Opettajuus ja opettajankoulutus muutoksessa – tulevaisuus haastaa jokaisen

Abstrakti:

Tulevaisuuden yhteiskunnan ja koulun haasteet vaativat opettajalta sekä opettajankoulutukselta jatkuvaa kehittymistä ja uudistumista. Myös Jyväskylän opettajankoulutuslaitos on kokenut muutoksia viime vuosina. Tavoitteena on kehittää ns. ilmiöpohjaisen opetussuunnitelman avulla uudenlaisia opettajia, jotka pystyvät entistä paremmin vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Tulevaisuuden yhteiskunnan ja koulun tarpeet näkyvät myös kasvatustieteellisen tutkimuksen kentällä ja siinä, millaisia tutkimuksia tuetaan. Tällä hetkellä kasvatustieteellisessä tutkimuksessa ovat esillä esimerkiksi motivaatio-ongelmat, sitoutumattomuus kouluun sekä tietotekniset sovellukset ja niiden mahdollisuudet opetuksessa ja oppimisen välineenä.

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Marja-Kristiina Lerkkanen kertoo opettajankoulutuksen muutoksista ja ajankohtaisista kasvatustieteellisistä tutkimuksista.

Lataa pdf