ADHD-oireisten oppilaiden vahvuudet opettajien arvioimina

Liisa Klenberg

Vahvuuksien arvioinnin tulisi sisältyä koulun arviointityöhön etenkin silloin, kun selvitetään koulunkäynnin vaikeuksia ja tukitoimien tarvetta. Vahvuuksien esiin nostaminen on erityisen tärkeää oppilaille, joiden taipumusten tai toiminnan (esim. ADHD-oireet) vuoksi vuorovaikutus koulun tilanteissa on
ongelmakeskeistä
. Tällä hetkellä tutkimustietoa oppilaiden ja erityisryhmien vahvuuksista on niukasti, ja tutkitut vahvuuksien arviointimenetelmät puuttuvat. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin kahden ADHD-ryhmän vahvuuksia opettajien täyttämien Keskittymiskyselyn vahvuusosioiden avulla.
Lisäksi selvitettiin, millaisia vahvuusarvioita peruskouluikäiset oppilaat keskimäärin Keskittymiskyselyssä saivat ja miten erilaiset taustatekijät olivat yhteydessä arvioihin. Tulosten mukaan vahvuusarvioiden normaalivaihtelua selittivät oppilaan ikä, sukupuoli ja vanhempien koulutustausta. Keskimääräisesti opettajat arvioivat oppilailla olevan varsin runsaasti vahvuuksia. ADHD-diagnoosin saaneilla oppilailla vahvuuksia arvioitiin olevan jonkin verran vähemmän, mutta tietyillä osa-alueilla heillä oli enemmän vahvuuksia kuin muilla oppilailla. Oppilailla, joilla oli ylivilkkaus- sekä tarkkaamattomuusvaikeuksia, korostuivat etenkin aktiivisuuteen liittyvät vahvuudet, ja tarkkaamattomilla oppilailla esiin nousivat herkkyyteen liittyvät
vahvuudet.

Lataa pdf