Raisa Ahtiainen, Ninja Hienonen, Meri Lintuvuori & Risto Hotulainen
Monet järjestöt ja yhdistykset tekevät yhteistyötä perusopetuksen koulujen kanssa, ja tätä yhteistyötä voidaan kuvata koulujen ja kolmannen
sektorin toimijoiden kohtaamiseksi. Parhaimmillaan kolmas sektori voi tukea ja rikastuttaa kouluille osoitettuja tehtäviä. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme kolmannen sektorin toimintana Walter ry -nimisen järjestön kouluilla järjestämiä työpajoja ja perusopetuksen yläluokkien oppilaiden näkemyksiä tästä toiminnasta. Walter ry:n Kytke-työpajat käsittelevät
kulttuurista moninaisuutta, ja järjestön tavoitteena on kulttuurien välisen vuorovaikutuksen edistäminen lasten ja nuorten keskuudessa.
Tutkimuksen kysymykset ovat seuraavat: Mitä mieltä nuoret ovat Walter ry:n työpajojen työtavoista? Miltä työtavat vaikuttavat suhteessa kouluarkeen? Mikä on kolmannen sektorin rooli koulumaailmassa? Tutkimuksen aineistona ovat työpajoihin osallistuneiden nuorten ryhmähaastattelut (N = 24). Aineistolähtöinen sisällönanalyysi osoittaa, että nuorten mielestä työpajoissa käytettävät työmuodot poikkeavat siitä, mihin he koulupäiviensä aikana ovat
tottuneet. Nuoret toteavat tulevansa kuulluksi, kuulevansa ikätovereitaan ja saavansa keskustella. Toimintana työpajat tuovat tervetullutta vaihtelua. Tämä tulos on positiivinen, kun tarkastellaan nuorten kokemusta kolmannen
sektorin järjestämästä toiminnasta. Sen sijaan perusopetuksessa järjestettävä opetus on tulosten valossa varsin vanhanaikaista ja opettajajohtoista, mikä ei ole ollut perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa keskeisenä
työskentelymuotojen tavoitteena enää 2000-luvulla.