Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden sekä käytösongelmien yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen

Lotta Fågel, Sanni Rasinkangas & Mika Paananen

Vanhemmuuden minäpystyvyydellä tarkoitetaan vanhemman uskomuksia omista kyvyistään onnistua vanhemmuuden kasvatustehtävissä. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireet sekä käyttäytymisen ongelmat haastavat vanhemmuutta ja vaikuttavat vanhemman kokemuksiin kasvattajana, vaikuttaen sitä kautta vanhemmuuden minäpystyvyyden kehittymiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteyttä lapsen ohjaukseen liittyvään vanhemmuuden minäpystyvyyteen.

Tutkimukseen osallistui 71 alakouluikäisen lapsen vanhempaa, joiden lapsilla oli koulussa todettu yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita, jotka haittasivat opettajien arvioiden mukaan lapsen oppimista koulussa. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita ja käyttäytymisen ongelmia ja vanhemmuuden minäpystyvyyttä arvioitiin kyselymenetelmillä. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteyttä vanhemmuuden minäpystyvyyteen analysoitiin käyttäen Pearsonin korrelaatiokerrointa ja lineaarista regressioanalyysiä.

Tulokset osoittivat, että lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireet sekä käyttäytymisen ongelmat olivat kumpikin negatiivisesti yhteydessä vanhemmuuden minäpystyvyyteen. Vanhemmuuden minäpystyvyys osoittautui matalammaksi mitä enemmän vanhemmat raportoivat lapsellaan yliaktiivisuusja tarkkaamattomuusoireita ja käyttäytymisen ongelmia. Regressioanalyysin tulokset osoittivat, että vain käyttäytymisen ongelmilla oli tilastollisesti merkitsevä negatiivinen yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen. Yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireilla sinällään ei ollut vahvaa yhteyttä vanhemmuuden minäpystyvyyteen; on mahdollista, että yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden negatiivinen yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen välittyi yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireisiin liittyvistä käytösoireista.

Tutkimustulokset tukevat ajatusta siitä, että lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteydestä vanhemmuuden minäpystyvyyteen tulisi kiinnittää huomiota vanhempien ja lasten tukipalveluissa. Vanhemmat, joiden vanhemmuuden minäpystyvyys on alhainen, voisivat hyötyä kasvatusosaamiseen kohdentuvista interventioista, jotka tukisivat sekä osaamista haastavasti käyttäytyvän lapsen ohjaamisessa että vanhemman luottamusta kykyihinsä kasvattajana. Tulevaisuudessa olisi tärkeä tutkia vanhemmuuden minäpystyvyyttä laajemmalla otoksella ja erilaisissa perhekonteksteissa ja selvittää erityisesti vanhemmuuden minäpystyvyyden yhteyttä vanhempien ohjaus- ja vuorovaikutustapoihin.

Yläkoulun oppilaiden kouluun kuulumisen kehityskulut 7. luokan alusta 8. luokan alkuun: Kehityskulkujen yhteys oppilaiden käytösoireisiin

Tuomo Virtanen, Olli-Pekka Malinen, Kaisa Haverinen

Abstrakti:

Kouluun kuuluminen on yksi oppilaiden tunneperäisen kiinnittymisen osa-alue. Sillä viitataan oppilaan kokemuksiin siitä, miten hän tulee hyväksytyksi, arvostetuksi, mukaan otetuksi ja tuetuksi koulun sosiaalisessa ympäristössä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan henkilökeskeisesti kouluun kuulumisen kehityskulkuja 7. luokan alusta 8. luokan alkuun 485 oppilaan vastaukset sisältävällä kyselyaineistolla. Lisäksi tutkitaan, millaisia yhteyksiä kouluun kuulumisen kehityskuluilla on oppilaiden raportoimiin käytösoireisiin.

Aineistosta oli tunnistettavissa kaksi erilaista kouluun kuulumisen kehityskulkua. Ensimmäisessä ryhmässä, johon kuului 94 prosenttia oppilaista, lähtötaso oli 7. luokan alussa korkea ja se pysyi tasaisesti korkeana 8. luokan alkuun asti. Toisessa ryhmässä, johon kuului 6 prosenttia oppilaista, lähtötaso oli 7. luokan alussa samalla tasolla kuin ensimmäisessä ryhmässä, mutta kehityssuunta oli voimakkaasti laskeva. Tasaisesti korkean kehityskulun ryhmän oppilailla oli vähemmän käytösoireita kuin laskevan ryhmän oppilailla 7. luokan alussa. Seitsemännen luokan lopussa sukupuolen vaikutuksen kontrolloinnin jälkeen yhteys kouluun kuulumisen kehityskulkujen ja käytösoireiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Heikon kouluun kuulumisen haittavaikutukset voivat kasautua käyttäytymisen pulmina, heikkona koulumenestyksenä sekä akateemisen sinnikkyyden puutteena. Hyvät ihmissuhteet voivat kuitenkin ehkäistä käyttäytymisen ongelmia, joten niiden luomiseen tulee koulussa olla monipuolisia mahdollisuuksia. Täytyy kuitenkin myös huomioida, että kouluun kuulumisen sisäinen kokemus ei näy kaikkien oppilaiden käyttäytymisessä. Kuulumisen kokemusten systemaattinen seuranta olisi tärkeää, jotta sen heikkeneminen havaittaisiin ennen kuin se vaikuttaa esimerkiksi koulumenestykseen.

Lataa pdf