Sira Määttä
PsM Sira Määtän psykologian väitöskirjan ”Developmental pathways of language development: A longitudinal predictive study from prelinguistic stage to outcome at school entry” tarkastustilaisuus pidettiin 20.5.2017 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä professori Leslie Rescorla (Bryn Mawr College) ja kustoksena dosentti Tuija Aro (Jyväskylän yliopisto).
Katja Korhonen
Maahanmuuttajalasten kielten opetus puhuttaa Suomessa. Keskusteluissa on hiljattain korostunut se, kuinka maahanmuuttajien suomen kielen opetus tulisi aloittaa mahdollisimman nopeasti. Vallitsevasta keskustelusta huolimatta maahanmuuttajalapsen herkkyyttä ja tarvetta myös oman äidinkielen kokonaisvaltaiselle oppimiselle ei tulisi vähätellä. Maahanmuuttajalasten kielitaidon tukeminen on merkityksellistä niin oman äidinkielen kuin uuden kotimaan valtakielen, tässä tapauksessa suomen kielen, näkökulmasta.
Tiina Pillbacka-Rönkä, Johanna Sergejeff
Perusopetuksen aikana suurin osa oppilaiden poissaoloista on luvallisia. Vaikka koulupoissaolojen yleisyyttä ja syitä ei ole kansallisesti kartoitettu, vaikuttavat koulunkäyntiin liittyvät ongelmat kuitenkin lisääntyneen viime vuosina (Pelkonen, 2013). Viimeisimmässä kouluterveyskyselyssä kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista vajaalla neljällä prosentilla oli viikoittaisia luvattomia poissaoloja (Halme, Hedman, Ikonen & Rajala, 2018). Keväällä 2017 Etelä- ja Pohjois-Savon alueella tehdyssä kartoituksessa rehtorit ja erityisopettajat kertoivat 175 perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaan tarvitsevan poissaolojen takia erilaisia räätälöityjä opetusratkaisuja, joilla pyritään varmistamaan päättötodistuksen saaminen. Kun määrä suhteutetaan valtakunnalliseen samojen ikäluokkien oppilasmäärään, puhutaan noin 2 600 oppilaan joukosta vuosittain (Sergejeff, 2017).
Lisääntyneet poissaolot ovat hälytysmerkki, johon tulee reagoida nopeasti. Puuttumalla poissaoloon ja sen syihin mahdollisimman varhain saavutetaan parhaat tulokset myös kansainvälisen tutkimuksen mukaan (Ingul, Havik & Heyne, 2019). Kaltiala-Heinon, Poutasen, Kilkun ja Rimpelän (2003) tutkimuksen mukaan runsaat poissaolot saattavat liittyä erilaisiin terveydellisiin ja psykososiaalisiin ongelmiin, joiden hoitaminen on koulunkäynnin onnistumisen edellytys.
Kouluterveyskyselyssä (Halme ym., 2018) kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset nuoret itse raportoivat, että kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta kokevista 12 % oli luvattomia poissaoloja viikoittain. Myös koulukiusaaminen lisäsi riskiä poissaoloihin, sillä säännöllisesti koulukiusatuista 16 % oli luvattomia poissaoloja. Kiinnittämällä huomiota runsaisiin koulupoissaoloihin voidaan tunnistaa ne nuoret, joilla on paljon psyykkistä kuormitusta ja suurentunut riski sairastua mielenterveyden häiriöihin (Kaltiala-Heino ym., 2003).
Satu Jyränen, Kati Rantanen, Elina Vierikko
Lapsen tarkkaavuuden ongelmat vaikuttavat laajaalaisesti lähiympäristöön ja asettavat haasteita kasvatukselle ja vanhemmuudelle. Keskeistä lasten tarkkaavuushäiriöiden hoidossa lääkehoidon ohella on psykososiaalinen tuki, kuten vanhempien tukeminen. Kasvatukseen ja vanhemmuuteen kohdistuvan, tiiviin ja strukturoidun vanhempainohjauksen on todettu vähentävän ylivilkkaiden lasten ja nuorten käytösongelmia ja muuttavan kasvatusta positiivisemmaksi, jämäkämmäksi ja johdonmukaisemmaksi.
