Kategoria: NMI Bulletin 2/2024

Julkaistu

Yhteyden kautta kohti mentalisaatiota – Vanhempien tulkintoja erityistä tukea tarvitsevan lapsen käyttäytymisestä

Jael Virtanen, Johanna Gummerus, Mirjam Kalland, Elina Kontu

Vanhemmat, joiden lapset ovat autismikirjolla ja/tai joilla on kehitysvamma sekä haastavaksi koettua käyttäytymistä, kaipaavat usein tukea kasvatustyöhön. Mentalisaatiovaikutteinen psykoedukaatioryhmä on yksi tärkeä tukimuoto kasvatuksen tueksi. Mentalisaatio tarkoittaa kykyä havaita, tulkita ja kuvata mielentiloja sekä toisessa ihmisessä että itsessä (Fonagy, 2008). Tutkimuksessa tarkastellaan, miten ryhmään osallistuneet vanhemmat tulkitsevat lastensa käyttäytymistä ja vuorovaikutusta sekä miten nämä tulkinnat muuttuvat mentalisaatiovaikutteisen ryhmäprosessin kuluessa. Aiempaa tutkimusta mentalisaation soveltamisesta tähän kohderyhmään ei juurikaan ole, vaikka nämä diagnoosit voivat kuormittaa kasvatustyötä merkittävästi ja johtaa negatiiviseen vuorovaikutuksen kehään.

Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa mentalisaatiosta prosessina, joka auttaa vanhempia hahmottamaan oman vuorovaikutuksensa merkitystä haastavissa tilanteissa ja niiden ennaltaehkäisyssä. Aineiston hankinnassa on hyödynnetty teemahaastattelua sekä
havainnointia, ja analyysimenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan vanhempien on vaikeaa tulkita lapsen käyttäytymistä ennen ryhmään osallistumista, eikä oman vuorovaikutuksen merkitystä nähdä selkeästi. Ryhmän aikana vanhemmat oivaltavat vastavuoroisen vuorovaikutuksen voiman haastavien tilanteiden helpottajana ja oppivat näkemään paremmin lapsen tarpeita, jotka johtavat haastavaan käyttäytymiseen. Tutkimuksen avulla saatiin tietoa mentalisaatiosta neljän vaiheen kautta etenevänä prosessina: aluksi lapsen käyttäytymisen tulkinta on vaikeaa, mutta yhteyden luominen lapseen auttaa ymmärtämään lasta. Tämän jälkeen vanhemmat reflektoivat omaa käyttäytymistään ja kehittymiskohtiaan. Lopuksi mentalisaatio mahdollistuu, jolloin ymmärrys vuorovaikutuksen vastavuoroisuudesta syvenee ja lapsen välittö- män käyttäytymisen taakse näkeminen helpottuu. Mentalisaatiokyvyn vahvistuminen näyttäisi muuttavan vanhempien käsityksiä lapsen haastavasta käyttäytymisestä myönteisemmiksi ja edistävän myönteisen vuorovaikutussuhteen rakentumista.

Julkaistu

Lapsuudessa todettu matematiikan oppimisvaikeus ja arjen matematiikan vaikeudet aikuisuudessa

Tuija Rämö, Tuire Koponen, Sira Määttä, Tuija Aro

Matematiikan oppimisvaikeutta on tutkittu huomattavasti lukivaikeutta vähemmän, ja aikaisempi tutkimus on keskittynyt pääasiassa lapsiin ja nuoriin. Tutkittua tietoa matematiikan oppimisvaikeuden jatkuvuudesta aikuisikään ja sen vaikutuksesta arkeen on hyvin vähän. Tarvitsemme kuitenkin matematiikkaa monissa eri arjen toiminnoissa, kuten rahan käytössä, ajanhallinnassa ja etäisyyksien sekä määrien arvioimisessa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, jatkuvatko matemaattiset vaikeudet aikuisikään ja millaisia arjen matemaattisia vaikeuksia kokevat ne aikuiset, joilla on lapsuudessa todettu matematiikan oppimisvaikeus. Aikuisilta, joilla oli todettu lapsena matematiikan oppimisvaikeus, kysyttiin heidän kokemuksistaan arjen matematiikan taitojen osalta ja heidän matemaattisia taitojaan tutkittiin. Näitä tuloksia verrattiin verrokkiryhmään, joka koostui Digi- ja väestötietorekisteristä saadusta otoksesta. Matematiikan oppimisvaikeus oli huomattavasti yleisempää tutkimus- kuin verrokkiryhmässä (50 % vs. 18 %). Esiintyvyys oli yhtä yleistä miehillä ja naisilla. Tutkimusryhmäläiset kokivat myös verrokkiryhmään verrattuna tilastollisesti merkitsevästi enemmän vaikeuksia arjen matematiikassa. Vaikeudet näyttäytyivät arjen laskujen ja mittayksiköiden hallinnassa, mutta eivät niinkään ajanhallinnassa. Tulokset osoittavat, että tukea ja kuntoutusta tulee tarjota erityisesti arjessa tarvittaviin matematiikan taitoihin myös peruskoulun jälkeen. Tutkimusta tulisi jatkaa, jotta voisimme paremmin kuntouttaa ja tukea näitä kyseisiä aikuisia opinnoissa, työelämässä ja arjessa. Tämän lisäksi on tärkeää kuntouttaa lapsia ja nuoria, joilla on oppimisvaikeuksia, jotta voimme ennaltaehkäistä sekundäärisiä ongelmia aikuisuudessa.

