutin mittainen internet-välitteinen tuokio, jossa käytiin läpi harjoittelun aikana tehtäväksi tarkoitettu tukivastemalliharjoite. Kontrolliryhmä sai pääsyn vastaaviin materiaaleihin harjoittelunsa jälkeen. Kaikki halukkaat opiskelijat vastasivat sähköiseen kyselyyn opetusharjoittelunsa jälkeen. Kyselyn tulokset osoittivat, että koeryhmään kuuluneet opiskelijat (n = 43) kokivat valmiutensa tukivastemallin periaatteiden noudattamiseen merkittävästi paremmiksi kuin tavanomaiseen harjoitteluun osallistuneen kontrolliryhmän (n = 83) opiskelijat. Koeryhmäläiset myös ilmaisivat aikovansa hyödyntää oppimaansa sekä tulevissa harjoitteluissa että työelämässä kontrolliryhmäläisiä tyypillisemmin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että suhteellisen keveilläkin lisämateriaaleilla on mahdollista tuoda tärkeitä sisältöjä ja osaamista opettajakoulutuksiin.

Lataa pdf