Tässä artikkelissa esitellään lasten TOTAKU-ryhmäkuntoutukseen sisältyvää vanhempainohjausta. Artikkelissa tarkastellaan vanhempainryhmiin osallistuneiden tarkkaamattomien ja ylivilkkaiden lasten äitien ja isien kasvatusta ja vanhemmuuskokemuksia kuntoutuksen alussa ja selvitetään niissä tapahtuneita muutoksia kuntoutusvuoden aikana. Tarkkaamattomien ja ylivilkkaiden lasten vanhempien tai erikseen äitien ja isien kasvatuksen ja vanhemmuuskokemusten eroja ei ole aiemmin tutkittu. Aineisto koostui 65:stä iältään 7–12-vuotiaasta lapsesta, jotka osallistuivat vuosina 2006–2015 ensimmäistä vuottaan Tampereen yliopiston Psykologian opetus ja tutkimusklinikka PSYKE:ssä toteutettuun toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutukseen.
Ryhmäkuntoutusvuoden alkaessa vanhemmat arvioivat käyttävänsä useammin ohjaavaa kuin määräilevää kasvatusta. Äidit olivat kasvatuksessa isiä sekä ohjaavampia että määräilevämpiä. Äidit ja isät nauttivat vanhemmuudesta paljon, vaikkakin äidit olivat isiä uupuneempia. Kuntoutuksen aikana äitien uupumus ja kasvatuksen määräilevyys vähenivät tilastollisesti merkitsevästi; isillä muutoksia tapahtui vain vähän. Äitien ja isien kasvatus ja vanhemmuuskokemukset olivat yhteydessä toisiinsa: perheissä, joissa äiti käytti kasvatuksessa ohjaamista, myös isät olivat ohjaavampia. Lisäksi äidin kasvatuksen määräävyys oli yhteydessä isien määräävyyteen, vähäiseen ohjaamiseen ja uupumukseen sekä vähäiseen vanhemmuudesta nauttimiseen. Myös isien uupumus ja määräävyys kasvatuksessa yhdistyivät äitien uupumiseen.
Erot tarkkaamattomien ja ylivilkkaiden lasten vanhemmuudessa olivat pieniä. Vanhempainryhmät näyttävätkin sopivan tavoitteiltaan ja sisällöiltään sekä tarkkaamattomien että ylivilkkaiden lasten vanhemmille. Muutokset kasvatuksessa ja vanhemmuuskokemuksissa olivat suurempia äideillä, jotka osallistuivat isiä aktiivisemmin vanhempainohjaukseen. Tämä puoltaa ajatusta siitä, että tehokas interventio edellyttää vanhemman aktiivista osallistumista ja sitoutumista kuntoutukseen.
Markus Salonen
Tämän katsauksen tavoitteena on vastata seuraaviin kysymyksiin: millaisia vaikutuksia digitaalisilla oppimissovelluksilla on oppimiseen ja millaisilla malleilla niitä voi arvioida? Tietotekniikan kehitys on nopeaa, ja uusia kännyköillä, tableteilla ja muilla mobiililaitteilla toimivia sovelluksia syntyy jatkuvasti. Markkinoilla on valtava määrä niin pienille lapsille kuin aikuisillekin suunnattuja oppimissovelluksia, joiden vaikutuksista oppimiseen on vain vähän luotettavaa tutkimustietoa. Tämä katsaus on suoritettu siten, että ensin on haettu psykologian ja kasvatustieteen alojen tietokannoista löytyneet metaanalyysit kyseiseltä aihealueelta. Tämän jälkeen on etsitty lisätietoa löydettyjen artikkeleiden viitteiden pohjalta. Päätuloksena voidaan sanoa, että oppimissovellusten, ainakin oppimispelien, suunnitelmallinen — käyttö opetuksessa on perusteltua ja oppimispelit vaikuttavat olevan tehokkaimpia käytettynä yhdessä toisten opetusmenetelmien kanssa. Oppimissovelluskohtainen tutkimustieto on vielä vähäistä, mutta on kehitetty arviointimalleja, jotka auttavat arvioimaan ja valitsemaan sovelluksia eri oppimistarkoituksiin.
