Tämän numeron myötä Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI-Bulletin siirtyy kokonaan digitaaliseksi lehdeksi. Toivotamme lukijoillemme oikein hyvää kesää seuraavien artikkeleiden parissa:
Kinnunen kollegoineen tarkastelivat tutkimuksessaan, millaisia merkityksiä erityisopettajaopiskelijat ja opettajat antavat systemaattiseen oppimisen tukeen ja sen jatkuvaan arviointiin tähtäävälle tukivastemallille. Siinä oppilaan yksilölliseen arviointiin perustuen suunnitellaan ja toteutetaan kohdennettu, yksilöllinen tuki, jonka vaikuttavuutta arvioidaan säännöllisillä seuranta-arvioinneilla.
Pihlaja, Mikkola ja Kumpulainen tarkastelivat tutkimuksessaan varhaiskasvatuksen tuen järjestämistä vuoden 2022 varhaiskasvatuslain reformin jälkeen. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita kolmitasoisen tuen päätösten hallinnoista, sisällöistä sekä lausuntojen tarpeellisuudesta tukea järjestävissä kunnissa. Lisäksi tarkasteltiin tukeen kohdennettuja resursseja sekä niiden kuntaryhmäisiä eroja.
Suominen, Koponen ja Aro totesivat tutkimusartikkelissaan lapsuuden matematiikan oppimisvaikeuden olevan ryhmätasolla verrattain pysyviä ja ennustavan matematiikka-ahdistusta aikuisuudessa. Matematiikka-ahdistuksen taustalla olevat mekanismit ovat kuitenkin moninaisia silloin, kun niihin liittyy oppimisvaikeuksia.
Lappalainen ja tutkimusryhmä tarkastelivat koulun ammattilaisten ja yläkoululaisten kokemuksia hyvinvointia edistävästä Nuorten Kompassi -verkko-ohjelmasta. Ohjelma soveltuu tulosten perusteella koulun ammattilaisten työkaluksi yläkouluikäisten oppilaiden kanssa ja ohjelmaa voidaan käyttää myös luokkaympäristössä.
Toimituskunta