Avainsana: tarkkaamattomuus

Julkaistu

Vanhempainohjaus osana toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden kuntoutusta – tuloksia TOTAKU-vanhempainryhmistä

Satu Jyränen, Kati Rantanen, Elina Vierikko

Lapsen tarkkaavuuden ongelmat vaikuttavat laaja­alaisesti lähiympäristöön ja asettavat haasteita kasvatukselle ja vanhemmuudelle. Keskeistä lasten tarkkaavuushäiriöiden hoidossa lääkehoidon ohella on psykososiaalinen tuki, kuten vanhempien tukeminen. Kasvatukseen ja vanhemmuuteen kohdistuvan, tiiviin ja strukturoidun vanhempainohjauksen on todettu vähentävän ylivilkkaiden lasten ja nuorten käytösongelmia ja muuttavan kasvatusta positiivisemmaksi, jämä­kämmäksi ja johdonmukaisemmaksi.

Tässä artikkelissa esitellään lasten TOTAKU-­ryhmäkuntoutukseen sisältyvää vanhempainohjausta. Artikkelissa tarkastellaan vanhempainryhmiin osallistuneiden tarkkaamattomien ja ylivilkkaiden lasten äitien ja isien kasvatusta ja vanhemmuuskokemuksia kuntoutuksen alussa ja selvitetään niissä tapahtuneita muutoksia kuntoutusvuoden aikana. Tarkkaamattomien ja ylivilkkaiden lasten vanhempien tai erikseen äitien ja isien kasvatuksen ja vanhemmuuskokemusten eroja ei ole aiemmin tutkittu. Aineisto koostui 65:stä iältään 7–12-­vuotiaasta lapsesta, jotka osallistuivat vuosina 2006–2015 ensimmäistä vuottaan Tampereen yliopiston Psykologian opetus­ ja tutkimusklinikka PSYKE:ssä toteutettuun toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutukseen.

Ryhmäkuntoutusvuoden alkaessa vanhemmat arvioivat käyttävänsä useammin ohjaavaa kuin määräilevää kasvatusta. Äidit olivat kasvatuksessa isiä sekä ohjaavampia että määräilevämpiä. Äidit ja isät nauttivat vanhemmuudesta paljon, vaikkakin äidit olivat isiä uupuneempia. Kuntoutuksen aikana äitien uupumus ja kasvatuksen määräilevyys vähenivät tilastollisesti merkitsevästi; isillä muutoksia tapahtui vain vähän. Äitien ja isien kasvatus ja vanhemmuuskokemukset olivat yhteydessä toisiinsa: perheissä, joissa äiti käytti kasvatuksessa ohjaamista, myös isät olivat ohjaavampia. Lisäksi äidin kasvatuksen määräävyys oli yhteydessä isien määräävyyteen, vähäiseen ohjaamiseen ja uupumukseen sekä vähäiseen vanhemmuudesta nauttimiseen. Myös isien uupumus ja määräävyys kasvatuksessa yhdistyivät äitien uupumiseen.

Erot tarkkaamattomien ja ylivilkkaiden lasten vanhemmuudessa olivat pieniä. Vanhempainryhmät näyttävätkin sopivan tavoitteiltaan ja sisällöiltään sekä tarkkaamattomien että ylivilkkaiden lasten vanhemmille. Muutokset kasvatuksessa ja vanhemmuuskokemuksissa olivat suurempia äideillä, jotka osallistuivat isiä aktiivisemmin vanhempainohjaukseen. Tämä puoltaa ajatusta siitä, että tehokas interventio edellyttää vanhemman aktiivista osallistumista ja sitoutumista kuntoutukseen.

Lue artikkeli PDF-muodossa.

Julkaistu

Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden sekä käytösongelmien yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen

Lotta Fågel, Sanni Rasinkangas & Mika Paananen

Vanhemmuuden minäpystyvyydellä tarkoitetaan vanhemman uskomuksia omista kyvyistään onnistua vanhemmuuden kasvatustehtävissä. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireet sekä käyttäytymisen ongelmat haastavat vanhemmuutta ja vaikuttavat vanhemman kokemuksiin kasvattajana, vaikuttaen sitä kautta vanhemmuuden minäpystyvyyden kehittymiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteyttä lapsen ohjaukseen liittyvään vanhemmuuden minäpystyvyyteen.

Tutkimukseen osallistui 71 alakouluikäisen lapsen vanhempaa, joiden lapsilla oli koulussa todettu yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita, jotka haittasivat opettajien arvioiden mukaan lapsen oppimista koulussa. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita ja käyttäytymisen ongelmia ja vanhemmuuden minäpystyvyyttä arvioitiin kyselymenetelmillä. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteyttä vanhemmuuden minäpystyvyyteen analysoitiin käyttäen Pearsonin korrelaatiokerrointa ja lineaarista regressioanalyysiä.

Tulokset osoittivat, että lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireet sekä käyttäytymisen ongelmat olivat kumpikin negatiivisesti yhteydessä vanhemmuuden minäpystyvyyteen. Vanhemmuuden minäpystyvyys osoittautui matalammaksi mitä enemmän vanhemmat raportoivat lapsellaan yliaktiivisuusja tarkkaamattomuusoireita ja käyttäytymisen ongelmia. Regressioanalyysin tulokset osoittivat, että vain käyttäytymisen ongelmilla oli tilastollisesti merkitsevä negatiivinen yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen. Yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireilla sinällään ei ollut vahvaa yhteyttä vanhemmuuden minäpystyvyyteen; on mahdollista, että yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden negatiivinen yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen välittyi yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireisiin liittyvistä käytösoireista.

Tutkimustulokset tukevat ajatusta siitä, että lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteydestä vanhemmuuden minäpystyvyyteen tulisi kiinnittää huomiota vanhempien ja lasten tukipalveluissa. Vanhemmat, joiden vanhemmuuden minäpystyvyys on alhainen, voisivat hyötyä kasvatusosaamiseen kohdentuvista interventioista, jotka tukisivat sekä osaamista haastavasti käyttäytyvän lapsen ohjaamisessa että vanhemman luottamusta kykyihinsä kasvattajana. Tulevaisuudessa olisi tärkeä tutkia vanhemmuuden minäpystyvyyttä laajemmalla otoksella ja erilaisissa perhekonteksteissa ja selvittää erityisesti vanhemmuuden minäpystyvyyden yhteyttä vanhempien ohjaus- ja vuorovaikutustapoihin.