Siirtymä alakoulusta yläkouluun yhtenäis- ja erilliskouluissa – siirtymään liittyvät huolet nuorilla

Oona Rautiainen, Laura Rissanen, Noona Kiuru, Riikka Hirvonen

Abstrakti:

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia koulusiirtymään liittyviä huolia nuorilla on ennen ja jälkeen alakoulusta yläkouluun siirtymisen. Lisäksi tarkasteltiin, pysyvätkö huolet kuudennella ja seitsemännellä luokalla samanlaisina vai muuttuvatko ne ja vaikuttaako muuttumiseen mahdollinen koulun vaihtaminen. Tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jonka tavoitteena on tunnistaa koulusiirtymää edistäviä tekijöitä.

Aineisto (N = 876) on kerätty keväällä 2015, kun nuoret olivat kuudennella luokalla, sekä syksyllä 2015 heidän siirryttyään seitsemännelle luokalle. Molempina ajankohtina nuoria pyydettiin ilmaisemaan omin sanoin alakoulusta yläkouluun siirtymää koskevia huoliaan. Vastaukset luokiteltiin aineistolähtöisesti kymmeneen pääluokkaan, joista osaan muodostui myös alaluokkia. Kuudennella luokalla nuorten huolet liittyivät useimmin kavereihin, kiusaamiseen, koulunkäyntiin ja muihin sosiaalisiin suhteisiin. Vähemmän huolia liitettiin kouluun, koulumatkoihin, omaan itseen ja päihteisiin. Seitsemännen luokan alussa koulunkäyntiin liittyvät huolet olivat lisääntyneet, mutta kavereihin, muihin sosiaalisiin suhteisiin, kiusaamiseen, koulumatkoihin, itseen ja päihteisiin liittyvät huolet olivat vähentyneet.

Lisäksi tulokset osoittivat, että koulua vaihtaneiden nuorten ennen siirtymää mainitsemat huolet toistuivat siirtymän jälkeen kaikissa neljässä tarkastellussa huoliluokassa (kaverit, kiusaaminen, koulunkäynti ja muut sosiaaliset suhteet). Yhtenäiskoulussa taas kuudesluokkalaisten huolista tulivat seitsemännellä luokalla selkeästi esiin vain ne, jotka liittyivät koulunkäyntiin. Tulokset viittaavat siihen, että huolenaiheet ja niiden säilyminen siirtymän yli ovat erilaisia yhtenäiskoulua käyvillä nuorilla ja erilliskoulussa yläkouluun siirtyvillä nuorilla. Kaiken kaikkiaan nuorilla tuntui olevan vähemmän huolia seitsemännellä luokalla kuin kuudennella, mikä viittaa siihen, että suurimmalla osalla nuorista siirtymä sujui oletettua helpommin.

Lataa pdf

Äitien antaman tuen merkitys nuorten ongelmakäyttäytymiselle alakoulusta yläkouluun siirryttäessä

Karoliina Ylinen, Kaisa Aunola, Riitta-Leena Metsäpelto, Marja-Kristiina Lerkkanen, Noona Kiuru

Abstrakti:

Tutkimuksessa selvitettiin äitien antaman tuen yhteyttä nuorten sisään- ja ulospäinsuuntautuvaan ongelmakäyttäytymiseen alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Äitien antaman tuen osa-alueina tarkasteltiin äitien nuorelleen osoittamaa lämpimyyttä, tietämystä nuoren tekemisistä, nuoren kanssa keskustelemista sekä kotitehtävissä auttamista, ohjaamista ja nuoren autonomian tukemista. Tutkimus on osa laajempaa Alkuportaat-seurantatutkimusta, jossa oppilaita on tutkittu esiopetuksesta yhdeksännelle luokalle. Aineisto kerättiin keväällä 2013 oppilaiden ollessa kuudennella luokalla (922 oppilasta ja 508 äitiä) ja keväällä 2014 oppilaiden ollessa seitsemännellä luokalla (860 oppilasta ja 428 äitiä). Äidit arvioivat nuorelle antamaansa tukea ja nuoret omaa sisään- ja ulospäinsuuntautuvaa ongelmakäyttäytymistään itsearviointilomakkeilla.

Tulokset osoittivat äitien antaman tuen keskimäärin vähenevän ja nuorten ongelmakäyttäytymisen lisääntyvän alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Äitien seitsemännellä luokalla antama tuki suojasi kuitenkin ongelmakäyttäytymisen lisääntymiseltä. Tyttöjen kohdalla nuoren ohjaaminen ja autonomian tukeminen kotitehtävätilanteissa olivat yhteydessä vähäisempään sisäänpäinsuuntautuvaan ongelmakäyttäytymiseen. Poikien kohdalla nuoren auttaminen ja autonomian tukeminen kotitehtävätilanteissa olivat yhteydessä vähäisempään ulospäinsuuntautuvaan ongelmakäyttäytymiseen. Tulokset viittaavat siihen, että äitien antamalla tuella on tärkeä merkitys lasten siirtyessä alakoulusta yläkouluun. Erityisesti nuoren autonomian tukeminen voi olla hyödyllistä tässä siirtymävaiheessa.

Lataa pdf