Pilvi Hämeenaho, Tarja Keltto
Artikkelissamme ”Koulun ja kuntoutuksen yhteistyö lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukena perusopetuksessa” tarkastelemme erityisen tuen tarjontaa ja siihen liittyvää erityisopettajien ja kuntoutuksen ammattilaisten yhteistyötä. Tutkimme ammattilaisten toimintaa suhteessa koulutuksellisen inkluusion tavoitteisiin. Erityisenä tutkimuskohteenamme on yhteistyön mahdollistava tai sitä vaikeuttava toimintaympäristö, jonka Cundari & Pfeifferia (1999) mukaillen määrittelemme rakentuvan sekä ajasta ja tilasta että käytänteistä ja asenteista. Tutkimuksemme perustuu kahdelle vuosina 2016 ja 2017 kerätylle kyselyaineistolle. Kyselyt osoitettiin erityisopettajille (n=40) ja koululaisille terapiaa tarjoaville kuntoutuksen ammattilaisille (n= 181), joista puheterapeutteja oli 134, toimintaterapeutteja 39 ja 8 muita ammattilaisia. Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää yhteistyöhön vaikuttavan toimintakulttuurin rakentumista erityisopettajien ja terapeuttien silmin. Tutkimuksemme osoittaa,että erityisen tuen ja kuntoutuksen tarjoaminen suomalaisissa kouluissa hakee muotoaan, eivätkä uuden opetussuunnitelman inklusiiviset, oppilaiden integraation kautta tavoiteltavat periaatteet ole toteutuneet käytännössä. Haasteeksi jokaisen lapsen tarpeisiin vastaamisessa muodostuvat ammattilaisten yhteistyötä vaikeuttava resurssipula; erityisesti yhteisen ajan puute ja siitä seuraavat tiedonkulun ongelmat. Ratkaisuna haasteisiin nähdään se, että lapsen kanssa toimivilla ammattilaisilla tulisi olla enemmän tietoa toistensa tehtävistä ja heidän työtään ohjaavista periaatteista ja käytännöistä.
Raija Kattilakoski
Kasvatustieteiden maisteri ja erityisopettaja Raija Kattilakosken erityispedagogiikan väitöskirja ”Koulun toimintakulttuuri avautuvissa oppimistiloissa – Etnografinen tutkimus uuteen koulurakennukseen muuttamisesta” tarkastettiin 8.6.2018 Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimi professori Markku Jahnukainen Helsingin yliopistosta ja kustoksena dosentti Raija Pirttimaa Jyväskylän yliopistosta.
NMI-Bulletinin kuluvan vuoden kolmannessa numerossa tarkastellaan oppimiseen ja oppimisvaikeuksiin liittyviä teemoja lukuisista näkökulmista.
Kattilakosken lektiossa käsitellään koulun henkilökunnan kokemuksia ja toimintatapoja sekä toimintakulttuurin muutosta uuden koulurakennuksen avautuviin oppimistiloihin siirryttäessä. Kirjoittaja tuo esiin toimijoiden erilaisia tapoja reagoida ja käsitellä muutosta sekä prosessiin liittyvän tuen tarpeen.
Hämeenaho ja Keltto tutkivat erityistä tukea erityisopettajien ja kuntoutuksen ammattilaisten näkökulmasta suhteutettuna inkluusion tavoitteisiin. Erityisopettajat ja kuntoutuksen ammattilaiset kokevat yhteistyönsä hyväksi ja lapsen etua edistä- väksi. Artikkelissa nostetaan esiin ratkaisuja vielä käytännössä toteutumattomiin lapsen tarpeisiin vastaamisen haasteisiin.
Digitaaliset oppimissovellukset ovat käytössä opetuksessa ja oppimisessa yhä enemmän. Miten ne vaikuttavat oppimiseen ja miten niiden vaikutuksia voidaan arvioida? Näihin kysymyksiin pureutuu Salonen katsauksessaan Digitaaliset toimintaympäristöt kouluikäisten kehityksessä. Oppimispelien suunnitelmallinen käyttö vaikuttaisi olevan perusteltua, erityisesti käytettynä yhdessä muiden opetusmenetelmien kanssa ja kiinnitettäessä huomiota niiden soveltuvuuteen eri oppimistarkoituksissa.
Kokeilut ja käytänteet -osiossa Jyränen, Vierikko ja Rantanen selvittävät TOTAKU-ryhmäkuntoutuksen vanhempainohjauksen vaikutusta tarkkaamattomien ja ylivilkkaiden lasten vanhempien kasvatukseen ja vanhemmuuskokemuksiin. Ryhmäkuntoutusmallin ohjauksen avulla voitiin vähentää kasvatuksen määräilevyyttä ja vanhempien uupumusta.
Sergejeff ja Pillbacka-Rönkän artikkelissa taas kerrotaan valtakunnallisen oppimis- ja ohjauskeskus Valterin organisoimasta Tuuve-verkkovälitteisestä opetuksesta, jonka avulla tuetaan sellaisten oppilaiden koulunkäyntiä, joiden runsaat koulupoissaolot vaikeuttavat oppimista ja luokkayhteisöön kiinnittymistä. Verkon välityksellä annettu opetus on osoittautunut tehokkaaksi, sillä suuri osa tällä tavoin tuetuista oppilaista on saanut päättötodistuksen ja jatkanut opintojaan toisella asteella.
