Liikuntaleikeillä tukea erityislasten elämään – sosiaalisten taitojen ja liikunnan pienryhmätoiminta osaksi erityisopetusta

Seija Leinonen

Abstrakti:

Sosiaalisten taitojen ja liikunnan pienryhmässä vahvistetaan alkuopetusikäisten erityislasten prososiaalisia taitoja, pettymystensietokykyä, ohjeiden ja sääntöjen mukaan toimimista sekä keskittymistaitoja. Liikuntaleikeissä ja temppuradalla erityislapsi voi kokea liikkumisen, osallistumisen ja leikin iloa, mitä vaille he usein elämänpiirissään jäävät. Pienryhmätoiminta sopii lapsille, joilla on tunnistettu tai epäilty kehityksellisiä vaikeuksia kuten tarkkaavaisuushäiriötä (tarkkaamattomuus, impulsiivisuus, ylivilkkaus), Aspergerin oireyhtymää (mm. laadulliset sosiaalisen vuorovaikutuksen poikkeavuudet kuten puutteet ei-kielellisten ilmaisujen käytössä tai emotionaalisessa vastavuoroisuudessa, toimintojen rajoittuneisuus) tai kielen tai motoriikan kehityksen vaikeuksia. Kuvattua pienryhmätoimintaa on toteutettu Muuramen alkuopetuksessa vuodesta 2005 osana oppilashuollollista moniammatillista yhteistyötä. Pienryhmää on vetänyt lastenpsykologi yhdessä fysioterapeutin, iltapäivätoiminnan ohjaajan tai kouluavustajan kanssa. Toimintaan osallistuneet yli 20 lasta, pääsääntöisesti poikia, on valittu yhteistyössä vanhempien ja koulun kanssa. Pienryhmä kokoontuu kymmenen kertaa syksyisin ja kymmenen kertaa keväisin kerran viikossa 45 minuutin ajan. Sopiva määrä on 6–7 lasta, joista enintään puolella voi olla huomattavia itsesäätelyn tai tarkkaavaisuuden ongelmia.

Lataa pdf