Vammaisten ihmisten syrjintäkokemuksia koulutuksen kentällä

Antti Teittinen & Hannu T. Vesala

Tutkimuksemme rakentuu vammaisten ihmisten aiemmille tai nykyisille kokemuksille syrjinnästä koulussa ja opiskelussa. Syrjintäkokemusten tutkimus kertoo siitä, kuinka kouluissa ja oppilaitoksissa inklusiivisuus toimii. Syrjintäkokemusten tutkimus on olennainen osa vammaistutkimusta, koska syrjintä kertoo vammaiset ihmisten kohtaamisesta yhteiskunnassa ja koulutusjärjestelmässä. Keskitymme vammaisuuden määrittymisen rakenteellisiin tekijöihin, koska vammaisuuteen perustuva syrjintä saatetaan ymmärtää vain yksilökohtaisena väärinkäsityksenä. Helposti sivuutetaan syrjintää tuottavat sosiaaliset, kontekstuaaliset ja rakenteelliset tekijät. Aineistona käytämme Vammaisfoorumin kyselyä vuodelta 2018 (n=1525). Tarkastelussamme ovat ne vastaajat, jotka kokivat syrjintää koulutuksessa (n=477). Aineisto on analysoitu kvantitatiivisilla ja kvalitatiivisilla menetelmillä. Kysymme, miten vammaiset ihmiset ovat kokeneet syrjintää koulussa ja opiskelussa. Vastanneissa oli kaiken ikäisiä ja sellaisia, jotka eivät tällä hetkellä olleet koulussa tai opiskelemassa. Suurella osalla syrjintäkokemukset olivat peräisin aikaisemmilta koulu/opiskeluvuosilta. Lähes puolet vastanneista on kokenut syrjintää ja eniten koulutukseen ja opiskeluun liittyvissä mukautuksissa. Useimmiten syrjintää kokivat nyt koulussa tai opiskelemassa olevat ja alle 25-vuotiaat. Muita syrjintäkokemuksia oli koulutukseen pääsyssä, kieleen ja kommunikaatioon liittyvissä ongelmissa, esteettömyydessä, saavutettavuudessa sekä köyhyydessä. Tulkitsemme, että kouluinkluusio vaatii jatkuvaa kehittämistä. Syrjintäkokemukset liittyvät koulujärjestelmään ja koulukontekstiin.

Lue artikkeli pdf-muodossa

Kohti uudenlaista opettajuutta: yhteisopettajuus haastamassa yksin tekemisen kulttuuria

Marjut Kokko, Marjatta Takala, Hanni Muukkonen

Yhteisopettajuus on tullut haastamaan suomalaiselle koulujärjestelmälle ominaista yksin tekemistä. Tässä artikkelissa tarkastellaan yhteisopettajuutta ja siinä tapahtuvaa yhteistoimintaa Tuomelan sosiaalisten tekojen teorian (2007) valossa. Opettajien yhteistyö nähdään mahdollisuutena kehittää työtä ja jakaa työn kuormaa osaamisvaatimusten kasvaessa ja oppilasryhmien moninaistuessa. Tutkimuksessa kysytään, minkä verran eri opettajaryhmät
(luokan-, aineen- ja erityisopettajat) opettavat yhdessä, millaisia rooleja ja työmuotoja yhteisopettajuudessa esiintyy sekä millaisia käsityksiä opettajilla on yhteisopettajuudesta opettajaryhmittäin tarkasteltuna. Aineisto on kerätty Tuetaan yhdessä! -hankkeessa yhden suomalaisen kunnan perusopetuksen opettajilta (N = 463). Tulosten mukaan opettajaryhmien saama koulutus yhteisopettajuuteen vaihtelee. Vaikka yhteisopettajuuteen suhtaudutaan myönteisesti, sitä käytetään varsin vähän etenkin yläluokilla. Haasteita tuovat koulutuksen ja  suunnitteluajan puute, koulun  toimintakulttuurin rakenteet ja yhteistyön sujuvuutta estävät seikat, kuten sopivan työparin löytymisen vaikeus. Kuitenkin opettajat näkevät yhteisopettajuudesta olevan paljon hyötyä, kuten mahdollisuus vastuun ja ammattitaidon jakamiseen sekä eriyttämiseen. Yhteisopettajuuden toteuttaminen edellyttää sopivien toimintatapojen löytämistä ja sovittamista koulun käytänteisiin.