Lopuksi saamme tutustua Korhosen puheenvuoroon Kielellisten taitojen ja lukemisen tukeminen -hankkeen päätösseminaarissa järjestetystä paneelikeskustelusta, jossa pohdittiin maahanmuuttajalasten kielten opetusta.
Toimituskunta
Lotta Fågel, Sanni Rasinkangas & Mika Paananen
Vanhemmuuden minäpystyvyydellä tarkoitetaan vanhemman uskomuksia omista kyvyistään onnistua vanhemmuuden kasvatustehtävissä. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireet sekä käyttäytymisen ongelmat haastavat vanhemmuutta ja vaikuttavat vanhemman kokemuksiin kasvattajana, vaikuttaen sitä kautta vanhemmuuden minäpystyvyyden kehittymiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteyttä lapsen ohjaukseen liittyvään vanhemmuuden minäpystyvyyteen.
Tutkimukseen osallistui 71 alakouluikäisen lapsen vanhempaa, joiden lapsilla oli koulussa todettu yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita, jotka haittasivat opettajien arvioiden mukaan lapsen oppimista koulussa. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireita ja käyttäytymisen ongelmia ja vanhemmuuden minäpystyvyyttä arvioitiin kyselymenetelmillä. Lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteyttä vanhemmuuden minäpystyvyyteen analysoitiin käyttäen Pearsonin korrelaatiokerrointa ja lineaarista regressioanalyysiä.
Tulokset osoittivat, että lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireet sekä käyttäytymisen ongelmat olivat kumpikin negatiivisesti yhteydessä vanhemmuuden minäpystyvyyteen. Vanhemmuuden minäpystyvyys osoittautui matalammaksi mitä enemmän vanhemmat raportoivat lapsellaan yliaktiivisuusja tarkkaamattomuusoireita ja käyttäytymisen ongelmia. Regressioanalyysin tulokset osoittivat, että vain käyttäytymisen ongelmilla oli tilastollisesti merkitsevä negatiivinen yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen. Yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireilla sinällään ei ollut vahvaa yhteyttä vanhemmuuden minäpystyvyyteen; on mahdollista, että yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden negatiivinen yhteys vanhemmuuden minäpystyvyyteen välittyi yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireisiin liittyvistä käytösoireista.
Tutkimustulokset tukevat ajatusta siitä, että lapsen yliaktiivisuus- ja tarkkaamattomuusoireiden ja käyttäytymisen ongelmien yhteydestä vanhemmuuden minäpystyvyyteen tulisi kiinnittää huomiota vanhempien ja lasten tukipalveluissa. Vanhemmat, joiden vanhemmuuden minäpystyvyys on alhainen, voisivat hyötyä kasvatusosaamiseen kohdentuvista interventioista, jotka tukisivat sekä osaamista haastavasti käyttäytyvän lapsen ohjaamisessa että vanhemman luottamusta kykyihinsä kasvattajana. Tulevaisuudessa olisi tärkeä tutkia vanhemmuuden minäpystyvyyttä laajemmalla otoksella ja erilaisissa perhekonteksteissa ja selvittää erityisesti vanhemmuuden minäpystyvyyden yhteyttä vanhempien ohjaus- ja vuorovaikutustapoihin.
Johanna Nukari, Riikka Marttinen & Leena Tuuttila
Tutkimuksessa tarkasteltiin oppimista tukevien apuvälineiden käyttöä opiskelijoilla, joilla on todettu tai itse epäilty oppimisvaikeus sekä arvioitiin opintoastekohtaisia eroja apuvälineiden käytössä. Lisäksi selvitettiin muita oppimisvaikeuksiin saatuja erityisjärjestelyjä ja tukea.
Monivalinta- ja avokysymyksiä sisältä- neeseen kyselytutkimukseen vastasi 238 henkilöä. Tarkasteluun otettiin peruskoulun päättäneet vastaajat, jotka ilmoittivat heillä olevan oppimisvaikeuksia (N = 157). Yli 80 % vastaajista ilmoitti käyttävänsä oppimisen apuvälineitä. Digitaalisia apuvälineitä käytettiin enemmän kuin ei-digitaalisia. Apuvälineiden käytössä ilmeni oppilaitoskohtaisia eroja; eniten oppimisen apuvälineitä käytettiin yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa, vähemmän toisella asteella.
Oppimisvaikeuksiin liittyviä erityisjärjestelyjä nykyisissä opinnoissaan ilmoitti saaneensa vain noin puolet vastaajista. Vajaa kolmannes ilmaisi, että ei ollut osannut tai uskaltanut kysyä tarvitsemiaan erityisjärjestelyjä. Myös muuta tukea oppimisvaikeuksiin raportoitiin saadun niukasti. Oppimisen apuvälineitä tai ohjausta niiden käyttöön ei oltu opinnoissa juurikaan saatu. Vähäinen tietämys oppimisen apuvälineistä osoittautui suurimmaksi syyksi niiden riittämättömälle käytölle.
