Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden sekä käytösongelmien yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen

Lotta Fågel, Sanni Rasinkangas & Mika Paananen

Vanhemmuuden minäpystyvyydellä tarkoitetaan vanhemman uskomuksia omista kyvyistään onnistua vanhemmuuden kasvatustehtävissä. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireet sekä käyttäytymisen ongelmat haastavat vanhemmuutta ja vaikuttavat vanhemman kokemuksiin kasvattajana, vaikuttaen sitä kautta vanhemmuuden minäpystyvyyden kehittymiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteyttä lapsen ohjaukseen liittyvään vanhemmuuden minäpystyvyyteen.

Tutkimukseen osallistui 71 alakouluikäisen lapsen vanhempaa, joiden lapsilla oli koulussa todettu yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita, jotka haittasivat opettajien arvioiden mukaan lapsen oppimista koulussa. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita ja käyttäytymisen ongelmia ja vanhemmuuden minäpystyvyyttä arvioitiin kyselymenetelmillä. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteyttä vanhemmuuden minäpystyvyyteen analysoitiin käyttäen Pearsonin korrelaatiokerrointa ja lineaarista regressioanalyysiä.

Tulokset osoittivat, että lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireet sekä käyttäytymisen ongelmat olivat kumpikin negatiivisesti yhteydessä vanhemmuuden minäpystyvyyteen. Vanhemmuuden minäpystyvyys osoittautui matalammaksi mitä enemmän vanhemmat raportoivat lapsellaan yliaktiivisuusja tarkkaamattomuusoireita ja käyttäytymisen ongelmia. Regressioanalyysin tulokset osoittivat, että vain käyttäytymisen ongelmilla oli tilastollisesti merkitsevä negatiivinen yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen. Yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireilla sinällään ei ollut vahvaa yhteyttä vanhemmuuden minäpystyvyyteen; on mahdollista, että yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden negatiivinen yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen välittyi yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireisiin liittyvistä käytösoireista.

Tutkimustulokset tukevat ajatusta siitä, että lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteydestä vanhemmuuden minäpystyvyyteen tulisi kiinnittää huomiota vanhempien ja lasten tukipalveluissa. Vanhemmat, joiden vanhemmuuden minäpystyvyys on alhainen, voisivat hyötyä kasvatusosaamiseen kohdentuvista interventioista, jotka tukisivat sekä osaamista haastavasti käyttäytyvän lapsen ohjaamisessa että vanhemman luottamusta kykyihinsä kasvattajana. Tulevaisuudessa olisi tärkeä tutkia vanhemmuuden minäpystyvyyttä laajemmalla otoksella ja erilaisissa perhekonteksteissa ja selvittää erityisesti vanhemmuuden minäpystyvyyden yhteyttä vanhempien ohjaus- ja vuorovaikutustapoihin.

Tiedon puute haittaa oppimisvaikeuksia kompensoivien apuvälineiden käyttöä opiskelijoilla

Johanna Nukari, Riikka Marttinen & Leena Tuuttila

Tutkimuksessa tarkasteltiin oppimista tukevien apuvälineiden käyttöä opiskelijoilla, joilla on todettu tai itse epäilty oppimisvaikeus sekä arvioitiin opintoastekohtaisia eroja apuvälineiden käytössä. Lisäksi selvitettiin muita oppimisvaikeuksiin saatuja erityisjärjestelyjä ja tukea.

Monivalinta- ja avokysymyksiä sisältä- neeseen kyselytutkimukseen vastasi 238 henkilöä. Tarkasteluun otettiin peruskoulun päättäneet vastaajat, jotka ilmoittivat heillä olevan oppimisvaikeuksia (N = 157). Yli 80 % vastaajista ilmoitti käyttävänsä oppimisen apuvälineitä. Digitaalisia apuvälineitä käytettiin enemmän kuin ei-digitaalisia. Apuvälineiden käytössä ilmeni oppilaitoskohtaisia eroja; eniten oppimisen apuvälineitä käytettiin yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa, vähemmän toisella asteella.

Oppimisvaikeuksiin liittyviä erityisjärjestelyjä nykyisissä opinnoissaan ilmoitti saaneensa vain noin puolet vastaajista. Vajaa kolmannes ilmaisi, että ei ollut osannut tai uskaltanut kysyä tarvitsemiaan erityisjärjestelyjä. Myös muuta tukea oppimisvaikeuksiin raportoitiin saadun niukasti. Oppimisen apuvälineitä tai ohjausta niiden käyttöön ei oltu opinnoissa juurikaan saatu. Vähäinen tietämys oppimisen apuvälineistä osoittautui suurimmaksi syyksi niiden riittämättömälle käytölle.

Oppimisen apuvälineisiin liittyvän tietämyksen ja ohjauksen lisääminen auttaisi todennäköisesti opiskelijoita löytämään paremmin heille sopivat apuvälineet.

