”Pystynkö minä?” – Lasten uskomukset omista kyvyistään merkityksellisiä lukutaidon kehittymiselle
Pilvi Peura
Pilvi Peuran erityispedagogiikan väitöskirja “Children’s reading self-efficacy: Specificity,
trajectories of change and relation to reading fluency development” tarkastettiin Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen ja psykologian tiedekunnassa 19.6.2021. Vastaväittäjänä toimi professori Jaana Viljaranta Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena Mikko Aro Jyväskylän yliopistosta.
Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen tekstivalinnat eri opettajaryhmien kuvaamina
Mirja Tarnanen, Jenni Ruotsalainen, Marja-Kristiina Lerkkanen, Sari Sulkunen, Kaisa Leino, Mikko Aro & Minna-Riitta Luukka
Tässä artikkelissa tarkastellaan luku- ja kirjoitustaidon opetuksen tekstivalintoja varhaiskasvatuksen opettajien sekä luokan-, erityis- ja aineenopettajien kuvaamina. Tekstivalinnat ymmärretään tässä tutkimuksessa osana tekstikäytänteitä, joilla viitataan tekstin tuottamisja tulkitsemistaitoihin ja joiden ymmärretään kehittyvän sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Tutkimuksen kyselyaineisto on kerätty osana LUKILOKI-koulutushanketta, jonka tavoitteena oli tarjota opettajille valmiuksia ja menetelmiä
luku- ja kirjoitustaidon opettamiseen sekä näiden taitojen tukemiseen. Kyselyyn vastasi 478 opettajaa. Aineisto on analysoitu varianssianalyysilla. Kokonaisuutena eri opettajaryhmien raportoimat tekstivalinnat osoittautuivat luku- ja kirjoitustaidon opetuksessa monipuolisiksi, joskaan digitaalisia ja multimodaalisia tekstejä ei hyödynnetä kovin usein. Varhaiskasvatuksen opettajien tekstivalinnat sisälsivät monipuolisemmin muita kuin painettuja tekstejä, kun taas aineenopettajien vastauksissa tekstilajien kirjo oli laajin. Kaikille opettajaryhmille yhteisinä tekstivalintoina näyttäytyivät ohjeet ja kaunokirjalliset tekstit.
Opettajien stressi ja tuen tarpeet oppimisvaikeusoppijoiden opettamisessa Covid-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana
Päivi Merjonen, Paula Salmi, Juha-Matti Latvala & Henrik Husberg
Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että minäpystyvyyden kokemus on yhteydessä koettuun stressiin. Yhteyttä on kuitenkin tutkittu Suomessa vähänlaisesti, erityisesti oppimisvaikeusoppijoiden opetuksessa sekä Covid-19-pandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana. Myös siitä, millaisia tuen tarpeita opettajilla on oppimisvaikeusoppijoiden etäopetuksessa, on puutteellisesti tietoa. Tarkastelimme sähköisen kyselyaineiston avulla (N = 161), millaista tukea opettajat tunsivat tarvitsevansa
ja mitkä tekijät selittävät opettajan stressiä ja
tuen tarpeita oppimisvaikeusoppilaiden opetuksessa poikkeustilan aikana. Mitä heikommaksi opettaja arvioi minäpystyvyytensä ja mitä ylemmällä luokka-asteella hän työskenteli, sitä enemmän hänellä oli työstressiä. Alemmalla luokka-asteella työskentely ja vahva minäpystyvyys lisäsivät todennäköisyyttä, että opettaja kaipaa itselleen tukea kotien tukemiseen. Enemmän tukea oppilaiden motivointiin tarvitsivat uudet opettajat sekä opettajat, jotka työskentelivät ylemmillä luokka-asteilla. Oppilaiden tietotekniset valmiudet olivat paremmat ylemmillä luokka-asteilla, ja mitä paremmat ne olivat, sitä parempana opettajat pitivät ammatillista minäpystyvyyttään. Opettajille tulisi olla tarjolla riittävästi tukea etäopetukseen poikkeustilaolosuhteissa.