Oppimisen apuvälineisiin liittyvän tietämyksen ja ohjauksen lisääminen auttaisi todennäköisesti opiskelijoita löytämään paremmin heille sopivat apuvälineet.
Anne Hytönen, Karoliina Kekkonen, Johanna Matilainen & Iina Alho
Tämän katsausartikkelin tarkoituksena on kuvata mitä tieteellisten tutkimusten perusteella tiedetään peruskouluikäisten lasten lievän traumaattisen aivovamman vaikutuksista koulunkäyntiin ja miten oppilasta voidaan koulussa tukea. Lievien aivovammojen osalta toipumisennuste on hyvä: noin 80 % toipuu ennalleen kolmen kuukauden sisällä, osa voi olla oireettomia päivien tai viikon kuluttua. Ensimmäisten viikkojen sisällä voi ilmetä päänsärkyä, pahoinvointia, huimausta ja väsymystä sekä muutoksia oppimis- ja toimintakyvyssä. Muutaman kuukauden jälkeen yhä ilmeneviä oireita kutsutaan jälkioireeksi. Näistä yleisimpiä ovat muutokset vireystilassa, tarkkaavuudessa, toiminnanohjauksessa, muistissa sekä tunteiden- ja käyttäytymisen säätelyssä. Pienellä osalla jälkioireet saattavat pitkittyä, osalla oirekuva voi tulla näkyvämmäksi vasta vuosien kuluttua keskushermoston kypsymisen myötä. Lievä aivovamma tai siihen johtava tapaturma voi olla psyykkisesti traumaattinen kokemus, ja voi lisätä riskiä mielenterveyshäiriöille. Koska lievissä aivovammoissa muuttunut oppimis- tai toimintakyky ei yleensä näy ulospäin, saattaa oppilas tulla väärinymmärretyksi ja jäädä vaille tarvitsemaansa tukea. Jälkioireet sekä psyykkinen oireilu voivat yksin tai yhdessä heijastua oppilaan koulunkäyntiin ja tällöin koulussa on hyvä ottaa käyttöön ainakin väliaikaisia tukitoimia, jotka voidaan suunnitella yhteistyössä kodin, koulun ja terveydenhuollon välillä. Suomessa ei ole juuri tehty tutkimusta lievän aivovamman saaneiden lasten koulunkäynnin tukemisesta, eikä aivovammojen Käypä hoito -suosituksessa oteta kantaa alle 16-vuotiaiden hoito- ja kuntoutussuositukseen. Tämän vuoksi lisätutkimus ja yhtenäiset linjaukset lasten koulunkäynnin tukemisesta lievissä aivovammoissa on tarpeen.
Käsissänne on historiallinen, lehtemme viimeinen painettu numero. Jatkossa NMI-Bulletin ilmestyy vain digitaalisessa muodossa e-lehtenä. Huomaathan, että myös nykyisen paperisen lehden tilaajien on tehtävä uusi tilaus. Tee tilaus osoitteessa https://koju.nmi.fi/ebulletin
Jätämme siis hiukan haikeana hyvästit painetulle sanalla ja alamme viimeistelemään digitaalisen lehden järjestelyitä. Toisaalta nykytekniikka tuo paljon mahdollisuuksia lehden kehittämiselle, joten suhtaudumme lehden uudistumiseen myös toiveikkaasti.
Haluamme toivottaa lukijoillemme oikein hyvää alkavaa kevättä!
Vanhalan väitöskirjan mukaan varhainen toiminnanohjaus selittää varhaisia motorisia että matemaattisia taitoja. Vanhalan mukaan varhaisella toiminnanohjauksen tukemisella voi olla merkittäviä hyötyjä lapsen myöhempään kehitykseen.
Hytönen, Kekkonen, Matilainen ja Alho ovat koostaneet tutkimustiedon perusteella katsausartikkelin. Artikkelissa kuvataan, millaisia vaikutuksia peruskouluikäisten lasten lievällä traumaattisella aivovammalla on koulunkäyntiin ja miten oppilasta voidaan tukea koulussa.
Nukarin, Marttisen ja Tuuttilan tutkimuksessa tarkasteltiin oppimista tukevien apuvälineiden käyttöä opiskelijoilla, joilla on todettu tai itse epäilty oppimisvaikeus sekä arvioitiin opintoastekohtaisia eroja apuvälineiden käytössä. Lisäksi selvitettiin muita oppimisvaikeuksiin saatuja erityisjärjestelyjä ja tukea.