Kun aivovamma ei näy ulospäin – Lievän traumaattisen aivovamman vaikutukset koulunkäyntiin

Anne Hytönen, Karoliina Kekkonen, Johanna Matilainen & Iina Alho

Tämän katsausartikkelin tarkoituksena on kuvata mitä tieteellisten tutkimusten perusteella tiedetään peruskouluikäisten lasten lievän traumaattisen aivovamman vaikutuksista koulunkäyntiin ja miten oppilasta voidaan koulussa tukea. Lievien aivovammojen osalta toipumisennuste on hyvä: noin 80 % toipuu ennalleen kolmen kuukauden sisällä, osa voi olla oireettomia päivien tai viikon kuluttua. Ensimmäisten viikkojen sisällä voi ilmetä päänsärkyä, pahoinvointia, huimausta ja väsymystä sekä muutoksia oppimis- ja toimintakyvyssä. Muutaman kuukauden jälkeen yhä ilmeneviä oireita kutsutaan jälkioireeksi. Näistä yleisimpiä ovat muutokset vireystilassa, tarkkaavuudessa, toiminnanohjauksessa, muistissa sekä tunteiden- ja käyttäytymisen säätelyssä. Pienellä osalla jälkioireet saattavat pitkittyä, osalla oirekuva voi tulla näkyvämmäksi vasta vuosien kuluttua keskushermoston kypsymisen myötä. Lievä aivovamma tai siihen johtava tapaturma voi olla psyykkisesti traumaattinen kokemus, ja voi lisätä riskiä mielenterveyshäiriöille. Koska lievissä aivovammoissa muuttunut oppimis- tai toimintakyky ei yleensä näy ulospäin, saattaa oppilas tulla väärinymmärretyksi ja jäädä vaille tarvitsemaansa tukea. Jälkioireet sekä psyykkinen oireilu voivat yksin tai yhdessä heijastua oppilaan koulunkäyntiin ja tällöin koulussa on hyvä ottaa käyttöön ainakin väliaikaisia tukitoimia, jotka voidaan suunnitella yhteistyössä kodin, koulun ja terveydenhuollon välillä. Suomessa ei ole juuri tehty tutkimusta lievän aivovamman saaneiden lasten koulunkäynnin tukemisesta, eikä aivovammojen Käypä hoito -suosituksessa oteta kantaa alle 16-vuotiaiden hoito- ja kuntoutussuositukseen. Tämän vuoksi lisätutkimus ja yhtenäiset linjaukset lasten koulunkäynnin tukemisesta lievissä aivovammoissa on tarpeen.

Toimitukselta

Käsissänne on historiallinen, lehtemme viimeinen painettu numero. Jatkossa NMI-Bulletin ilmestyy vain digitaalisessa muodossa e-lehtenä. Huomaathan, että myös nykyisen paperisen lehden tilaajien on tehtävä uusi tilaus. Tee tilaus osoitteessa https://koju.nmi.fi/ebulletin

Jätämme siis hiukan haikeana hyvästit painetulle sanalla ja alamme viimeistelemään digitaalisen lehden järjestelyitä. Toisaalta nykytekniikka tuo paljon mahdollisuuksia lehden kehittämiselle, joten suhtaudumme lehden uudistumiseen myös toiveikkaasti.

Haluamme toivottaa lukijoillemme oikein hyvää alkavaa kevättä!

Vanhalan väitöskirjan mukaan varhainen toiminnanohjaus selittää varhaisia motorisia että matemaattisia taitoja. Vanhalan mukaan varhaisella toiminnanohjauksen tukemisella voi olla merkittäviä hyötyjä lapsen myöhempään kehitykseen.

Hytönen, Kekkonen, Matilainen ja Alho ovat koostaneet tutkimustiedon perusteella katsausartikkelin. Artikkelissa kuvataan, millaisia vaikutuksia peruskouluikäisten lasten lievällä traumaattisella aivovammalla on koulunkäyntiin ja miten oppilasta voidaan tukea koulussa.

Nukarin, Marttisen ja Tuuttilan tutkimuksessa tarkasteltiin oppimista tukevien apuvälineiden käyttöä opiskelijoilla, joilla on todettu tai itse epäilty oppimisvaikeus sekä arvioitiin opintoastekohtaisia eroja apuvälineiden käytössä. Lisäksi selvitettiin muita oppimisvaikeuksiin saatuja erityisjärjestelyjä ja tukea.

Fågelin ja kumppaneiden tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien minäpystyvyysarvioita suhteessa heidän lastensa ADHD-oireisiin. Lasten käyttäytymisen ongelmat heikensivät vanhempien minäpystyvyysarvioita vielä voimakkaammin kuin lasten yliaktiivisuus- tai tarkkaamattomuusoireet.

Toimituskunta

Fyysisen aktiivisuuden, motoristen perustaitojen, toiminnanohjauksen sekä varhaisten matemaattisten taitojen kehitykselliset yhteydet päiväkoti-ikäisillä lapsilla

Anssi Vanhala

Viime aikoina kaksi teemaa on herättänyt paljon huolta ja julkista keskustelua: heikentynyt matemaattisten taitojen osaaminen sekä lasten vähentynyt liikkuminen ja heikentyneet motoriset taidot. Esimerkiksi kansainvälisen PISA-tutkimuksen tulokset ovat osoittaneet, että suomalaisten nuorten matematiikan osaaminen on jatkuvasti heikentynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana (OECD, 2023). Samaan aikaan yhteiskunnan kehitys, jossa liikkumisen tarvetta on pyritty vähentämään ja tekemään liikkumisesta mahdollisimman helppoa ja vaivatonta, on johtanut lihasvoimin tapahtuvan liikkumisen eli fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana (Booth ym., 2015; Dollman ym., 2005). Tämä kehitys on jo nähtävissä lasten ja nuorten fyysisen kunnon ja toimintakyvyn heikkenemisenä (Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 2022). Molemmat edellä mainitut aiheet ovat herättäneet keskustelua hyvästä syystä, sillä niiden vaikutukset ulottuvat koko yhteiskunnan toimintakykyyn tulevaisuudessa.

Lue artikkeli PDF-muodossa.