Opetus ja yhteistyö oppimispolkujen tukena

Janne Lepola

Abstrakti:

Turun yliopiston Oppimistutkimuksen keskus järjesti tänä vuonna 16. valtakunnalliset oppimistutkijoiden päivät. Valtakunnallinen oppimisvaikeuksisten etujärjestö Erilaisten oppijoiden liitto sekä Oikeus oppimiseen -neuvottelukunta ovat olleet tukemassa tutkijatapaamisia vuodesta 2001 alkaen. Päiville osallistui noin 70 alan asiantuntijaa, esityksiä pidettiin 35, ja lisäksi oli neljä kutsuesitelmää. Esityksistä kolmasosa (12/35) liittyi matematiikan oppimisvaikeuksiin ja opetukseen sekä toinen kolmasosa vuorovaikutukseen ja emotionaalis-motivationaalisiin tekijöihin oppimisessa. Oppimisvaikeustutkijoiden työ näyttää siis – ainakin tutkimusteemojen valossa − vastaavan tuoreen PISA 2012 -tutkimuksen havaintoihin suomalaisnuorten matematiikan osaamisesta. Vaikka osaaminen oli OECD-maiden parhaimmistoa, yhä suuremmalla osalla nuorista on vaikeuksia matematiikan oppimisessa, ja PISA-tulosten mukaan vaikeudet olivat yleisempiä vuonna 2012 (12 %) kuin vuonna 2003 (7 %). NMI-Bulletinin teemanumeroissa 1–2/2014 tarkastellaan tutkijapäivien teemaan Vastuullinen opetus ja yhteistyö oppimispolkujen tukena sekä ajankohtaiseen oppimisvaikeustutkimukseen liittyviä kysymyksiä.

 

Lataa pdf