Fågelin ja kumppaneiden tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien minäpystyvyysarvioita suhteessa heidän lastensa ADHD-oireisiin. Lasten käyttäytymisen ongelmat heikensivät vanhempien minäpystyvyysarvioita vielä voimakkaammin kuin lasten yliaktiivisuus- tai tarkkaamattomuusoireet.
Toimituskunta
Anssi Vanhala
Viime aikoina kaksi teemaa on herättänyt paljon huolta ja julkista keskustelua: heikentynyt matemaattisten taitojen osaaminen sekä lasten vähentynyt liikkuminen ja heikentyneet motoriset taidot. Esimerkiksi kansainvälisen PISA-tutkimuksen tulokset ovat osoittaneet, että suomalaisten nuorten matematiikan osaaminen on jatkuvasti heikentynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana (OECD, 2023). Samaan aikaan yhteiskunnan kehitys, jossa liikkumisen tarvetta on pyritty vähentämään ja tekemään liikkumisesta mahdollisimman helppoa ja vaivatonta, on johtanut lihasvoimin tapahtuvan liikkumisen eli fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana (Booth ym., 2015; Dollman ym., 2005). Tämä kehitys on jo nähtävissä lasten ja nuorten fyysisen kunnon ja toimintakyvyn heikkenemisenä (Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 2022). Molemmat edellä mainitut aiheet ovat herättäneet keskustelua hyvästä syystä, sillä niiden vaikutukset ulottuvat koko yhteiskunnan toimintakykyyn tulevaisuudessa.
Elina Sinkonen, Fiia Söderholm, Jaana Viljaranta, Kristiina Lappalainen
Peruskoulusta lukioon siirtyessään nuoret joutuvat kohtaamaan monenlaisia uuden opiskeluympäristön asettamia vaatimuksia. Lukiolaisten olisi tärkeää löytää keinoja sopeutua näihin vaatimuksiin, jotta ne eivät muodostaisi riskiä hyvinvoinnille, esimerkiksi lisäämällä opiskeluun liittyvää uupumusta. Vahvuuksientunnistaminen ja näkemykset omista vahvuuksista voidaan nähdä hyvinvointia tukevina voimavaroina. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksien yhteyksiä koulu-uupumuksen osa-alueisiin ja kokonaisuupumukseen lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoilla. Sen lisäksi tarkasteltiin eroja koulu-uupuneiden ja ei-uupuneiden lukiolaisten käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksien arvioinneissa.
Tutkimuksen aineisto oli osa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Suuntaa LukiOpolulle! -tutkimushanketta. Tutkimuksen kohdejoukko koostui itäsuomalaisten lukioiden ensimmäisen vuoden opiskelijoista (n = 456). Koulu-uupumusta mitattiin School Burnout Indicator (SBI) -mittarilla ja käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksia käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksien arviointivälineellä (KTVA). Aineisto analysoitiin hyödyntäen Pearsonin korrelaatiokerrointa sekä riippumattomien otosten t-testiä.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kaikki viisi vahvuusaluetta (ihmissuhteet, perheen sisäiset suhteet, näkemys itsestä, toimiminen koulussa, tunne-elämä) olivat yhteydessä vähäisempään koulu-uupumukseen kaikilla uupumuksen osa-alueilla sekä kokonaisuupumuksen osalta. Uupuneiden ja ei-uupuneiden vahvuuksia verrattaessa tulokset olivat muutoin samankaltaiset, mutta uupumusasteisen väsymyksen osalta uupuneet ja ei-uupuneet eivät arvioineet tunne-elämän vahvuuksia toisistaan poikkeavasti. Koulu-uupumuksen ehkäisemiseksi olisikin tärkeää vahvistaa opiskelijoiden käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksia erilaisin interventioin sekä osana lukio-opintoja. Vahvuusperustaisen lähestymistavan avulla voidaan löytää tasapaino koulun muuttuvien vaatimusten ja nuoren omien resurssien välille.