Erityislasten vanhempien kokema uupumus ja tuen tarve
Matilda Sorkkila, Paula Fågel, Sonja Kukknen & Kaisa Aunola
Vanhemmuuden uupumus on vakava oireyhtymä, joka on seurausta pitkäaikaisesta stressistä vanhemmuudessa. Uupuneille vanhemmille tarjottu tuki on ensiarvoisen tärkeää, sillä vanhemman hyvinvointi heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Erityislapsen hoitaminen lisää vanhemman uupumisen riskiä, sillä se tuo mukanaan lisäkuormitusta sekä sen myötä kokemuksen poikkeuksellisesta vanhemmuudesta. Erityislasten vanhempien uupumista koskeva tutkimus on ollut kuitenkin vähäistä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, onko erityislasten vanhemmilla enemmän uupumusta kuin muiden perheiden vanhemmilla ja mikä uupumuksen osa-alueista selittää selkeimmin eroa erityislasten vanhempien ja muiden vanhempien välillä. Lisäksi tarkasteltiin, millaista tukea erityislasten vanhemmat toivoisivat saavansa. Tutkimukseen osallistui 1 725 suomalaisvanhempaa, joista 24 prosenttia oli erityislapsen vanhempia. Kyselylomakkeella kerätyn aineiston analysoinnissa hyödynnettiin määrällisen aineiston osalta monimuuttujaista varianssianalyysiä ja laadullisen aineiston osalta temaattista analyysiä. Tulokset osoittivat, että erityislasten vanhemmat uupuvat muita vanhempia enemmän ja että erityislapsen vanhempana oleminen liittyy erityisesti uupumusasteiseen väsymykseen. Lisäksi koottiin toiveita siitä, millaista tukea erityislasten vanhemmat haluaisivat saada. Kaiken kaikkiaan
erityislasten vanhemmille tarjottavan tuen tulisi vahvistaa vanhemman hyvinvointia ja perustua heidän yksilölliseen tilanteeseensa. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa erityislapsen vanhempien kokemusmaailmasta, lisää ymmärrystä erityislapsen vanhempien uupumuksesta ja siten auttaa kehittämään heille tarjottavaa tukea.
Oppilaiden tietämys oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjoista sekä osallisuus niiden laadintaa käsittelevissä palavereissa
Ilona Anttila, Maiju Noux & Tanja Vehkakoski
Oppilaiden osallisuus oman oppimisensa suunnittelussa on yksi oppimisen ja koulunkäynnin tuen lähtökohdista. Tästä huolimatta ei ole juurikaan tutkittu, miltä tuen suunnittelu sekä siihen liittyvät palaverit ja asiakirjat näyttävät oppilaiden näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka hyvin oppilaat tunsivat heille laaditut oppimisen ja koulunkäynnin tuen asiakirjat (oppimissuunnitelma, henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS) ja millaisia palavereihin osallistumisen tyyppejä oppilaiden haastatteluista oli löydettävissä. Tutkimusaineisto koostui kuudes- ja
yhdeksäsluokkalaisten tehostettua tai erityistä tukea saavien oppilaiden haastatteluista (N = 9), jotka analysoitiin tyypittelemällä. Tutkimustulokset osoittivat, että osalle oppilaista asiakirja oli vieras asia, osalla oli siitä yleistä tietoa ja osa tunsi sen omakohtaisesti. Osallisuuden suhteen oppilaat asemoituivat joko nimellisiksi, aikuislähtöisiksi, aloitteellisiksi tai päätösvaltaisiksi osallistujiksi. Tutkimus antoi viitteitä siitä, että oppilaiden osallisuus jää palavereissa pääosin muodolliseksi tai aikuiselle alisteiseksi eikä oppilaalla ole aktiivista roolia oman asiakirjansa laadinnassa. Jatkossa on kehitettävä tapoja vahvistaa oppilaiden osallisuutta ja harjoiteltava palavereihin osallistumista jo oppitunneilla.