Nopea nimeäminen ja lukemisen sujuvuus oppimisvaikeuslapsilla

Riikka Heikkilä

Abstrakti:

Riikka Heikkilän psykologian väitöskirja ”Rapid automatized naming and reading fluency in children with learning difficulties” tarkastettiin Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa 22. toukokuuta 2015. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori George Georgiou Albertan yliopistosta Kanadasta ja kustoksena professori Timo Ahonen Jyväskylän yliopistosta.

Riikka Heikkilän väitöskirjassa tarkasteltiin nopean nimeämisen yhteyttä lukemiseen, lukemisvaikeuksiin ja muihin oppimisvaikeuksiin lapsilla, joilla oli oppimisvaikeuksia. Nopealla nimeämisellä tarkoitetaan kykyä hakea tuttuja nimikkeitä sujuvasti mielestä. Taitoa on aiemmissa tutkimuksissa käsitelty lähinnä yhteydessä lukemisvaikeuksiin, mutta joidenkin tutkimusten mukaan sillä näyttäisi olevan yhteyksiä oppimisvaikeuksiin lukemista laajemminkin. Oppimisvaikeudet esiintyvät usein yhdessä, minkä vuoksi niiden mahdollisista yhteisistä taustatekijöistä on tärkeää saada tietoa sekä diagnostisen tiedon että kuntoutuksen suunnittelun näkökulmasta.

Väitöskirjan kahden osatutkimuksen tulokset osoittivat nopean nimeämisen olevan ensisijaisesti yhteydessä lukemisen sujuvuuteen, ei niinkään matematiikan tai tarkkaavuuden taitoihin. Tutkimus antoi osaltaan tukea myös kaksoisvaikeushypoteesille, jonka mukaan lukemisvaikeuksien taustalla vaikuttavat toisaalta nopean nimeämisen ja toisaalta fonologisen tietoisuuden ongelmat. Kolmannessa osatutkimuksessa lukemisen sujuvuutta pyrittiin tukemaan tietokoneavusteisella tavuharjoittelumenetelmällä. Kukin kolmesta harjoitteluryhmästä edistyi tavujen lukunopeudessa kontrolliryhmää enemmän. Alkutasoltaan heikoimmat lukijat edistyivät eniten. Nopea nimeäminen oli yhteydessä lukemisen alkutasoon, mutta ei harjoittelun tehokkuuteen. Jatkossa on kuitenkin syytä kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka harjoittelun vaikutukset yleistyvät arkipäivän lukemiseen.

Lataa pdf

Kaksoisvaikeushypoteesi ja oppimisvaikeuksien päällekkäisyys

Riikka Heikkilä

Abstrakti:

Kaksoisvaikeushypoteesin mukaan lukemisvaikeuksien taustalla voivat vaikuttaa nopean nimeämisen tai fonologisen prosessoinnin ongelmat. Yhdessä esiintyessään (kaksoisvaikeus) niiden oletetaan johtavan vaikeampiin lukemisvaikeuksiin kuin erillään. Kaksoisvaikeushypoteesi on saanut tukea useissa tutkimuksissa, mutta sen ilmenemismuoto näyttää vaihtelevan tutkittavan kielen kirjoitusjärjestelmän säännönmukaisuuden sekä tutkittavien lukemisen tason mukaan. Lisäksi nopean nimeämisen ja fonologisen prosessoinnin yhteydet eivät oletettavasti rajoitu ainoastaan lukemisvaikeuksiin, vaan niillä voi olla kytkös myös muihin oppimisen ongelmiin kuten matematiikan oppimisvaikeuteen tai tarkkaavuuden pulmiin. Tämä artikkeli tiivistää kaksoisvaikeushypoteesia koskevaa tutkimuskirjallisuutta ja taustoittaa meneillään olevaa tutkimusta, jonka alustavat tulokset tukevat hypoteesia suomenkielisten oppimisvaikeuslasten kaksoisvaikeudesta.

Lataa pdf