Satu Peltomäki, Raija Pirttimaa, Tiia Jussila-Kreivi, Iina Kantola, Kirsi Pyhältö, Elina Kontu
Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä vaikeimmin kehitysvammaisten lasten kokemusten tutkimisessa käytetyistä tiedonkeruumenetelmistä. Tutkimuksessa kuvataan ja arvioidaan kolmea tiedonkeruumenetelmää, joilla kerätään tietoa toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden motorisiin taitoihin liittyvistä toiveista. Tutkimukseen osallistui neljä toimintaalueittain opiskelevaa oppilasta. Heidän toiveistaan kerättiin tietoa kolmen tiedonkeruumenetelmän avulla. Nämä olivat 1) valokuvausta ja haastattelua hyödyntävä Photovoice-menetelmä, 2) oppilaiden puolistrukturoidut yksilö- haastattelut ja 3) puolestavastaajien haastattelut. Tutkimuskysymyksiin tiedonkeruussa tarvituista mukautuksista sekä menetelmien hyödyistä ja haasteista vastataan aineistonkeruusta tuotetun reflektointiaineiston avulla.
Havaitsimme, että kaikki kolme tarkasteltua tiedonkeruumenetelmää voivat olla hyödyllisiä, kun pyritään selvittämään vaikeimmin kehitysvammaisten lasten toiveita. Yhteistyö koulun henkilökunnan kanssa oli tärkeää aineistonkeruun suunnittelun ja toteutuksen onnistumisessa ja kommunikaation oikeanlaisessa tukemisessa. Photovoicen käyttäminen mahdollisti kaikkien oppilaiden jonkinasteisen osallistumisen myös silloin, kun oppilas kommunikoi pääasiassa olemuskielen avulla. Toisaalta valokuvien sisällöt ovat rajallisia, koska ne sijoittuvat tiettyyn aikaan ja paikkaan. Yksilö- haastattelujen pitäminen edellytti melko intensiivisiä sessioita opettajan ja oppilaan välillä, mikä toisaalta mahdollisti oppilaan mieltymysten monipuolisen läpikäymisen, toisaalta haastoi oppilaan jaksamista haastattelujen ollessa pitkiä. Puolestavastaajien haastattelut eivät yksinään voi edustaa lapsen näkemyksiä, mutta niiden avulla voidaan tarkentaa ja syventää muulla tavalla kerättyä tietoa. Tutkimuksessa pohditaan, miten suunnittelemaamme tiedonkeruun kokonaisuutta voisi tulevassa tutkimuksessa kehittää.
Daria Khanolainen
Nuoruuden akateemiset perustaidot, kuten lukutaito ja matemaattiset taidot, ovat tärkeässä asemassa elämässämme. Käytämme niitä päivittäin, ja aikuisina monet meistä lukevat tekstejä ja tekevät matemaattisia laskutoimituksia automaattisesti, ilman suurempia ponnistuksia. Lasten on kuitenkin tehtävä kovasti töitä, jos he haluavat oppia lukemaan ja laskemaan sujuvasti. Nämä ponnistelut tuottavat usein tulosta, ja monien lasten taidot kehittyvät nopeasti. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole kaikkien kohdalla, ja jotkut oppijat eivät saavuta ikätasoista luku- ja matemaattista taitotasoa, vaikka he saavat riittävästi opetusta.
Heikot lukemisen ja matematiikan taidot ovat tunnetusti riskitekijöitä, jotka johtavat myöhemmin alhaisempaan oppimismotivaatioon, suurempaan koulu-uupumukseen ja koulunkäynnin keskeyttämiseen oppivelvollisuuden päättymisen jälkeen (Parviainen ym., 2020; Parhiala ym., 2018; Korhonen ym., 2014). Heikommat taidot lukemisessa ja matematiikassa ennustavat myös aikuisuudessa esiintyviä vaikeuksia, kuten työttömyyttä
sekä psyykkisiä ja fyysisiä terveysongelmia (Aro ym., 2019; Eloranta ym., 2021). Lyhyesti sanottuna lukemisen ja matematiikan taidot ovat taitoja, jotka ovat tärkeitä yksilöllisen ja yhteisöllisen hyvinvointimme kannalta. Näin ollen on erittäin tärkeää ymmärtää, miten nämä taidot kehittyvät.
