Varhaisten matemaattisten taitojen harjoittaminen: Matematiikkaspesifiä vai yleistä kognitiivista harjoitusta?

Kaisa Kanerva, Minna Kyttälä

Abstrakti:

Lasten matemaattiset taidot alkavat kehittyä jo ennen kouluopetuksen alkua, ja kehitys etenee vaiheittain. Yksilöiden välisiä eroja matemaattisissa taidoissa ennustavat sekä spesifit matemaattiset taidot että yleiset kognitiiviset resurssit, kuten työmuisti. Tiedetään, että lasten varhaisia matemaattisia taitoja voidaan tukea erilaisten matemaattisten harjoitusohjelmien avulla. Työmuisti on tehtävässä tarvittavan tiedon lyhytaikaisesta varastoinnista ja muokkaamisesta vastaava muistijärjestelmän osa, ja sitä voidaan pitää matemaattisen suoriutumisen taustalla olevana tiedonkäsittelyresurssina. On todettu, että työmuistitehtävissä suoriutuminen on yhteydessä matemaattisiin taitoihin ja että matematiikan oppimisen vaikeuteen saattaa liittyä työmuistin heikkoutta.

Kymmenen viime vuoden aikana tutkijat ovat kiinnostuneet mahdollisuudesta vahvistaa työmuistin toimintaa harjoituksen avulla. Tutkimuksissa on todettu, että työmuistiharjoitus vahvistaa lasten ja aikuisten suoriutumista erilaisissa työmuistitehtävissä. Siirtovaikutuksia koulutaitoihin, kuten matematiikan taitoihin, ei ole yhtä vahvasti pystytty todentamaan, ja alle kouluikäisten lasten työmuistiharjoituksen vaikutuksia on tutkittu vain vähän. Tähän teoreettiseen katsaukseen on koottu tuloksia tutkimuksista, joissa on pyritty vaikuttamaan pienten lasten matemaattisten taitojen kehitykseen joko varhaisia matemaattisia taitoja tai työmuistia harjoittamalla.

Tutkimusten tulokset osoittavat, että alle kouluikäisten lasten matemaattisten taitojen harjoittaminen parantaa matemaattista suoriutumista. Tutkimusten vähäisen määrän vuoksi tietoa työmuistiharjoittelun vaikutuksista on niukemmin. Lisäksi suurin osa tutkimuksista on keskittynyt kouluikäisiin lapsiin, ei alle kouluikäisiin. Lisää tutkimustietoa siis tarvitaan työmuistiharjoituksen siirtovaikutusten todentamiseksi alle kouluikäisillä lapsilla.

Lataa pdf