Julkaistu

Toimitukselta

Palmun väitöskirjan lektiossa kuvataan väitöskirjan keskeiset tulokset liittyen ADHD piirteisiin ja haitallisiin suoritusstrategioihin sekä koulumenestykseen. Lektiossa kuvataan myös lähestymistapa, jolla lapsia ja nuoria voidaan tukea ja välttää negatiivisten kehien syntymistä.

Meskanen ym. tutkivat yksinäisyyden kokemusta toisen asteen opiskelijoilla koronapandemian poikkeusolojen aikana. Kymmenesosa vastaajista koki usein yksinäisyyttä. Puolet yksinäisyyttä kokeneista – erityisesti naiset ja yksin asuvat opiskelijat – kokivat yksinäisyyden lisääntyeen poikkeusolojen aikana. Lisääntynyt yksinäisyys oli yhteydessä psyykkiseen oireiluun.

Mentalisaation hyödyt ovat herättäneet kiinnostusta viime vuosien kasvatuspsykologisessa tutkimuksessa, mutta vain vähän tiedetään mentalisaation hyödyntämisestä erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa. Virtasen ja kumppaneiden tutkimuksessa tarkastellaan mentalisaatiovaikutteiseen ryhmään osallistuneiden vanhempien tulkintoja lapsen käyttäytymisestä ja vuorovaikutustaidoista. Aikuisen tekemät tulkinnat lapsen käyttäytymisestä ovat tärkeitä, koska ne vaikuttavat lapsen minäkäsitykseen sekä lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteeseen.

Rämö et al. tarkastelivat sitä, jatkuvatko lapsuudessa todetut matemaattiset oppimisvaikeudet aikuisuuteen, sekä minkälaisia arjessa näkyviä pulmia aikuisuuden matemaattiset vaikeudet aiheuttivat. Lapsena havaitut matematiikan oppimisvaikeudet näyttäisivät jatkuvan aikuisuuteen noin 50 % tutkittavista, yhtä todennäköisesti sekä miehillä että naisilla. Vaikeudet aikuisuudessa liittyivät arjen laskujen ja mittayksikköjen hallintaan, mutta ei ajanhallintaan. Kuntoutusta tulisikin suunnata näiden tekijöiden hallintaan aikuisuudessa.

Toimituskunta

Julkaistu

Toisen asteen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukset koronapandemian poikkeusolojen aikana

Elisa Meskanen, Sofia Peltonen, Nelli Lyyra, Matilda Sorkkila, Sami Kokko, Noona Kiuru

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin toisen asteen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemusten yleisyyttä ja niissä koettuja muutoksia koronapandemian poikkeusolojen aikana. Lisäksi tutkimme sosiodemografisten tekijöiden ja psyykkisen oireilun yhteyttä koettuihin yksinäisyyden muutoksiin. Tutkimuksemme oli osa laajempaa Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimushanketta, jonka aineisto kerättiin keväällä 2020. Otoksemme (n=2003) koostui 16–28-vuotiaista toisen asteen opiskelijoista, joista 85 % opiskeli lukiossa ja 15 % ammattioppilaitoksessa. Joka kymmenes kyselyyn vastannut opiskelija koki olevansa usein yksinäinen. Vajaa puolet yksinäisyyttä kokevista opiskelijoista koki yksinäisyyden lisääntyneen, kymmenesosa sen vähentyneen ja loput sen pysyneen ennallaan poikkeusolojen aikana. Naisopiskelijat kokivat miesopiskelijoita enemmän yksinäisyyden lisääntyneen, kun taas miesopiskelijat kokivat naisopiskelijoita enemmän yksinäisyyden pysyneen ennallaan tai vähentyneen. Asumismuodon osalta havaittiin, että yksin asuvat toisen asteen opiskelijat olivat yleisemmin yksinäisiä ja poikkeusaikana yksinäisyys lisääntyi tässä ryhmässä yleisemmin kuin esimerkiksi vanhempiensa kanssa asuvien nuorten ryhmässä. Psyykkisen oireilun osalta havaittiin, että toisen asteen opiskelijat, jotka kokivat yksinäisyyden lisääntyneen, kokivat myös muita useammin alakuloisuutta, hermostuneisuutta ja ärtyneisyyttä. Tulosten perusteella erityisesti naisopiskelijoiden ja yksinasuvien suurempi riski kokea yksinäisyyttä tulisi ottaa huomioon. Tutkimus vahvisti käsitystä siitä, että koettu yksinäisyyden lisääntyminen on yhteydessä yleisempään psyykkiseen oireiluun. Olisi tärkeää pohtia, voitaisiinko sulkutoimia tai etäopetusta välttää tulevaisuudessa, koska ne vaikuttavat olevan haitallisia osalle nuorista.