Sanna Pajunen, Riikka Heikkilä, Tuire Koponen
Tässä artikkelissa esitellään Koposen ja hä- nen kollegoidensa (2020) tutkimuksen tuloksia kognitiivisten kykyjen yhteydestä lukemisen jalaskemisen sujuvuuden yhteisvaihteluun ja lukemisen ja laskemisen sujuvuuteen liittyviin taitoihin, kuten nopeaan nimeämiseen, äännetietoisuuteen ja numeroiden vertailuun. Tutkimus on osa pitkittäistutkimusta, johon osallistui 200 lasta. Lasten lukemisen ja laskemisen sujuvuutta, niihin liittyviä taitoja ja kognitiivisia kykyjä arvioitiin 1. ja 2. kouluvuoden aikana.Parhaiten lukemisen ja laskemisen yhteisvaihtelua selitti sarjallisen mieleen palautuksen sujuvuus, joka koostui tutkimuksessa nopeasta nimeämisestä ja nopeasta lukujonojen luettelemisesta. Sarjallisen mieleen palautuksen sujuvuus selitti 34 % yhteisvaihtelusta, ja sen vaikutusta yhteisvaihteluun välitti kognitiivisista kyvyistä voimakkaimmin työmuisti. Lukemisen ja laskemisen yhteisvaihtelu selittyi lähes täysin, kun huomioitiin sarjallisen mieleen palautuksen sujuvuus, äännetietoisuus, numeroiden vertailu ja prosessointinopeus. Prosessointinopeus oli kognitiivisista kyvyistä ainoa, joka selitti yhteisvaihtelua suoraan. Muut kognitiiviset kyvyt selittivät yhteisvaihtelua vaikuttamalla lukemisen ja laskemisen taustataitoihin.
Nopeaa nimeämistä ja lukujonojen luettelemista olisi helppoa laajasti arvioida jo päiväkoti-ikäisillä lapsilla, mitä voisi tulevaisuudessa hyödyntää lukemisen ja laskemisen taitojen vaikeuksien varhaisessa tunnistamisessa. Lisäksi työmuisti oli merkittävä tekijä lukemisen ja laskemisen sujuvuuden yhteisvaihtelun taustalla, joten myös sen varhainen seuraaminen olisi hyödyllistä. Sarjalliseen prosessointiin kohdistuvia interventioita olisi tärkeää jatkossa kehittää ja selvittää niiden vaikuttavuutta.
Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat tilaamaan uudistunut NMI-Bulletin e-lehti! Huomaathan, että myös nykyisen paperisen lehden tilaajien on tehtävä uusi tilaus lehden muuttuessa ainoastaan e-lehdeksi vuoden 2025 alusta lähtien.
Tee tilaus osoitteessa https://koju.nmi.fi/ebulletin
Muutoksen myötä lehti ilmestyy jatkossa kolme kertaa vuodessa.Uusina ominaisuuksina lehteemme tulee yhdelle lukijalle suuntautuvan tilauksen lisäksi toimipaikkakohtainen työyhteisötilaus sekä tilausmahdollisuus kirjastoille, yliopistoille ja ammattikorkeakouluille sekä muille vastaaville, joissa on laajempi lukijakunta.
Lisäksi kirjoittajille avataan nopeampi maksullinen mahdollisuus saada artikkelit avoimesti julkaistuksi (open access) ilman kahden vuoden viivettä lukuoikeuksien avautumisessa. Tällä uudistuksella haluamme parantaa tutkimuksen ja tieteellisen tiedon näkyvyyttä ja saatavuutta. Julkaisemme tarkempaa tietoa uudistuksista lehden verkkosivuilla ja tilaajille sähköpostitse.
Daria Khanolainen tarkasteli väitöstutkimuksessaan, miten perheeseen liittyvät tekijät ennustavat lasten lukemisen ja matematiikan taitojen kehittymistä. Tulosten perusteella perheen merkitys oppimisessa näkyy monin eri tavoin. Khanolaisen mukaan aikuisen tuki antaa lapselle viestin, että edistymisen tavoittelu on kannattavaa.
Tutkimustieto viittaa siihen, että tietyt kognitiiviset kyvyt lukemisen taustalla ovat yhteydessä myös laskemiseen ja päinvastoin. Pajunen ja hänen kollegansa esittelevät artikkelissaan tutkimuksensa tuloksia kognitiivisten kykyjen yhteydestä lukemisen ja laskemisen sujuvuuden yhteisvaihteluun sekä lukemisen ja laskemisen sujuvuuteen liittyviin taitoihin.
Peltomäen ja muiden tutkimuksessa havaittiin, että valokuvausta ja haastattelua hyödyntävä Photovoice, oppilaiden puolistrukturoidut yksilöhaastattelut ja puolestavastaajien haastattelut voivat olla hyödyllisiä tiedonkeruumenetelmiä selvitettäessä vaikeimmin kehitysvammaisten lasten toiveita heitä koskevassa päätöksenteossa.
Sinkonen ja kumppanit tutkivat lukion aloitteiden opiskelijoiden keskuudessa koulu-uupumuksen yhteyksiä käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksiin. He havaitsivat että uupuneemmät opiskelijat tunnistivat itsessään vähemmän vahvuuksia. Tutkijoiden mukaan koulu-uupumuksen ehkäisemiseksi olisi tärkeää vahvistaa opiskelijoiden kykyä tunnistaa omia vahvuuksiaan.
Toimituskunta
