Merja Mannerkoski, Kwok Ng, Mirva Poikola ja Eija Kärnä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opettajien käsityksiä vaativan erityisen tuen käsitteestä. Käsitettä ei löydy perusopetuksen lainsäädännöstä, mutta se on vähitellen vakiintunut käyttöön myös perusopetuksessa. Aiemmissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa on ajateltu, että vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla on vakavia psyykkisiä pulmia, moni- tai vaikeavammaisuutta, kehitysvammaisuutta tai autismin kirjoa. Lisäksi ryhmään saattaa kuulua kotiopetuksessa olevia lapsia.Kansallisen vaativan erityisen tuen VIP-verkoston toiminnassa (2018–2022) vaativan erityisen tuen tarpeisiin on liitetty myös kouluakäymättömyys. Vaativan erityisen tuen kehittämisryhmän (2015–2017) loppuraportin kehittämisehdotuksissa nostettiin esiin opettajankoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen kehittämistarpeet myös vaativan erityisen tuen opintosisältöjen osalta. Tutkimusperustaisessa vaativan erityisen tuen (TUVET) kehittämishankkeessa (2018–2020) järjestettiin tähän tarpeeseen vastaten kaikille avoimia täydennyskoulutuksia neljästä vaativaan erityiseen tukeen liittyvästä teemasta, ja koulutusten toteutumista ja tuloksia arvioitiin kolmivaiheisessa kyselytutkimuksessa. Tämän osatutkimuksen aineisto koostuu opettajavastaajien alkukyselyvastauksista (N = 431). Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten mukaan kasvatusalan ammattilaisilla ei ole annetuista määritelmistä huolimatta yhteistä näkemystä vaativan erityisen tuen käsitteestä ja sisällöstä. Opettajat määrittelivät sitä eri tavoin, ja määritelmistä oli tunnistettavissa erilaisia lapseen, tuen toteutukseen ja tuen keskeisiin elementteihin liittyviä painotuksia. Tutkimuksen tulosten mukaan käsitettä on tarpeen tarkistaa siten, että se korostaisi tarvittavien palvelujen ja tukitoimien määrää, intensiteettiä ja yksilöllisyyttä sekä monialaisen yhteistyön tarvetta ja merkitystä.