Käsissänne on historiallinen, lehtemme viimeinen painettu numero. Jatkossa NMI-Bulletin ilmestyy vain digitaalisessa muodossa e-lehtenä. Huomaathan, että myös nykyisen paperisen lehden tilaajien on tehtävä uusi tilaus. Tee tilaus osoitteessa https://koju.nmi.fi/ebulletin
Jätämme siis hiukan haikeana hyvästit painetulle sanalla ja alamme viimeistelemään digitaalisen lehden järjestelyitä. Toisaalta nykytekniikka tuo paljon mahdollisuuksia lehden kehittämiselle, joten suhtaudumme lehden uudistumiseen myös toiveikkaasti.
Haluamme toivottaa lukijoillemme oikein hyvää alkavaa kevättä!
Vanhalan väitöskirjan mukaan varhainen toiminnanohjaus selittää varhaisia motorisia että matemaattisia taitoja. Vanhalan mukaan varhaisella toiminnanohjauksen tukemisella voi olla merkittäviä hyötyjä lapsen myöhempään kehitykseen.
Hytönen, Kekkonen, Matilainen ja Alho ovat koostaneet tutkimustiedon perusteella katsausartikkelin. Artikkelissa kuvataan, millaisia vaikutuksia peruskouluikäisten lasten lievällä traumaattisella aivovammalla on koulunkäyntiin ja miten oppilasta voidaan tukea koulussa.
Nukarin, Marttisen ja Tuuttilan tutkimuksessa tarkasteltiin oppimista tukevien apuvälineiden käyttöä opiskelijoilla, joilla on todettu tai itse epäilty oppimisvaikeus sekä arvioitiin opintoastekohtaisia eroja apuvälineiden käytössä. Lisäksi selvitettiin muita oppimisvaikeuksiin saatuja erityisjärjestelyjä ja tukea.
Fågelin ja kumppaneiden tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien minäpystyvyysarvioita suhteessa heidän lastensa ADHD-oireisiin. Lasten käyttäytymisen ongelmat heikensivät vanhempien minäpystyvyysarvioita vielä voimakkaammin kuin lasten yliaktiivisuus- tai tarkkaamattomuusoireet.
Toimituskunta