Päivi Merjonen, Julia Turok & Adrienn Jalonen
Digipelit ovat nykyään osa lasten arkea. Ne voivat olla hauskoja ja opettavaisia, mutta pelaaminen voi muodostua ongelmaksi, jos se vie liikaa aikaa muilta toiminnoilta. Etenkin henkilöillä, joilla on neuropsykiatrisia haasteita, kuten ADHD:n tai autismikirjon piirteitä, voi olla suurentunut riski ongelmalliseen digipelaamiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli pilotoida uusi ryhmätoimintamalli alakouluikäisten nepsy-lasten perheille, joissa pelaaminen aiheuttaa haasteita, ja tutkia, ilmeneekö heidän minäpystyvyydessään muutoksia ryhmätoimintaan osallistumisen myötä.
Pelaa fiksusti -hanke oli STEA:n rahoittama hanke (pelaafiksusti.nmi.fi), jossa 13viikkoa kestäviä ryhmiä järjestettiin vuosina 2022–2024 yhdeksän kappaletta ja niihin osallistui yhteensä 43 lasta ja 54 vanhempaa 38:sta perheestä. Hankkeessa käytettiin odotuslistakontrolli-asetelmaa, jossa osa perheistä kuului yhden lukukauden kontrolliryhmään täyttäen vain kyselylomakkeita ja heille tarjottiin mahdollisuutta osallistua ryhmätoimintaan seuraavana lukukautena. Tutkimukseen osallistujia pyydettiin vastaamaan minäpystyvyyttä käsitteleviin kyselylomakkeisiin 1–3 kertaa sekä ennen että jälkeen ryhmätoiminnan. Analysoimme GEE-analyysillä vastaajien keskiarvoja yhteensä kuudessa mittauspisteessä.
Vanhempien minäpystyvyys oli korkeammalla tasolla ryhmätoiminnan jälkeen verrattuna ennen ryhmiä (p < .001). Lasten vastauksissa ei tapahtunut tilastollisesti merkitsevää muutosta ryhmän myötä (p > .05). On huomioitava, että otoskoko on melko pieni, mutta tulokset ovat lupaavan suuntaisia ja viittaavat siihen,että ryhmätoiminnalla olisi positiivisia vaikutuksia vanhempien minäpystyvyyteen pelikasvattajana. Vaikuttaa siltä, että koko perheelle suunnattu ryhmätoiminta, joka perustuu vertaistukeen ja psykoedukaatioon, lisää vanhempien minäpystyvyyttä pelikasvatuksessa.