PACE-asenne erityislasten kanssa työskentelyssä

Riitta Tanskanen
Liisa Piiroinen

Joensuun kaupungin alakouluissa käynnistyi syksyllä 2015 haasteellisesti käyttäytyvien lasten moniammatillinen oppimisympäristöön kuntouttava toiminta. Toiminta on poikkeuksellinen nykyisessä perusopetuksen kentässä vahvan resursoinnin ja kuntoutuksellisen otteen vuoksi. Tässä artikkelissa kuvataan kokemuksia kolmelta ensimmäiseltä toimintavuodelta.

Kuntouttavaan toimintaan ohjautuvien lasten haastavan käyttäytymisen taustalla on usein neuropsykiatrisia vaikeuksia ja myös hankalia traumakokemuksia. Oppimisympäristöön kuntouttavassa toiminnassa käytetään työmenetelmänä moniammatillista lähestymistapaa ja perhetyötä. Työskentelyä ohjaa vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian (Dyadic Developmental Psychotherapy) ”PACE-asenne”. PACE – asenne tarkoittaa sitä, että aikuinen vastaa ja reagoi lapsen haastavaan käyttäytymiseen empaattisesti ja hyväksyvästi ja sanoittaa lapsen tunnetiloja. PACEasenteen mallintaminen perheelle on tärkeää, koska lapsi tarvitsee turvallisia vuorovaikutuskokemuksia sekä hyväksyviä ja empaattisia kohtaamisia ennen kaikkea omien vanhempiensa kanssa. Lisäksi jatkuva yhteydenpito lapsen verkoston muihin toimijoihin on osa toimintaa. Oppimisympäristöön kuntouttavalla toiminnalla tavoitellaan sitä, että moniammatillisen yhteistyön ja tiiviin perhetyön kautta lapsi saa kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja sen myötä luottamus aikuisiin rakentuu vähitellen.

Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti – opettajien kokemuksia

Terhi Ojala

Abstrakti:

Monet meistä pitävät lapsista. Ehkä juuri sen vuoksi äitinä, mammana, opetuksen ammattilaisena ja nyt myös tutkijana hämmentyy, hätkähtää ja huolestuu näiden otsikoiden edessä:

– Käytöshäiriöitä ei tunnisteta

– Pitääkö koululintsarin vanhempia sakottaa? Lintsaavat oppilaat ovat yhä useamman koulun riesa. Kuri on höltynyt ja opettajat valittavat, ettei heillä ole keinoja puuttua pinnaamiseen. Lisäksi erilaiset käytöshäiriöt, nimittely ja väkivalta rassaavat kouluja.

– Oppilaat virtsasivat lattioille – vessat lukkoon

– Jo pienillä lapsilla mielenterveysongelmia – lyövät ja purevat koulussa

– Opettaja kilahti oppilaille

On tapana sanoa, että yhteiskunnan tila heijastuu ensimmäisenä lapsiin. Siitäkö otsikot kertovat vai mistä? Lapsista, aikuisista, koulusta, opettajista? Vaikka maailma tuntuu muuttuvan ja monimutkaistuvan yhä kiihtyvämpään tahtiin, pysyvät lapset edelleenkin lapsina. Kuten aiemmin, he tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa, pysyviä ihmissuhteita, vastavuoroista vuorovaikutusta muiden kanssa, tunnetta siitä, että tulevat nähdyiksi, kuulluiksi, kohdatuiksi. Lapsi elää lapsuutensa ja nuoruutensa useassa kehitysympäristössä ja -yhteisössä (Rimpelä, 2010), joista keskeisimpiä ovat koti ja koulu. Oppilaan ja opettajan sitoo yhteen koulu, paikka, josta meillä kaikilla on mielessämme positiivisia tai negatiivisia muistijälkiä. Koulun toimintaan ja sen ”henkeen” vaikuttavat ja sitä luovat monet tekijät: muun muassa toimintakulttuuri, johon sisältyvät koulun sisäiset ja ulkoiset vuorovaikutussuhteet ja johtajuus sekä lainsäädäntö, muu normisto ja paikalliset ratkaisut opetusjärjestelyissä.

Suomessa koulua käyvät pääsääntöisesti kaikki lapset, ja suomalaista koulua luonnehditaan kansainvälisesti usein jopa erinomaiseksi. Tosin uusimmat Pisa-tulokset ovat jälleen nostaneet keskusteluun peruskoulun kehittämistarpeen. Voisiko koulumme olla jopa maailman paras paikka? Jotta päästään lähemmäs tuota huikeaa tavoitetta, tarvitaan moninaisia kehittämistoimia muun muassa opettajuudessa, kollegiaalisessa yhteistyössä, koulun toimintakulttuurissa, opettajien työssä jaksamisessa, moniammatillisessa yhteistyössä sekä opettajien koulutuksessa, kuten tämän erityispedagogiikan väitöstutkimuksen tuloksina tulen myöhemmin osoittamaan.

 

Lataa pdf